Blogi
Tutustimme Sepon kanssa, kun hän oli Teiniliiton Maakuntaneuvostossa teiniyhdistyksensä edustajana. Meille kuten monille muillekin syntyi silloin pysyvä tuttavuus ja ystävyys. Sepolle keskustalaisuus oli kotoa Virroilta tuttu, ja tutustuin siihen käydessäni päivän heinätöissä. Osaltani olin tullut pikkukaupungista opiskelemaan politiikasta kiinnostuneena mutta omaa aatteellista kotia etsivänä.
Elettiin ylioppilas- ja koululaismaailman alkavaa kuohunnan aikaa, mutta myöskään Seppo ei ollut tehnyt omaa ratkaisuaan. Se johti meidät pohtimaan yhteistä ongelmaa. Syyskuussa 1967 istuimme Vanhan ylioppilastalon kahvilan ulkoterassilla ja sovimme, että liitymme Keskustaan. Pari viikkoa myöhemmin ilmoittaudun Sauli Pyyluomalle ehdokkaaksi HYY:n edustajistovaaleihin.
Seppo oli monissa toimissa nuorisojärjestössäkin, mutta hänen pääenergiansa suuntautui koululaistoimintaan sekä Ylioppilaskuntien liittoon ja sen kansainvälisiin asioihin. Olimme tahoillamme mukana valmistelemassa Euroopan nuorison turvallisuuskonferensseja. Seppo reissasi Prahassa ja minä Budapestissa. Elettiin kylmän sodan ja taistolaisten nousun aikaa, ja olimme omilla lohkoillamme etulinjassa. Seppo piti ajan tasolla, missä mentiin.
Seppo rohkaisi talvella 1970 ryhtymään puheenjohtajaehdokkaaksi Nuoren Keskustan Liittoon. Alku ei ollut helppo, mutta ei myöskään jatko k-linjan ja yleisdemokraattien puristuksessa. Pälkäneen vuoden 1972 liittokokouksen alla alkoi näyttää siltä, että puheenjohtaja voisi vaihtua. Kun puheenjohtajan vaali alkoi, läksin kävelemään ulos, ja kuulin vain kovimmilla äänillä pidetyt puheenvuorot. Sepon ja Paula Tuomikosken antama tuki kuului niihin.
Palasimme Pälkäneen liittokokouksen suviyön tapahtumiin yhteisen ystävämme Seppo Niemelän hautajaisissa 2015. Vasta silloin Seppo kertoi nuoren neuvostodiplomaatin painostaneen häntä koko yön puheenjohtajaehdokkaaksi, jotta minut saataisi sivuun. Siinä tuli yhdessä yksityiskohdassa esiin paljon Seposta.
Analysoida järkiperäisesti, mistä on kysymys, ja puolustaa tinkimättömästi johtopäätöksen totta sekä oikeaa. Olla uskollinen ystävälle, jonka kanssa oli paiskannut kättä Vanhan terassilla syykuussa 1967. Olla vaatimaton ja kiitosta etsimätön asiassa, josta ansaitsi ja sai sen vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Seppo valitsi oman elämäntyönsä suunnan Ulkomaankauppaliitossa, pääministeri Esko Ahon avustajana, lähetystöneuvoksena Washingtonissa, Nokian viestintäjohtajana ja Yleisradiossa. Vetosin vielä kerran hänen apuunsa, kun valtioneuvoston kansliassa järjestettiin merkkivuotta 1809. Muutoin tapasimme satunnaisesti, mutta kaikilla näillä suunnilla nuoruuden yhteiset ystävät myös tavatessa usein kertoivat yhteistyöstään Sepon kanssa.
Sitten eräs heistä kertoi Sepon sairastuneen. Tapasimme joitakin kertoja ja kerran pitempään. Seppo oli Seppo. Hän ei valittanut tai murehtinut vaan oli kiitollinen vielä edessä olevista päivistä. Menimme läpi elämän kulkua, ja totesimme sen perimiltään olevan kaikille samanlainen.
Tänään esitän osanoton Sepon perheelle, ja muistan häntä kunnioituksella ajatellen, että juuri hänen kaltaisensa lahjakkaat ja vaatimattomat rakensivat omalla paikallaan sotien jälkeen maasta sen, mistä uusi polvi on jatkanut.
27. kesä, 2020
