Risto Volasen kotisivu

Kunnioittavat ja nuoruutta muistavat onnittelut Yrjö Larmolalle,

vaikka hän tai Helsingin Sanomien toimittaja muistaakin vähän väärin Vanhan valtauksen ja sen jälkeiset tapahtumat.

Käytännössä se meni niin, että me keskustalaiset tuimme ja rohkaisimme Larmolaa pysymään päätoimittajana, ja hän piti Ylioppilaslehden korkeakoulupoliittisena toimittajana Tapio Rajavuoren sekä nimimerkin "Kolmas mies", jota me keskustalaisessa ryhmässä kirjoitimme kerran viikossa.

Siinä välissä tapahtui kyllä yhden numeron kaappaus jota sitten kommentoin seuraavassa oikean päätoimittajan numerossa tällä artikkelilla

Tämä kirjoitus oli Ylioppilaslehdessä heti Vanhan valtauksen jälkeen joulukuussa 1968, tilanteessa jolloin maan opiskelija- ja nuorisoliikkeiden sekä siihen liittyen kulttuurin rintamat muodostuivat uudelleen. Artikkelin välitön poleeminen kärki on edellinen Ylioppilaslehden numero, jonka toimittivat omavaltaisesti Vanhalle kesken valtausta ilmestyneet 60 –luvun alun aktivistit kuten Peter von Bagh ja Markku Lahtela eli silloinen ”kulttuurikeskustelun valtaeliitti”.

Artikkeli hahmottaa juuri tuolloin alkamassa ollutta alkiolais-kekkoslaisen keskustan ja marxilaisen vasemmiston aatteellista kamppailua ja oikeiston jäämistä taka-alalle. Vanhan valtauksen aikana saattoi ideologisesti tunnistaa kaksi nousevaa suuntausta: alkiolaisen ihmisyysaatteen ja marxilaisuuden. 

Edellisen ikäluokan demokraattinen opiskelijavasemmisto ja kulttuuriväki olivat osa sodan jälkeen nousseiden positivististen yhteiskuntatieteiden ja -katsomusten satoa. Vanhan valtauksen aikoihin ne olivat kuitenkin jäämässä taka-alalle, ja monet niihin kuuluneet kuten Peter von Bagh tukivat "yleisdemokraatteina" opiskelija- ja kulttuurimarxisimin nousua. Kun neuvostomarxisimi sitten romahti, keskeiseen asemaan suomalaisen kulttuurin instituutioissa jäivät sitten marxilaiset sekä positivistiset katsomukset. 

Risto Volanen

Artkkeli Ylioppilaslehdessä joulukuussa 1968

Vanhan valtaus ja tasavallan tilanne

Monet ovat sanoneet ja melkein kaikki myöntäneet, että vanhan valtaus oli merkittävä tapahtuma. Tarkemmat tulkinnat poikkeavat ratkaisevasti toisistaan. Markku Lahtelan ja Peter von Baghin omin luvin toimittama Ylioppilaslehti oli eräs tulkinta. Lehti ja sen tausta antavat lisäksi omaa ironista valoa yhden ikäluokan yhden ryhmän tilanteeseen.

Kun Vanhalla oli keskusteltu jo melko pitkään, korokkeelle ilmestyi joukko 60-luvun alun suuruuksia. He ilmoittivat edustavansa kokousta ja tekevänsä sille lehden. Sitten he tekivät sen. Mitä miehiä ovat nämä 60 -luvun alun miehet?

60 –luvun lopulle saakka piti nuorten  miesten vaatia ikkunoiden avaamista Eurooppaan, ja vasta sitten ne avautuivat. 60-luvun alun surkeaksi kohtaloksi tuli tuoda tänne se, mitä noin viidenkymmenen eristäytymisen vuoden aikana muualla oli saatu aikaan. Ja ehkä tärkein näistä aikaansaannoksista oli usko luonnontieteelliseen metodiin ja tekniikkaan kaikenkattavana, kaikentietävänä, kaikenratkaisevana.

