Blogi
Kirjoitin joitakin päiviä sitten blogisivulle: ”Mielenkiinnolla voi odottaa Peter von Baghin muistelmateosta. Olimme aivan eri aloilla, mutta varsin usein eri mieltä asioista. Ensimmäinen kiista sattui Vanhan valtauksen yhteydessä.” Enkä osaltani pettynytkään.
Peter von Bagh kirjoittaa Muisteissa mm.: ”Olen usein naureskellut Berliinin festivaalien tuokiota, jossa mainittu RistoVolanen, sittemmin herrahississä aivan Kepun huipulle edennyt ja sieltä sitten alas kapsahtanut virkamies, nosti nyrkkinsä ylös ja julisti: ’Vielä jonain päivänä Suomikin on oleva kommunistinen!’”
Kun niin iso mies valehtelee noin pienellä tavalla, kyseessä voi olla suuri asia. Niin kuin onkin.
Kirjoitan Muisteista erikseen arvion, mutta Vanhan valtauksesta alkaen näin, että omalla alueellaan tiedollisesti johtavaan Peter von Baghiin personoitui tragedia siinä suomalaisessa lukeneistossa, joka aloitti 1960 –luvun alussa modernin positivismin ja demokraattisen vasemmiston merkeissä ja päätyi mukaan opiskelijastalinismin hyökyaaltoon.
Ero meihin alkiolaisiin keskustalaisiin oli se, että tunnistimme heti mistä oli kysymys ja ryhdyimme taisteluun demokratian puolesta marxilaisia ja heitä myötäileviä yleisdemokraatteja vastaan. Kun tänään etsitään juuria pian sen jälkeen poikkeukselliseen poliittisen keskustan nousuun, tullaan noihin murrosvuosiin.
Sieltä löytyy myös selittäviä tekijöitä suomalaisen vasemmiston heikkouteen pohjoismaihin verrattuna, sillä juuri tuolloin sen hyvin alkanut nousu nuorten vaikuttajien keskuudessa taittui virtaukseksi äärivasemmalle – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kuten esimerkiksi Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen. (Mainitsin tässä ensin myös JP Roosin, mutta sen muistin väärin ja hän ystävällisesti korjasi.)
Sen murrosvaiheen alkutahdeista kertoo artikkeli Ylioppilaslehdessä joulukuussa 1968: (TÄSTÄ:) ”Vanhan valtaus ja tasavallan tilanne”. Laajemmin noista vaiheista sivulta (TÄSTÄ:) ”Suomen suurten ikäluokkien murrosaika 1968-”.
Nyt luettuna yllättävän hyvin saattoi joulukuussa 1968 varoittaa ja ennakoida, mitä tuleman pitää: ”Miten siis sopivat 60-luvun alun pojat sivusta tulleena omana rintamanaan tähän kuvaan? Kuten sanottu, nykyinen laaja liikehdintä on vastalause ja reaktio sille ajattelulle, joka alkoi vallata Suomea tämän vuosikymmenen alussa. Pojat voivat tietenkin luopua vanhasta kannastaan. Tähän viittaakin edellisen Ylioppilaslehden kaltainen Fanon-Marcuse-Marx-Mao –sotkun lanseeraaminen. Mutta jos nyt yritetään luoda mielikuva tämän möykyn ristiriidattomasta yhteydestä viiden vuoden takaisiin ajatuksiin, on kysymys älyllisestä epärehellisyydestä.”
Me alkiolais-kekkoslaiset saimme sitten laajemman kannatuksen demokraattisessa politiikassa. Mutta marxilaiset myötäilijöineen saivat pitkään hegemonian monissa kulttuurin ja viestinnän instituutioissa, ja tänään se kerrannasivaikutuksineen näkyy toisaalta yhteiskunnallisena apatiana ja toisaalta uusoikeistolaisena vastareaktiona yksilöllisenä narsismina.
28. marras, 2014
