Ulkoministeri Erkki Tuomioja merkitsi osaltaan muistiin vuoden 2004 tsunamin tapahtumat, ja hän on nyt julkaissut ”Poliittiset päiväkirjat 2003-2004, Lievää voimakkaampaakin tyrmistystä (Siltala 2022)”. Seuraavassa siitä sitaatti päiviltä 25.-30.12. 2004.
Lauantai, 25. joulukuuta
Muutamme Tuusulaan.
Sunnuntai, 26. joulukuuta
Rauhaisaa Tapania, mutta illemmalla alkaa saapua viestejä Aasian maanjäristyksestä ja hyökyaalloista, jotka ovat iskeneet suomalaislomailijoihinkin. Kuolonuhreista ei kuitenkaan vielä raportoida.
Maanantai, 27. joulukuuta
Aasian katastrofin laajuus paljastuu vähitellen, kuolleiden määrä nousee koko ajan. Pahimmin aalto on iskenyt Sri Lankassa ja Indonesiassa, mutta suomalaisten suosimat Thaimaan rannikot ovat myös kärsineet. UM:n kriisipalvelulinjat ovat tukkeutuneet pahemman kerran, kun omaiset koettavat saada tietoja lähimmäisistään. Se herättää ymmärrettävää kritiikkiä, johon saan vastata Maikkarin uutisille puhelimitse. Muuten on Suomessa toimittu niin kuin pitääkin, Volasen poikkihallinnollinen kriisiorganisaatio on heti varhaisaamusta työskennellyt täydellä teholla. Tänään on saatu ensimmäiset lääkärit Suomesta lähtemään ja evakuointilennot käyntiin, kaikki katastrofialueiden suomalaiset kotiutetaan erikseen varatuilla Finnairin koneilla perjantaihin mennessä.
On outo tunne, kun jossain kaukana tapahtuu hirveitä asioita ja UM on nyt keskeinen toimija suomalaisten etsimisessä, auttamisessa ja kotiuttamisessa, mutta organisaatio pyörii niin, ettei kukaan käy kysymässä minulta oikeastaan mitään. Toisaalta näinhän hyvän organisaation pitääkin toimia tehtyjen suunnitelmien ja olemassa olevien valtuuksien pohjalta.
Persson näyttää pitäneen illemmalla tiedotustilaisuuden Ruotsissa. Ruotsalaisia on ollut moninkertaisesti suomalaisiin nähden kriisialueilla, ja hengen menetyksiä myös. Arvioimme illalla Suskin kanssa, että tilanne alkaa olla sellainen, että meidänkin on huomenna järjestettävä ministeritasoinen tiedotustilaisuus pääministerin kanssa.
Tiistai, 28. joulukuuta
Yhä pahenevaa tietoa kriisialueilta Sri Lankasta ja Thaimaasta. Tiedotustilaisuus klo 13 VNK:ssa, sitä edeltää palaveri virkamiesten kanssa Vanhasen huoneessa. Tiedotustilaisuus on asiallinen ja vakava. Varmoja suomalaisuhreja on toistaiseksi tiedossa vain yksi, mutta Vanhanen varoittaa että tulee varautua paljon pahempiin lukuihin. Sitä ei ulos sanota, mutta takaraivossa pyörivät jo sadan ylittävät luvut. Ennakoin ansaittuja moitteita UM:n kriisipuhelimen ruuhkautumisesta pahoittelemalla riittämätöntä teknistä valmiuttamme ja kerron tilanteen jonkin verran kohentuneen. Muilta osin en näe aihetta UM:n tai yleensä suomalaisten toimien moittimiseen, mutta eihän se ihmisten hätää lievitä. Tärkeintä on, että evakuointilennot on saatu jo käyntiin ja kaikki suomalaiset saadaan viimeistään perjantaiksi kotiutettua. Ja kun IS:n Kari Valtonen yleisosuuden jälkeen kysyy vähän moittivasti, miksi tulimme pääministerin kanssa julkisuuteen vasta tänään, kun Ruotsissa Persson piti pressin jo eilen, saatan vastata pitäneemme tärkeimpänä hoitaa asioita ja saada evakuointi käyntiin, mikä Ruotsissa takkuaa pahasti.
Samansuuntaisesti sanoo Vanhanen vastanneensa samanlaiseen kysymykseen.