Yhteiskunnan  ja kulttuurin alalla tämä usko merkitsi positivistisen sosiologian ja kansantaloustieteen tuloa ainoaksi sallituksi yhteiskunnalliseksi aatteeksi ja kulttuurin selitykseksi. Tämä uljas uusi ajattelu mursi tänne Sadankomitean sosiologien ja kaikkinaisten Aleniuksen  ja  Ilaskiven väliin mahtuvien talousnerojen saappaissa. Marssi jatkuisi vielä pitkään, elleivät oppi-isät mannermaalla ja anglosaksisissa maaailmassa olisi joutumassa häpeään.

Positivismi ja siihen yhteydessä oleva materialismi ovat joutumassa häpeään ainakin kahdesta syystä. Ulkoisesti  ne  ovat muovanneet yhteiskunnan, joka tuntuu yhä  voimakkaammin ruhjovan yksityistä ihmistä ja ihmisten välistä yhteiselämää. Sisäisesti ne ovat muovanneet ja muovaavat jatkuvasti sitä länsimaisen ihmisen tietoisuutta, jolle on ominaista vieraus, tyhjyys ja tarkoituksettomuus.

Tämä kehitys on kulttuuripiirissämme ollut totaalinen. Yliopistot ja koulut on puristettu niin rutikuiviksi aatteista ja ideologioista, että vähäinenkin henkevyyden  leimahdus näyttää  saavan aikaan suuria kuloja. Suurimpaan hengenhätään on tartuttu  siihen, mihin nykyisistä lähtökohdista on yletytty.  Käteen on jäänyt Marcuse, Fanon, Marx, Mao ja joitakuita muita.

Eivät heiluttele meitä

Suomen filosofisesta tilanteesta tulisi puhua tässä pitkään. Viime päivien kannalta olennaista on se, että meillä on jo pitkään harjoitettu todella syvällistä ja mittavaa positivismin kritiikkiä; tässä asiassa ovat von Wright ja Wilenius kansainvälisessä kärjessä. Joku Marcuse, Fanon, Mao tai paluu Marxiin eivät meillä heiluttele viime vuosina filosofiaa opiskelleita. Päin vastoin, näitä myyttisiä herroja itseään voidaan ravistella ja saada heistä irti monia käyttökelpoisiakin ajatuksia.

Vieläkin enemmän on viime vuosien kylvö filosofian osastoissa vaikuttanut. Samalla tavoin kuin kansainvälisissä puitteissa, myös meillä on positivismin kritiikistä ollut nousemassa uuden sosiaalifilosofian aalto. Laajenevassa piirissä tätä aaltoa on kehitelty käytännöllisen toimintaohjeen suuntaan. On kai jo jossain määrin tunnettuakin, että poliittisen kotinsa tämän aallon ensimmäiset mainingit ovat löytäneet keskustan piiristä. Tähän on varmaan montakin syytä. Yksi syy on ilmeisesti aatehistoriallinen tausta: tolstoilais-populistinen ihmisyysaate ja nuorsuomalaisuus, joka jo vuosisadan vaihteessa yritti ottaa nyt tarvittavan askelen.

Tässä on mahdollisimman painokkaasti todettava, että en missään tapauksessa yritä tai halua omia em. sosiaalifilosofian uutta aaltoa yksinomaan vihreäksi aalloksi. Jos joku haluaa yrittää soveltaa sitä vasemmistolaiseen tai oikeistolaiseen käytäntöön, hänelle annettakoon kaikki tuki. Itse otaksuin ja nyt tiedän uudelleen muotoutumassa olevan ihmisyysaatteen toimivan hyvin keskustalaisessa kentässä.  Suurelta osalta näistä perusteista on kehittynyt se ylioppilasliike, joka Vanhan valtauksen ja ylioppilaskunnan yleiskokouksen yhteydessä toimi keskusta-liberaalina ryhmittymänä.

