Risto Volasen kotisivu

Eilen uutisoitiin toukokuisesta ampumistragediasta Hyvinkäällä. Julkisuuteen tuli ampujan kuulustelujen tuloksia sekä sisäministeriön raportti ”Miksi nuori surmaa? Yhteenveto nuorten tekemistä suunnitelmallisista henkirikoksista ja niiden taustoista”

Helsingin Sanomien mukaan ”Hän ei osannut kertoa suoraan poliisille, miksi ryhtyi ampumaan.” Ampuja on sanonut kuulustelussa: ”Minun piti kostaa jollekin hävitty painiminen. Näköjään on ollut sitten sama, kuka kostoni kohteeksi on joutunut.”

Sisäministeriön raportti surmista näyttää monipuolisimmalta, mitä Suomessa on tästä asiasta saatavilla. Median ja kulttuurin käsittely on kuitenkin edelleen vaikeata. Äärimmäisyysilmiöitä voi nähdä oireina laajemmasta ja syvemmästä virtauksesta. Siksi tämänkin raportin metodiltaan tieteellis-positivistista selitystä voi täydentää historiallis-yrmmärtävällä eli hermeneuttisella lähestymistavalla.

Heti surmien jälkee uutissivuilla otsikitiin mm.: ”Tekoa ei osattu ennakoida. Hyvinkään ampujan käyttäytymisessä oli sisäministerin mukaan vain hyvin vähän merkkejä, joiden perusteella teon olisi voinut estää ennalta.” Pääkirjoitukset etsivät parhaansa mukaan selityksiä: ”… yhteiskunnan voimavaroja ihmisen yhteisöllisyydessä on leikattu.”

Vallitsevan opin mukaisesti etsittin syitä, joihin valtio voisi vaikuttaa ohjaamalla lisää voimavaroja yhteisölliseen ennalta estävään varhaiseen puuttumiseen. Mutta näiden selitysten rinnalla koulussa, perheessä, kadulla ongelmat ovat vain lisääntyneet ja niiden perimmäiset syyt etääntyneet.

Jostakin syystä sisäministeriön raportti sanoo, että resurssit ovat vähentyneet kouluista ja väkivallan määrä suomalaisessa yhteiskunnassa on vähentynyt – vaikka tilastot kertovat toista. Nykyisten trendien pohjalta lopulta tosin päättyvät jossakin vaiheessa yhteiskunnan mahdollisuudet palkata yhä useammpaa tukemaan tai valvomaan joku toinen – ellei saada ymmärrystä mistä ongelmat perimmiltään pulppuavat.

Perinteisten tieteenalojen menetelmillä ja niistä johdetuilla käytännöillä on yhä suuri merkityksensä mutta myös rajansa. Sama koskee laajemminkin empiristis-behavioristisia tai marxilaisperäisiä lähestymistapoja, jotka pitävät kulttuuria toissijaisena väkivaltaisen ja muun käyttäytymisen selittäjänä. Tilanteen arviointiin on syytä rohkaista myös kriisitilanteiden käytännön kokijat, kulttuurin tutkijat ja tekijät, historian tutkijat, filosofit ja teologit.

Mistä siis pohjimmiltaan tulevat lisääntyvä syrjäytyminen, kiusaaminen, vihapuhe ja lopulta väkivalta?

Hyvinkään ampujan painitappiossa loukatun kunnian, raivon ja kostonhalun oma selostus on kuin suoraan Peter Sloterdijkin ihmisen vihan ja sen lepyttämisen alkuhistoriasta hänen teoksessaan Raivo ja aika, "Rage and Time". Se tuo mieleen myös ranskalaisen René Girardin antropologisen tulkinnan ihmiskunnan klassista ja kristillistä vaihetta edeltäneistä vihan kierteistä, jotka purettiin syyttömiin ihmisuhreihin.