Ruotsissa onkin noussut kovaa kritiikkiä hallitusta vastaan, mistä myös Torstila informoi aamupäivällä. Kritiikki voi olla vähän kohtuutontakin, sillä ruotsalaisia on kriisialueella kymmenkertaisesti suomalaisiin nähden. Vanhanen kertoo puhuneensa Lars Danielssonin kanssa aamulla, ja hän oli valitellut SAS:n yhteistyöhaluttomuutta. Tähän totean Vanhaselle, että sopii ajatella mikä olisi tilanne meillä, jos Finnair olisi myyty esim. Lufthansalle. Nyt yhteistyö Finnairin kanssa – kuten muiden osapuolien, SPR:n, Kirkon ulkomaanavun, matkanjärjestäjien ym. kanssa – on sujunut moitteettomasti.
Illalla tulee tieto, että Laila Freivalds on lähdössä Thaimaahan. Herää heti kysymys, pitäisikö minunkin mennä, mutta en ainakaan vielä näe aihetta – se olisi puhdasta näyttäytymispolitiikkaa ja sitoisi tärkeämmässä työssä täystyöllistettyjä resursseja ja ihmisiä vierailun järjestelyihin. Volanenkin soittaa asiasta, puhuttuaan Vanhasen kanssa esittää harkittavaksi, voisimmeko olla Freivaldsiin yhteydessä ja sopia, että hän voisi soveltuvin osin puhua suomalaistenkin tarpeista ja toiveista Thaimaan viranomaisten kanssa. Minusta se on hyvä ajatus ja saan Lailan kiinni koneesta matkalla Phuketiin, ja hän on valmis auttamaan. Sovin myös Lyran kanssa, että [Heikki] Tuunanen Bangkokissa on yhteydessä Ruotsin lähetystöön.
Keskiviikko, 29. joulukuuta
Aamupäivä puhelimessa. Volanen soittaa, kertoo suomalaiskuolleita nyt vahvistetun Thaimaassa jo kaksitoista ja että lisää tulee. Hän esittää, että UM:stä nimitettäisiin sopiva korkea virkamies koordinoimaan jatko-operaatioita kotiutuksineen, tunnistamiseen yms., koska UM on tässä ensisijaisesti toimivaltainen viranomainen. Esittää tähän esim. Himasta. Se voi olla ihan hyvä ratkaisu, soitan kuitenkin lomailevalle Mansalalle ensin, joka on samaa mieltä ja Himanen hälytetään heti paikalle. Soitan tiedon Volaselle ja sanon tulevani tänään klo 15 pressiin.
Heinäluoma, joka jo eilen illalla lähetti asiasta tekstiviestin minulle, soittaa esittäen että minun pitäisi lähteä Bangkokiin, kansalaisten tuntojen kannalta se olisi tärkeää. Ei kiistä argumenttiani, että tässä vaiheessa ministeristä olisi paikan päällä enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta tärkeintä on miltä asia näyttää. Huomauttaa, että minun kannattaisi ajatella asiaa henkilökohtaisestikin, tästä kaivetaan aseita minua vastaan. Kehottaa ”hoitamaan” toimittajia ja pääkirjoitustoimittajia.
Halonen soittaa. Sanoo sopineensa Vanhasen kanssa, ettei tässä vaiheessa pidä omaa pressiään, mutta Vanhanen välittää tänään hänen terveisensä. Hän pitää uudenvuoden puheensa suorana ja etupäässä tästä katastrofiaiheesta. Pähkäilee myös olisiko minun syytä matkustaa paikalle, hyväksyy kyllä asia-argumentit sitä vastaan, mutta toteaa että seurataan myös muiden EU-ministerien menettelyä. Mainitsee ajatuksen, kävisikö joku ministeri, ei välttämättä UMI vaan esim. Mönkäre, lentokentällä tapaamassa kriisialueelta palaavia. Sekin on käynyt mielessä, jätämme harkintaan.
Halonen kommentoi tänään HS:ssa ollutta Freivaldsin ja minun kirjoitusta nopean toiminnan joukoista, ei sano mitään sisällöstä (jonka olisi varmaan muotoillut hivenen toisin), mutta sanoo että mielellään olisi nähnyt sen etukäteen. Vastaan pitäneeni itsestään selvänä, että se on hoidettu. (Itse asiassa se oli mielessä vielä ennen joulua, mutta jäi kaikessa hässäkässä, enkä antanut asiasta nimenomaista toimeksiantoa.)
Lenkillä haen Järvenpäästä Iltiksen. Pääkirjoituksessa haukutaan Tuomioja ja UM aika tökeröin perustein, sisäsivuilla ruumiinryöstäjät Sasi ja Vilén antavat UM:n tuomitsevia lausuntoja, ja Sasi vaatii minua matkustamaan Thaimaahan.
Klo 15 on UM:n pressi, Vanhasen ja minun lisäksi paikalla SM:n, Finnairin, SPR:n, Aurinkomatkojen ja UM:n edustajat.