Vasemmiston tilanne

Vasemmiston nuori polvi on joutunut vaikean tilityksen eteen. Sen on joko jatkettava sosialidemokraatista kansantulon maksimointia tai sen on palattava Marxiin. Niiden, jotka palaavat Marxiin, on joko otettava vallankumous vakavasti tai raevisioitava oppi-isää. Mutta jos revisionismi aikoo olla todella juuriin menevää eli radikaalia, on raevisioitava myös materialismin ja vallankumouksen käsitteet. Mutta jos näin tehdään, ei enää ollakaan marxilaisia sosialisteja. Itse kävin joku vuosi sitten läpi tämän "revisionismin radikalisoimisen" tien.

Vanhan valtaukseen johtanutta keskustelua oli järjestämässä henkilöitä keskusta-liberalin ryhmittymän ja Marxiin palanneen ja uskovaisen vasemmiston  piiristä; muu osa vasemmistoa oli ja on yhä lähinnä hämillään. Kuten tunnettua, ylioppilasliikehdinnän nuori vasemmisto ei muualla maailmassa ole päässyt yhteistyöhön perinteellisen työväenliikkeen kanssa. Suomessa tilanne on toinen. Meillä on olemassa SKP:n sisäinen stalinistinen oppositio, jonka kanssa nämä uskovat marxilaiset ovat aloittaneet yhteistyön. Aivan  kokonaan huvittuneesti ei siis tarvitse suhtautua Torvaldsin tunnettuun lausuntoon.

Alun perin oli selvää, että näimme ylioppilaskunnan ja yliopiston puut teet erilaisista aatteellisista lähtökohdista käsin. Mutta koska näistä erilaisista lähtökohdista voitiin tulla moniin samoihin uudistusvaatimuksiin, me esitimme ja esitämme jatkuvasti, että yhteisiä tavoitteita ajettaisiin yhdessä. Kun jo Vanhalla kävi selväksi, että ylioppilaskuntaa ja Yliopistoa koskevat yhteiset tavoitteet olivat marxilaisille vain keino ja muihin  päämääriin ja  kun  monia  eri teitä tuli tieto ja nuorten dogmaatikkojen ja vanhojen  stalinistien yhteistyöstä, Studentter­liike hajosi lopullisesti.

Vanhat pojat

Miten siis sopivat 60-luvun alun pojat sivusta tulleena omana rintamanaan tähän kuvaan? Kuten sanottu, nykyinen laaja liikehdintä on vastalause ja reaktio sille ajattelulle, joka alkoi vallata Suomea tämän vuosikymmenen alussa.  Pojat voivat tietenkin luopua vanhasta kannastaan. Tähän viittaakin edellisen Ylioppilaslehden kaltainen Fanon-Marcuse-Marx-Mao –sotkun lanseeraaminen. Mutta jos nyt yritetään luoda mielikuva tämän möykyn ristiriidattomasta yhteydestä viiden vuoden takaisiin ajatuksiin, on kysymys älyllisestä epärehellisyydestä.

Mielenkiintoinen näkökulma viime päivien tapahtumiin on myös ikäluokkien välinen ristiriita. Sangen nokkelasti  edellisen ylkkärin tekijät  käyttivät tilaisuutta hyväkseen yrittääkseen tyrmätä Tuomiojan ja Harmon; hehän ovat esittäneet hankalan itsenäisiä ajatuksia ja ovat myös saaneet hankalan paljon kannatusta.  Suorastaan primitiivinen oli tuon nuoren kulttuurikeskustelun valtaeliitin päätös julistaa pannaan ja epäpyhäksi ne, jotka ovat  tekemisissä saastaiseksi julistetun Y1ioppilaslehden tai kulttuuritoimikunnan kanssa.

Poloinen oikeisto ei taaskaan ole pysynyt muuhun kuin nauttimaan säikähtäneiden ihmisten kannatusta.

Vanhan valtauksen arvo on myös siinä, että se on saanut ihmiset ja ryhmittymät tiedostamaan oman ja toisten paikan ja tilanteen.

---------------------------

Kuva Larmolasta Vanhan valtauksen iltana. Vasemmassa alanurkassa on KOL:n pääsihteeri Olli Saarela, jonka ilmeestä näkynee sympatiaa puhujalle.

Yleiskuva