Historiallisesti katsoen kiusaaminen, viha ja väkivalta olivat vallitseva osa alkukantaisen ihmisten elämää ennen kuin sivistys kesytti meidät kohti vielä syvemmällä olevaa ihmisyyden mahdollisuutta. Meille eurooppalaisille se ihmisyyden kehitystarve toteutui Jeesus Nasaretilaisen, Paavalin ja Augustinuksen projektina, jota kreikkalais-klassisen perinteen Sokrates, Platon, Aristoteles ja Isokrates tukivat.

Siitä projektista kasvoi vastuullisesti vapaa ihminen - hyveinään lähimmäisenrakkaus, vanhurskaus tai oikeamielisyys, kohtuullisuus, viisaus ja urheus hallita sisäisiä ja ulkoisia impulsseja. Sen ihmisen kolmiyhteisen psyyken varaan rakensi moderni aika demokratian, tieteen ja toimivan talouden – luullen samalla ihmisen olevan luonnostaan järkevä ja hyväntahtoinen.

Modernin ajan valistuksen ja markkinatalouden nousu olivat sinänsä suuria edistysasteleita ihmiskunnan historiassa, mutta modernin aikakauden ongelmaksi muodostui sen kulttuurin ja politiikan lisääntyvä jakautuminen kahtia: valistuksesta äärimmäiseen rationalismiin ja markkinataloudesta kapitalismin hillittömyyteen.

Näin ideologinen ja kaupallinen materialismi alkoivat vallata alaa modernin ihmisen psyykettä koossa pitävältä hengelliseltä ja humanistiselta sivistykseltä. Mitä enemmän rationalismin kylmyys ja kapitalismin hillittömyys ovat tiedon, tunteen ja tahdon terveesti kolmiyhteistä psyykettä repineet, sitä enemmän ovat jälleen nousseet esiin syrjäytyminen, kiusaaminen, viha ja väkivalta.

Kamppailu ihmisyyden nousun ja väkivaltaan taantumisen välillä on pohjimmiltaan kulttuurista kamppailua ihmisten sieluissa, yhteisöissä ja medioissa. Siihen jokainen uusi media on tarjonnut uusia mahdollisuuksia. Puhe pelkästä yhteisöllisyydestä on harhaan johtavaa, sillä pahin mafiakin on yhteisö.

Vanhin media on teatteri, sillä sen juuret ulottuvat alkukantaisiin ihmisten ja eläinten uhraamisen kultteihin. Mutta juuri teatterista yleni klassisessa Kreikassa länsimaisen humanismin kantava poeettinen, aristotelinen draama kaikkine variaatioineen. Viime vuosisadalla sitä alkoivat sitten kumota Brechtin marxilainen ja Artaudin julmuuden teatteri. Suomessa niiden yhteinen kohokohta oli Kristian Smedsin väännelmä Tuntemattomasta sotilaasta, joka huipentui lopun joukkomurhaan ja avasi näin Suomessa tietä väkivaltakulttuuriin taantumisen uudelle aallolle.

Elokuvan, television ja videon kulttuurinen vaikutus nousi Suomessa voimakkaammin esiin 1980 –luvulla. Silloin kulttuurit törmäsivät myös Yleisradiossa. Esimerkiksi keväällä 1988 Yleisradio järjesti seminaarin aiheena Televisio ja väkivalta. Sen lopputulos oli, että kulttuurin vaikutuksen kieltävät behavioristiset ja marxilaiset tutkijat mieluumminkin suosivat kuin hillitsivät väkivaltaisia ohjelmistoja. Sen jälkeen onkin edetty kilpaillen kaikissa televisioyhtiöissä tämän päivän väkivaltaisten ohjelmien kyllästämiin kanaviin.

Eilen julkistetun ”Miksi nuori surmaa” -raportin yksi heikkous onkin median käsittely. On kyllä tärkeätä todeta juokkoviestinnän tarjovan lisää mahdollisuuksia megalomaaniselle psyykelle, mutta ainakin yhtä tärkeätä on tutkia yhä monipuolisemman ja yhä sairaammin väkivaltaisen median vaikutusta nuoreen.

