Risto Volasen kotisivu

Syksyllä 1969

kylmä sota oli kuumimmillaan. Suomalaisessa ylioppilaspoltiikassa perinteinen oikeisto ja sosialidemokraatit olivat aatteellisesti hyytymässä, ja uusi kamppailu käytiin uusalkiolaisen keskustan ja uusstalinistisen vasemmiston välillä.

HYY:n vaaleissa Keskustan paikkamäärä nousi yhdestä kuuteen, mutta sen jälkeen HYY:n hallitusneuvottelussa vasemmisto katsoi, ettei keskustan tavoitteista tarvitse välittää. Keskusta teki sopimuksen Kokoomuksen ja sitoutumattomien kanssa (kuva).

   Seuraavassa alkuperäinen artikkeli, jossa ratkaisua perusteltiin Ylioppilaslehdessä syksyllä 1969. Siinä tulee esille keskustalaisten aatteellinen tilannekuva. Samalla vielä toivottiin vasemmalta nousevaa demokraattista vastavoimaa - vaikka toive ei sitten toteutunutkaan. Uusstalinistit etenivät ja sosialidemoraatit vastasivat siihen historiasta tutulla tavalla siirtymällä itsekin enemmän vasemmalle.

Lopulta keskusta menestyi demokraattisella poliittisella kentällä, mikä aloitti sen uuden nousun. Sosialidemokraattien liike vasemmalle jatkui kunnes Mauno Koivisto alkoi pelsataa tilannetta. Neuvostoliiton hiivuttua ja romahdettua erittäin suureksi kasvanut joukko uusstalinisteja veäytyi mediaan, kulttuuriin yliopistojen tiettyihin tiedekuntiin ja hallintoon, mistä sen sisällöllinen ja asenteellinen perintö on jatkuuu yhä. Kulttuurin alalla se on merkinnyt kansalaisten suomalais-kansallisen, sivistyshumanistisen ja kristillisen identiteetin hajoittamista alun perin odottaen, että tilalle tulee ihmisen marxilaisen "lajiolemuksen" mukainen identiteetti. Politiikassa se on merkinnyt mm. tilanteen mukaan keskustan mediatykitystä mm. "mustasta hevosesta", "jalasmökistä", "kännykkäisästä" tai "lautakasasta".

Tekstissä tulee esiin myös Ylioppilaslehden päätoimittajan paikan saaminen Keskustalle. Siihen valittiin Jyväskylästä Seppo Niemelä.

Artikkeli Ylioppilaslehdessä syksyllä 1969.

HYY, SYL ja tasavallan tilanne

Täsmälleen vuosi sitten Ylioppilaslehti julkaisi jutun "Vanhan valtaus ja tasavallan tilanne". Taas on tilanne päällä. Ja se on aatteellisilta perusteiltaan ja ilmiasultaan paljolti analoginen Vanhan valtaukseen.

Paljon on vuodessa tapahtunutkin, mutta lähinnä sellaista mikä vahvistaa vuoden takaista arviota . Kun 60-luku alkaa nyt olla muodollisestikin nurin, niin kysyttäköön ja vastattakoon nyt uudestaan: "Mitä miehiä ovat nämä 60-luvun miehet?

50-luvun lopulle saakka piti nuorten miesten vaatia ikkunoiden avaamista Eurooppaan, ja vasta sitten ne avautuivat. 60-luvun surkeaksi kohtaloksi tuli tuoda tänne se, mitä noin viidenkymmen eristäytymisvuoden aikana muualla oli saatu aikaan. Tämä uljas uusi ajattelu marssi tänne Sadankomitean sosiologien ja kaikkinaisten Aleniuksen ja Ilaskiven väliin mahtuvien talousnerojen saappaissa. Marssi jatkuisi vielä pitkään, elleivät oppi-isät mannermaalla ja anglosaksisessa maailmassa olisi joutumassa häpeään.

Ja häpeään oli kuusikymmentälukulainen kulttuuriradikalismi eli myöhästynyt kulttuuriliberalismi joutuva myös meillä. Tämän kuluneen vuoden aikana ovat mennen vuosikymmenen suuruudet ja pienuudet yrittäneet selvitä tilanteesta kykynsä ja vilpittömyytensä mukaan.

On niitä jotka ovat menettäneet uskonsa ja ottaneet uuden uskon - kuten Antti Eskola ja Rauno Setälä. On niitä jotka ovat menettäneet uskonsa mutta eivät ole ottaneet uutta - kuten Pertti Hemanus. On niitä jotka ovat pysyneet uskossa mutta tiedostavat tapahtuneen muutoksen – kuten Hannu Taanila ja Pentti Holappa . On niitä jotka uskovat yhä mutta ovat hermostuneen tiedostamattomia - kuten Maunu Harmo ja Sumun lehti (vt. päätoimittaja Sumun Ylioppilaslehti, huom. RV, 2014).