Pressistä menen tervehtimään konsuliosaston pitkiä päiviä painavia puhelinvastaajia ja muita työntekijöitä ja kiitän heitä hyvin hoidetusta työstä.
Käyn Tuusulassa ja menen klo 20 Pasilaan, jossa olen mm. Sauli Niinistön kanssa Maikkarin 45 minuuttia -ohjelmassa. Toimittaja Timo Laukkio on asiallinen, samoin edelleen selvästi traumaattisessa shokkitilassa oleva Niinistökin, joskin toistaen, ettei saanut mitään havaintoja Suomen lähetystöstä. Totta, mutta tuskin sellaisenaan osoittaa huonoa toimintaa, kun alueella on yli 3 000 suomalaista ja maassa neljän hengen lähetystö, jota nyt on tosin vahvistettu.
Torstai, 30. joulukuuta
Halonen on eilen myöhemmin pitänyt oman tiedotustilaisuutensa, mutta vain tv-toimittajille, ja siksi loukattu HS ei mainitse asiasta tänään mitään. Muut lehdet ovat STT:n perusteella kyllä uutisoineet tämänkin.
Aamu-tv:n lähetys klo 8. Olen pyytänyt ja saanut aamuksi viimeisimmät tiedot, päällimmäisenä ongelmana on nyt Bangkokissa olevien vakavasti loukkaantuneiden suomalaisten tila. Soitan ennen klo 8:aa Himaselle, jotta saisimme mahdollisimman pian erityisvarustetun koneen heitä noutamaan.
Aamu-tv:n lisäksi annan kolme radiohaastattelua, yksi on Ylen suora aamulähetys.
Lähden studiosta suoraan Suskin kanssa lentokentälle, tutustuen evakuoitujen paluun järjestelyihin. Päällä on melkoisen työteliäs tilanne, kun puolen tunnin sisään on laskeutunut kaksi konetta Thaimaasta, toisessa mukana myös isompi joukko vakavasti loukkaantuneita. Paikalla on myös maaherra Anneli Taina. Operaation johtaja esittelee, miten kaikki on järjestetty, ja täytyy antaa järjestelyistä erittäin korkea arvosana. Pohjana on lento-onnettomuuksien varalle luotu organisaatio, jota säännöllisesti harjoitetaan ja joka on ennestään tottunut toimimaan yhdessä.
UM-käynti, rahakunta, VN:n istunto ja hallituksen neuvottelu katastrofitilanteesta. (Sitä jatketaan TP:n esittelyn jälkeen.) Lähinnä informaatiota, periaatepäätös aputoimien rahoittamisesta ja sunnuntain valtakunnallisesta suruliputuksesta. Mönkäre valittaa, ettei hallitusta kutsuttu koolle heti maanantaina. Mukana on asiantuntijoita, joista SPR:n Hannu-Pekka Laiho käyttää voimakkaan puheenvuoron, jossa torjuu kriisinhoitoon yleensä kohdistetun arvostelun ja erityisesti sen, että jonkun ministerin olisi tullut matkustaa alueelle. Hän suoraan kiittää presidenttiä, pääministeriä ja ulkoministeriä, että meillä oli rohkeutta tehdä päätös, ettei alueelle mennä. ”Ministerivierailut lisäävät kuolleita”, kun heidän vierailunsa turvajärjestelyihin ym. on irrotettava kymmeniä ihmisiä, joilla on kädet täynnä elintärkeämpää työtä. Samanlaiseen UM:n arvioon perustui oma ratkaisuni.
Tämän Laiho toistaa heti neuvottelun jälkeen alkavassa infossa VNK:ssa. Tilaisuudessa kerrotaan myös SM:n päätöksestä poikkeuksellisesti julkaista listat kateissa olevista, ja tätä säestää Vanhasen ja muiden voimakas vetoomus, että tiedotusvälineet siitä huolimatta kunnioittaisivat näiden ihmisten omaisten yksityisyyttä. Nämä puheenvuorot tuntuvat vaikuttavan ilmapiiriin sikäli, että toimittajat ovat kauttaaltaan asiallisia, jopa huomattavan vaisuja.
VNK:sta vielä UM:öön, yöksi Tuusulaan…
Ehkä sen ukoministeri Tuomiojaa arvostavan kommentin voi tähän liittää, että kun valtion johto sitten loppiaisena osallistui Turussa Aasian katastrofin valtakunnalliseen muistojumalanpalvelukseen, hän soitti paluumatkalla Järvenpäähän ja kiitti.
22. marras, 2022