Blogi
Timo Vihavainen on kirjoittanut hienon blogin Kyösti Skytän Oisko maata armaampaa eli suomalainen minä -kirjasta (1977). Se antaa myös kuvaa sodan loppuessa esiin astuneesta ikäluokasta aatteineen. Ennen tuota kirjaa 1925 syntynyt ja valtiotieteellisestä tiedekunnasta 1951 valmistunut Skyttä oli julkaissut kymmenkunta teosta, eikä Vihavaisen kommentoimakaan jäänyt viimeiseksi.
Skyttä oli liberaalien monipuolinen kulttuuriaktivisti ja kiinnostunut aikansa koulusta mm. Suomen kasvatusopillisen yhdistyksen pääsihteerinä (1962–1967). Hän kirjoitti koulun yhteiskuntaopin kirjan ja menestysteoksia olivat tutkielmat J.V. Snellmanista, Urho Kekkosesta ja Risto Rytistä. Tutustuin Skyttään opiskeluajan alkuvuosina monissa yhteyksissä, joista erikoisin oli monen sortin sosialistien ja humanistein Faros -seura, jonka hänenkin myötävaikuttamaa Ihmisyyden yhteiskuntaa luin alleviivaten. Istunnot pidettiin Hotelli Helsingin sametilla verhoilussa kabinetissa. Kun kerron I.-C. Björklundille virailuistani seurassa, hän sanoi että nyt ainakin tiedät, mitä salonkisosialisteilla tarkoitetaan.
Skytän ensimmäinen kirja oli Isänmaata etsimässä, Suomalaisia puheenvuoroja (1961), siis pari vuotta myöhemmin kuin Pekka Lounelan Ollaan sitten suomalaisia (1959) sekä Jouko Tyyrin ja Matti Kekkosen Asiat ja Asenteet (1959). Ja siis samana vuonna kuin Jörn Donnerin kirjoittama ja Arvo Salon kääntämä Terveenä sairaalassa (1961) ja vuotta ennen Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella -runokokoelmaa (1962). Ajan kuvaan kuuluivat myös Väinö Linnan Pohjantähti -trilogian osat 1959, 1960 ja 1962.
Kaikki löytyvät yhä sen ajan lukiolaisen kirjahyllystä, ja elokuussa 1961 kävin Teiniliiton teinijohtajakurssilla Lohjalla Kanneljärven kansanopistolla ensimmäisen tulisen poliittisen väittelyn puolustaen Skytän nykyaikaista Urho Kekkosen Suomen isänmaallisuutta Donnerin aseistakieltäytymistä vastaan. Menomatkalla poikkesin Tampereelle Pyynikin kesäteatteriin katsomaan Linnan ja Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan teatterisovitusta.
Skyttää ei sanottu Jouko Tyyrin ja Pekka Lounelan tavoin nuoreksi vihaiseksi mieheksi, mutta perusteiltaan saman nykyaikaisen suomalaisen isänmaallisuuden kannattajia he olivat. Se merkitsi myös Urho Kekkosen ulkopolitiikan kannattamista. Vihavaisen blogi puhuu puolestaan mutta siihen voi lisätä, että vielä ennen 1962 presidentinvaalejakin presidentti Kekkosen kannattaminen vaati maan akateemisissa kulttuuripiireissä melkoista urheutta – kuten myös sitten Skytän ja Tyyrin lähes samanaikaisesti 1976 alkanut presidentin kritiikki. Siihen aikaan söimme useaan kertaan lounaan Jouko Tyyrin kanssa Mannerheimin syntymäpäivänä Tyyrin kohottamin asianmukaisin ryypyin, ja kysyin mistä on kysymys. Tyyri vastasi, että jos kulkee pitkään ilman avaimia ja lompakkoa, käy aina huonosti.
Skyttä, Tyyri ja Lounela suuntasivat sodan jälkeen kritiikkinsä asemissaan pysyneisiin sotaa edeltäneisiin oikeistoaktivisteihin, joiden pojat kuten Kai Donnerin poika Jörn ja Pentti Saarikoski aloittivat samaan aikaan isäkapinansa vanhempiaan vastaan. Isänkapinan, joka sitten kehittyi 1960 -luvun lopulla herrasväen lasten opiskelijamarxilaiseksi liikkeeksi, joka sai uskomattoman laajuuden, kun myös opintielle päässeet isiensä marxilaisen aatteen puolesta revanssia yrittäneet liittyivät siihen.
Nyt Väinö Linnan juhlavuotena ilmestyneestä kirjallisuudesta voi tunnistaa myös Pohjantähden kirjoittajan osalta olleen kysymys samantapaisesta sukupolven ilmiöstä – eli myös vuonna 1920 syntyneen maaseudun teurastaja -pienyrittäjän lahjakkaan pojan suuntautumisesta kylmän sodan ajan suomalaiseen virtaan. Jo ensimmäisessä osassa Tyyri näki, mistä on kysymys: "Vihan hedelmiin saamme tutustua Linnan romaanin seuraavassa osassa." Viimeisessä osassa Linna antoi takaisin ja nimesi kylältään etääntyneen tannerilaisen Kivivuoren Jannen uusista eurooppalaisista aatteista kiinnostuneen pojan Joukoksi. Niihin uusiin aatteisiin kiinnostumaan Kyösti ja Jouko auttoivat minuakin.
Tulin opiskelemaan syksyllä 1964, kun vasemmistotsunami oli Porthaniassa nousussa. Kyösti Skyttä on yksi niistä, joita saan kiittää, että ehdin ajoissa alta pois.
Suomalaista minää etsimässä
Kyösti Skyttä, Oisko maata armaampaa eli suomalainen minä. WSOY 1977, 236 s.
17. marras, 2020
