Helmikuun 26 päivä tulee kuluneeksi 50 vuotta Artturi Leinosen kuolemasta, joulukuussa 125 vuotta hänen syntymästään.
Leinonen oli keskustalainen poliitikko, jolla oli vahva maakunnallinen ja valtakunnallinen rooli demokratian puolustamisessa äärioikeistolaista Lapuan liikettä vastaan. Hän oli myös kirjailija, kansanedustaja, puoluehallituksen jäsen ja Ilkan päätoimittaja.
Sattumoisin viime sunnuntain jakso Ylen Täällä pohjantähden alla dramatisoinnissa oli tärkeä ja ajankohtainen. Linna ja nyt Linnasalo ovat esimerkiksi kuvanneet hyvin sekä oman käden oikeuden että Salpakari/Lammio -hahmon, jotka ovat piilevänä suomalaisessakin perinteessä - kuten muuallakin. Linnan trilogia on tietenkin tärkeä osa kansallista kulttuuria ja itseymmärrystä, mutta ei anna kokonaiskuvaa tasavaltalaisen liikkeemme paikasta kansakunnan historiassa. Artturi Leinosen elämäntyön mieliin palauttamisen kautta voi asiaa auttaa ja samalla rohkaista tämän päivän Suomessa päättäväiseen demokratian puolustamiseen ja ääri-ilmiöiden torjumiseen.
Leinosen muistelmateos 1930 -luvulta Vuosikymmenten valinkauhassa ilmestyi 1960. Kirja kertoo tuon ajan Maalaisliiton kamppailusta demokratian puolesta äärioikeistoa vastaan. Ostin, luin ja kirjoitin aineenkin Jyväskylän lyseon kuudesluokkalaisena.
Olen esittänyt Keskustan yhteiskuntatieteilijöille
järjestää helmikuun kokouksensa Artturi Leinosen muistamisen merkeissä. Jos se ei ole mahdollista, on paikallaan etsiä joku toinen foorumi. Nythän tuo demokratian puolustaminen on taas ajankohtainen asia.
Timo Mikkilän tuore väitöskirja ja Leinosen oma laaja kirjallisuus tulevat hyvin johdattamaan aiheeseen.
Huomenna on Historiapäivillä Vääksyssä teemana Äärioikeisto Euroopassa 1930 –luvulla. Se ehkä antaa virikettä jatkaa pohdintaa tämän päivän ilmiöistä.
Artturi Leinosesta lisää:
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2000/05/tiedote-2008-03-13-09-36-30-440709#.URD2ysUkdsU.facebook
http://fi.wikipedia.org/wiki/Artturi_Leinonen#cite_note-3
5. helmi, 2013