Ja minkä edessä kuusikymmentälukulaisuus vuosi sitten oli joutuva ja nyt on joutunut häpeään? Nuorimman sukupolven, ensin muualla sitten meillä. Mitä tämä nuorin sukupolvi pitää sisällään? Viimeisessä Parnassossa Juha Manninen tiivistää teemat sanoihin : holistinen, dialektinen, individualistinen, romanttinen . Tämä on hyvin tiivistetty ja kuuskymmentälukulaisuuden kritiikin lisäksi tämä on kritiikkiä sille yhteiskunnalle, jota kuuskymmentälukulaiset meille sosialidemokraattien johdolla rakentavat.

Kuuskymmentälukulaisuus nosti meillä SDP:tä. Kun SDP:n todelliset ääriviivat näin tulivat näkyviin, alkoi virta haarautua kahtaalle: keskelle ja vasemmalle.

Keskellä on muodostunut nuorkeskustalainen vihreä aalto. Vasemmalla virran tarkkaa juoksua ei pirukaan tarkkaan selvitä; todellinen - esim. Mannisen kuvailema uusvasemmisto on hajallaan missä sattuu. Tämän uusvasemmiston aiheuttamaa uutta yleistä joukkoliikettä vasemmalle sosialidemokraateista poispäin on käynyt ohjaamaan vanha SKDL:n opiskelijaliike.

Esimerkiksi Saksassa uusvasemmisto vieraantui sosialidemokraateista suoraan puolueiden ulkopuoliseen ulkoparlamentaariseen oppositioon. Meillä kansandemokraattinen opiskelijaliike ("taistolaiset", "uussatalinistit", RV 2014)) on onnistunut ohjaamaan itseensä SDP:stä vasemmalle vieraantunet. Tämä kehitys näkyi selvästi HYY:n vaaleissa. HYY:n ja SYL:n hallitusneuvotteluissa keskustalaisilla oli vastassaan kahteen suuntaan juurittuvia vasemmistolaisia. Oli radikaalin aatteellista kriisiä eläviä kuusikymmentälukulaisia maalaisliittohysteerikkoja; ja oli ihmisiä, jotka täysin rationaalisti laskien tiesivät, että jos tilanne vasemmistossa pysyy nykyisen suuntaisena (uusstalinistien vahvana etenemisenä, RV 2014), ja jos (keskustan, RV 2014) vihreä aalto saadaan työnnettyä sivuun tai öljyttyä mustaksi, jää vaihtoehdoksi vai heidän omansa.

Kuten sanottu, yleispiirteissä tapahtumat HYY:ssä kulkivat kuin Vanhan valtauksessa. Ensiksi kansanrintama oli yhtenäinen ja yhdessä.Hallitusneuvottelut sujuivat hyvin. Sitten keskustalaiset halusivat varmistaa, että muukin ääni kuuluu Ylioppilaslehdessä kuin vasemmiston.

Syyskesällä oli vasemmisto yrittänyt erottaa kepu-sympatioista syytetyn toimittajan. Samaan aikaan oli ilmoitettu, ettei Katsaukseen vasemmistosta kirjoiteta niin kauan kuin toimituksessa on keskustalaisia. Vasemmistolainen vt. päätoimittaja Sumu lopetti ensitöikseen lehdestään harmillisen (keskustalaisen, RV 2014) nimimerkin. Vasemmiston päätoimittajaehdokkaaksi oli nousemassa lehden pitkäaikainennen maatalouspoliittinen erikoistoimittaja Harmo.

Mutta kun keskustalaiset ehdottivat neuvotteluissa sanankäyttöturvaa, he joutuivat saman pyhän vihan kohteeksi kuin Vanhan valtauksen yhteydessä. Tiet erosivat.

Tiedän hyvin, että SKDL :n opiskelijoiden piirissä on muitakin kuin uusdogmaatikkoja. Toivon kovasti, että sosialidemokraattien piiriin syntyy kuuskymmenlukulaisuutta todella uudistavia ryhmiä. On välttämätöntä, että esimerkiksi edellä Mannisen kuvailema uusvasemmistolaisuus pääsee mahdollisimman pian vaikuttamaan.

Väitän jopa, että todella etsivien, luovien vasemmistovoimienkin kannalta Ylioppilaslehden päätoimittaja ratkaisu oli onnellinen. (Keskustalainen Seppo Niemelä tuli keskustan, kokoomuksen ja sitoutumattomien hallitussopimuksella Ylioppilaslehden päätoimittajaksi, RV 2014)

Sumun lehden tulkinta viime aikojen ylioppilaspoliittisista tapahtumista on siis täysin väärä. 70-luvun aatteelliset linjat eivät kulje vanhan oikeisto-vasemmisto jaon mukaan.

(Kuvan sopimuksen säilyttänyt ja antanut tähän käyttöön Asko M. Niskala. Sen voi suurentaa klikkaamalla.)

Yleiskuva