Risto Volasen kotisivu

Koronakriisin tultua uuteen kiihtyvään vaiheeseen, on paikallaan palata maamme kriisijohtamisen ongelmiin ja ratkaisuihin.

Alkuvaikeuksien jälkeen koronakriisin johtaminen saatiin keväällä varsin hyvin hallintaan, mikä näkyi myös silloisista hyvistä tuloksista sekä itse terveydessä että taloudessa. Silloin Suomessa selvittiin sekä viruksen että talouden osalta erinomaisesti maailman kärjessä.

Alkuongelmien taustalla oli Suomen nykyinen kriisijohtamisen malli, joka perustuu siiloutuneiden viranomaisten erityislainsäädännön, niihin perustuviin suunnitelmiin, perustuslain säädöksiin sekä valmiuslakiin päällekäisyyksineen. Ensimmäisten vakavien Vantaan lentokentän koordinaatio-ongelmien jälkeen hallitus vahvisti kuitenkin käytännössä otettaan perustuslain pääministerille ja valtioneuvostolle antamin valtuuksin. Jatkossa avuksi otettiin Valmiuslaki.

Keskikesän jälkeen alkoi taas tulla vaikeuksia kuten ristiriitaisia ohjeita ja materiaalin puutteita. "Suvantovaiheen" aikaa ei käytetty valmistautumiseen toisen aallon kansalliseen johtamiseen ja varautumiseen, ja eri alueille kuten eteläiseen Suomeen muodostui sekava joukko erilaisia johto yms. rymiä. Maamme ulkoisen turvallisuuden malliksi on kehitetty "kudelmaa", ja tämän sisäisen kriisin johtamismalli on juuri sellainen.

Sairastuneiden määrä on jälleen nousussa, ja ulkomainen kehitys ennakoi riskein lisääntymistä. Jonkin aikaa syy suvantovaiheen jälkeisiin ongelmiin oli epäselvä, mutta kesällä pääministeri Marin kertoi kriisijohtamisen uudesta vaiheesta lähtökohtana suppea tulkinta hallituksen kansallisen kriisijohtamisen juridiikasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Hallitus on palannut paljolti aivan alun toimintamalliin eli tavanomaiseen toimivaltaisten viranomaisten järjestelyyyn, jossa kukin kymmenistä viranomaisista ja 12 ministeriöstä toimii ja viestii kansalaisille varsin itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan toisten kanssa neuvotellen.

Tästä perustuslain ja muun lainsäädännön tulkinnasta olen osaltani eri mieltä. Perustelen sitä vuoden 2004 tsunamin ennakkotapauksella, jossa pääministerin johdolla keskitetysti toteutettiin kansainvälisessä vertailussa yksi nopeimmista ja tehokkaimmista pelastushankkeista. Siihen oikeuskansleri Paavo Nikulalla tai millään muulla oikeuviranomaisella ei ollut huomauttamista.

Nyt kuitenkin koronakriisin perusongelmaksi ovat jälleen tulleet kriisijohtamisjärjestelmän tulkinnanvaraisuus, hallintojuristit sekä reviirejään vartioivat toimivaltaiset viranomaiset. Monia asioita perustellaan lainsäädännön puutteilla, mutta demokraattisessa maassa lait ovat toiminnan ohjauksen väline, ja niitä voidaan valmistella ja päättää tarpeen mukaan varsin nopeasti.

Tässä tilanteessa oli perusteltua käynnistää jo menossa olevan kriisin aikana selvitys nykyisessä järjestelmässä havaituista ongelmista ja sen korjaustarpeista. Kansalaisten turvallisuuden kannalta on välttämätöntä, että se johtaa koko kriisijohtamisjärjestelmän ja sen yksiselitteisen juridiikan uudistaminen nykyaikaa vastaavaksi. Kummankin osalta se merkitsee, että toimivaltaisen siiloviranomaisen ja Valmiuslain väliin saadaan selkeä toimintatapa, jolla johtamisen tasoja voidaan tarpeen mukaan joustavasti nostaa pääministerin ja valtioneuvoston alaisessa rakenteessa.

Toinen siviilikriisien johtamisen perusasia on johtaa ennakoivasti jo ennakoinnista tai viimeistään oireiden alkaessa, eikä jäädä odottamaan tilanteen huononemista ja reagoida siihen. Vastaavasti on lähdettävä siitä, että hallintojuridiikan tehtävänä on toiminnan suuntaaminen ja tukeminen eikä sen estäminen.

Kun tämän kriisin toisen vaiheen johtamisen järjestelyissä myöhästyttiin, on nyt tietenkin tehtävä kaikki mahdollinen. Kun tämä kriisi tulee kestämään pitkään, tulisi johtamisen korjaavat toimenpiteet aloittaa välittömästi.

Oleellista on, ettei nykyaikainen siviilikriisien johtaminen ole joko-tai valintaa itsenäisten hallintosiilojen ja Valmiuslain välillä, vaan kymmenien julkisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden tavoitteellinen koordinaatio tehdään johtamisen tasoa tarpeen mukaan nostaen yksittäisistä viranomaisista aina pääministerin johtamaan valtioneuvostoon asti. Ja jos asiaan liitty Tasavallan presidentin toimivaltaan kuuluvaa ulkopolitiikkaa, myös UTVA:aan.

Tšernobylistä alkaen Suomessa on käyty sama keskustelu kriisijohtamisjärjestelmän vahvuuksista ja ongelmista - ja kriisin jälkeen unohdettu koko asia. Niin tehtiin myös vuoden 2004 tsunamin jälkeen, jolloin maahan ensin kehitettiin Vanhasen hallituksen aikana kansainvälisesti katsoen nykyaikaisinta kärkeä oleva kriisijohtamismalli - mutta perinteiset turvallisuus- ja siiloviranomaiset sitten kaatoivat sen.

Nyt uudelleen alkavalla keskustelulla on se hyvä puoli, ettei asia pääse unohtumaan kuten aina ennen. Siviilikriisien johtamisjärjestelmää on todellakin uudistettava. Se voidaan tehdä ja kansalaisten turvallisuuden vuoksi tuleekin tehdä nykyisen Perustuslain pohjalta nykyistä lainsäädäntöä kehittäen sekä siviilikriisien johtamisen erityiskyspiirteitä ammattitaitoisesti suomalaiseen hallintokäytäntöön soveltaen.

---------------------- 

Seuraavassa laajempi esitys kriisijohtamisesta: TÄSSÄ

Yleiskuva