Sosiaalisen median vihapuheen ja väkivaltapelien maailmat ovat vain jatkoa pitkään jatkuneelle ihmisen psyyken revitykselle sekä alkukantaisten asenteiden ja toimintamallien uudelleen oppimiselle. Entistäkin tehokkaammin opettavista väkivaltapeleistä on myös tullut miljardibisnes, joka nytkin ilmestyi nopeasti julkisuuteen alan professorin voimin lobbaamaan tutuin argumentein valtiota ja yleistä mielipidettä väkivaltakulttuurin puolelle.

Sivistyksen koossa pitämä ihmisen psyyke kesti pitkään modernin ajan äärimmäisen rationalismin ja hillittömyyden pommituksen nojaamalla luonnolliseen kieleen, perheisiin, kouluun, seurakuntaan ja uuden ajan tarpeisiin luotuihin humanistiseen korkeakulttuuriin ja kansansivistysliikkeisiin. Barbariaan tietoisesti taannuttanut fasismi ja marxismikin saatiin viime vuosisadalla torjuttua. Lisääntyvä arjen barbaria monilla elämänaloilla viestii nyt, että sivistyneen psyyken rakenteet ovat alkaneet murentua.

Parin sadan vuoden kehitys on vaikuttanut. Koti, koulu ja seurakunta perinteisinä sivistysyhteisöinä näyttävät yhä useammin epäonnistuvan vastuullisesti vapaan eli hyväntahtoisen, vanhurskaan tai oikeamielisen, kohtuullisen, viisaan ja eettisesti päättäväisen ihmisen kasvattajana.

Luterilaisuus näyttää antavan periksi väärin tulkitun valistuksen ideologiselle ja kaupalliselle materialismille sekä katoliselle platonismille - ja yhä harvemmin saa opetettua lähimmäisen rakkautta, synnin tunnistamista ja parannusta tai vanhurskautta yksin armosta. Myönnettäköön, että tämän sivuuttava opetus on joskus epämukavaa kuultavaa.

Peruskoulun mitattavat Pisa -tulokset häikäisevät, mutta pian sen jälkeen selviää vanhan kansakoulun sivistävän kasvatuksen heikkeneminen opetusohjelmassa - sekä koulun toisen asteen rakenteelliset ja pedagogiset ongelmat. Maan hallituksesa ja koulun sisällä barbarisoiva ideologinen ja kaupallinen materialismi näyttävät käyttävän monikulttuurisuutta argumenttina ihmisen vastuullisesti vapaata psyykettä rakentavaa kristillistä ainesta vastaan. Tämän yhdistelmä syrjäyttää etenkin poikia myös sosiaalisesti hyvissä oloissa ja sitä voivat täydentää kaupallisksi galadiaattorikulttuureiksi kehittyneet urheilulajit.

Juuri nyt näyttää myös siltä, että median, kuten väkivaltapelien, uusin kehitys syö aivan varhaisimmasta iästä alkaen loppuakin tilaa ilman tukea jääviltä vanhemmilta ja koululta. ”Syrjäytyminen alkaa nyt päivähoitoiässä”, sanoi hiljakkoin järvenpääläinen peruskoulun ala-asteen opettaja. Hänen on aamulla saatava ensin jotenkin tolkkuunsa monia yönsä pelanneita lapsia.

Vanha tai uusi media ei teknisenä välineenä ratkaise mitään, mutta ihmisen vastuullisen vapauden perustana olevan hengellisen ja humanistisen sivistyksen perääntyessä uusi media voi mediakapitalismin käsissä antaa – ja on jo antamassa - pahan iskun tuon sivistyksen pohjalta syntyneelle turvalliselle ja oikeudenmukaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle.

Siksi on ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset asetettava taas kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen kehittämisen pohjaksi. Tämä merkitsee modernin reformaatiota, jossa valistus ja sivistys liittoutuvat kasvamaan ihmisiksi ja yhteisöiksi, joilla on halua, voimaa ja osaamista elää elämänsä ihmisiksi.

Yleiskuva