Risto Volasen kotisivu

Tuomioiden vuoksi eilen oli jälleen esillä koululaisen surmaaminen. YLE:n uutiset oli kutsunut sen uutisointiin lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarisen kommentoimaan asiaa. Viime kuukausien kymmenien ”syiden selvittämisen”, ”varhaisen puuttumisen”, ”sosiaalisten erojen” ”tieteelliset asiantuntijat” ovat olleet silmiinpistävä avuttomia uuden polven kiusaamisen, vihapuheen ja väkivallan kommenteissaan. Nyt Pekkarinen kuitenkin puhui väkivaltaisen kulttuurin ja viestinnän vaikutuksista ja lasten kasvattamisesta. Tähän eroon sisältyy suomalaisessa kulttuurissa kärjistyvä länsimaisen nykykulttuurin perusjännite.

Kesäkuun Anna -lehdessä Elina Pekkarinen sanoi mm.: ”Lapset imevät ympäristöstään vaikutteita. Me aikuiset olemme vastuussa siitä, että meillä on väkivaltaa ihannoiva viihdemaailma…” Ja kun muussakin viestinnässä on paljon samaa, ”Ei ole ihme, että lapset ja nuoret käyttävät väkivaltaa ja ajattelevat, että se on hyvä tapa saada kunnioitusta ja valtaa.”

Kysymys laajenevan sähköisen viestinnän väkivallan osasta arjen väkivallassa nousi Suomessa keskusteluun 1980 -luvulla, ja silloinen Yleisradion hallintoneuvosto sekä hallitus muistivat toimilupansa sivistystehtävän.

Järjestettiin seminaari tuon ajan ”asiantuntijoille”, jotka kuitenkin puolustelivat väkivaltaohjelmia. Heidän kärjessään oli professori Pertti Hemánus, jonka mukaan ”uusmoralisteille” ”… tv-väkivalta on hyvä vihollinen, jonka kimppuun ihmiset on helppo usuttaa ja samalla ohjata huomio pois keskeisimmistä yhteiskunnallisista ongelmista…. Kun käydään hyvää vihollista vastaan, edessä onkin vain ’todellisen’ pahan vihollisen kalpea haamu, yksinkertaistus, teerenkuva eikä teeri.”

Hemáuksen marxilaisen ajattelun mukaan kulttuuri heijastaa yhteiskunnan kapitalistista alarakennetta, joka on ensin kumottava, jotta kulttuurinen ylärakenne muuttuisi. Toisen tuolloisen ajan ja seminaarin ”tieteellisten asiantuntijoiden” pääteeman taustalla taas oli positivistisen tutkimusotteen lähtökohtana fyysisen luonnon ja ihmisen samanlaisuus - ja sen antamana vanhan valistuksen olettamus ihmisen luontaisesta hyväntahtoisuudesta, jota ei kulttuuri tai viestintä häiritse eikä saisi yrittääkään häiritä.

Noista lähtökohdista ”informatiivisen ohjelmapolitiikan” mukaisesti Yleisradion ja viestinnän tehtävänä olisi auttaa vallankumousta vieraannuttamalla yleisö kapitalistista perusrakennetta tukevasta ”porvarillisen hegemonian” sivistyshumanistisesta, kristillisestä ja sivistys-kansallisesta kulttuurista.

Tosiasiassa eurooppalainen ja suomalainen sivistyshistoria kuitenkin osoittaa, että juuri sivistyshumanistinen, kristillinen ja sivistyskansallinen kulttuuri ovat saaneet aikaan luonnontilasta sivistyvän riittävän viisaan ja hyveellisen vapaan ihmisen, joka pystyy rakentamaan hyvää omaa elää ja demokraattista yhteiskuntaa. Vastaavasti sivistystä ylläpitävän kulttuurin hajottamisesta taas on seurauksena ihmisen kielen ja mielen taantuminen henkilökohtaiseen villiytymiseen ja yhteiskunnan 1930 -luvun tragediaan asti.

Yleisradion hallintoneuvosto otti maaliskuussa 1987 urheasti kantaa, että ”Erityisesti on varottava tarjoamasta väkivaltaisia käyttäytymismalleja ja yleensäkin torjuttava laskelmoiva väkivalta ohjelmistossa… yhtiön ohjelmajohdon tulee asettaa ohjelmavalinnoissa etusijalle sisällöltään elämänmyönteiset ja ihmisarvoa korostavat sekä väkivallattomuutta tukevat ohjelmat.”

Tuossa vaiheessa 1970 -luvun akateemisen marxilaisen ja positivismin aallon voitto oli kuitenkin Suomessa jo toteutumassa, ja sitä täydensi juuri samana vuonna professori Erik Allardtin Tieteen päivillä johtama hyökkäys akateemikko G.H. von Wrightiä vastaan.

Uusi marxilainen ja positivistinen sukupolvi sai voimakkaan aseman pian uusia etikettejä käyttäen mm. yliopistojen viestinnän, kasvatustieteen ja oikeustieteen tiedekunnissa paljolti samaan tapaan kuin Lauri Hokkanen kertoo Taideteollisessa korkeakoulussa tapahtuneen. Suomalaisessa kulttuurissa vihakulttuurin sukupolven siirto toiselle tapahtui tunnetusti Kansallisteatterin ja Helsingin Sanomien Tuntemattoman sotilaan yhteishankkeessa, jossa perinteinen ryssä- ja luokkaviha yhdistettiin ja muunnettiin arvostetuksi osaksi uuden polven vihakulttuuria.

On tietenkin niin, että puhtaasti markkinaehtoinen viestintä vie omalla dynamiikallaan kilpailemaan suurista yleisöistä ihmisen väkeviin vihan, väkivallan ja seksuaalisuuden tarpeisiin vetoamalla. Mutta kun kulttuurista, yhteiskunnasta ja kasvatuksesta hävitetään ne kesyttänyt sivistyshistoria niitä hallitsevana voimana, lopputulos on nyt monissa länsimaissa ja kärjistyvänä Suomessakin näkyvän kaltainen.

Valtamedia syyttää usein sosiaalista mediaa nykyisistä ongelmista, mutta sen on syytä katsoa yleisöstä kilpaillessaan muille mallia antavaan peilikuvaansa, puhumattakaan perusteiltaan 1970 -luvun perintönä jo tiedostamattomasta ideologiasta vieraannuttaa yleisöä länsimaisesta sivistyshistoriasta ja sen suomalaisesta muodosta. 

Ylen vuoden 1987 seminaarin julkaisun esipuheeseen kirjoitin Ylen apulaisjohtajana, että ”Sähköisen viestinnän merkityksen kasvaessa on perusteltua käyttää tutkimuksessa myös sellaisia lähestymistapoja, joissa viestintä ja sen muodostama kulttuuri nähdään yhä painavammin myös yhteiskuntaa selittävänä eikä vain selitettävänä muuttujana.”

Kun näiden vuosien jälkeen nyt kuulee tämän toiveen toteutuneen lapsista ja nuorista huolta kantavan lapsiasiainvaltuutettu tohtori Elina Pekkarisen käytännön johtopäätöksiin asti, on paikallaan kiittää häntä. Samalla on paikallaan toivoa, että uusi tutkijapolvi on jo laajemminkin aloittanut niin paljon pahaa aiheuttaneiden koulukuntien korvaamisen ihmisen ontologiaa eli todellisuutta ja mahdollisuuksia huomioon ottavilla metodeilla, sivistyksellä ja viestinnällä.

Yleiskuva