Risto Volasen kotisivu

Blogi

Ministeri Ville Niinistö on ollut surullista kuultavaa.

On seurattu lakeja ja säädetty lakeja. Toimivaltaiset viranomaiset ovat pyrkineet ehkäisemään koko ajan. Valtiolla ei ole toimivaltaa yritykseen. Kaikki on tehty, mitä voidaan. Aivan kuin katsomosta.

Mikä demokraattisen valtion tehtävä sitten on, jos ei toimia tällaisissa asioissa? Miksi Vihreiden puheenjohtaja menee hallitukseen, ellei toimiakseen tällaisessa tilanteessa?

Asialla on monta puolta, mutta yksi niistä on demokraattisen valtion kyky toimia.

Suomessa on oikeistomilitaristinen ryhmittymä, joka omien tavoitteidensa toteuttamiseksi ajanut demokraattisen valtion lamaannuttamista turvallisuuden erityistilanteissa. Siihen ajatteluun on yhtynyt Kataisen hallitus jo moneen kertaan ja nyt Ville Niinistö.

8. marras, 2012