Risto Volasen kotisivu

Blogi

 

 

 

Tänään 4. kesäkuuta on marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä, josta tuli 16. toukokuuta paraatipäivän sijaan puolustusvoimien juhlapäivä. Hänen tunnetuin syntymäpäivänsa oli kaikkine vieraineen kesällä 1942, mutta mittasuhteiltaan laajin oli 70 –vuotispäivä vuonna 1937, jolloin hänelle oli jo tullut kansan kokoajan rooli. Asiaan kuuluvien onnittelijoiden lisäksi hänen kunniakseen järjestettiin Suurtorilla suuri paraati ja Ullanlinnassa katselmus.

 

Mannerheimin koko 70 –vuotispäivä vuonna 1937 korosti hänen jo 1933 ottamaansa ja vähitellen saamaansa kansakunnan kokoajan roolia, jolla oli ollut omat vaiheensa. Päivän paraatissa syntymäpäiväsankarin takana oli kenraaleiden rivit ja niiden takana ylemmällä portaalla maaliskuun puolivälissä aloittaneen Cajanderin punamultahallituksen edustajat. Paraatin päättyessä Mannerheim kääntyi ja meni tervehtimään ministereitä, joihin kuului mm. sisäministeri Urho Kekkonen.

 

Asetelma oli moni tavoin historiallinen. Vielä edellisenä syksynä presidentti Svinhufvud oli kieltäytynyt ottamasta hallitukseen sosialidemokraatteja. Nyt oli maaliskuun 1. päivänä aloittaneen presidentti Kyösti Kallion nimittämä keskustan ja oikeiston hallitus oikeusministerinään Urho Kekkonen, joka oli käynyt vaalikampanjansa vahvasti AKS:n ja IKL:n vastaisin tunnuksin.

 

Vuoden 1937 presidentinvaalissa Kyösti Kallio valittiin tehtäväänsä maalaisliiton, edistyksen ja sosialidemokraattien valitsijamiesten äänin, ja hän aloitti presidenttinä maaliskuun alussa. Sitä seurasi edistyksen Cajanderin johtama ensimmäinen maalaisliiton, edistyksen ja sosialidemokraattien punamultahallitus. Siinä oli kaikista hallituspuolueista keskeisinä ministereinään vuosina 1917-1919 horjumattomimmin tasavaltaa kannattaneita.

 

Urho Kekkonen jatkoi Cajanderin hallituksessa sisäministerinä. Siinä tehävässä hän pyrki lakkauttamaan Lapuan liikkeen jatkoksi perustetun IKL:n, mutta hankkeen torjui lopulta Helsingin raastuvanoikeus. ”Kekkosen konsteista” kuultiin kuitenkin vielä 1956 presidentinvaaleissa. Vastaavasti SDP:ssä Väinö Tanner teki keväällä 1937 töitä puolueen kommunistien kanssa yhteistyöhön halukasta vasenta laitaa vastaan, mikä johti mm. Akateemisen sosialistiseuran ASS:n ja kommunisteja lähellä olleiden erottamiseen puolueesta sekä Tannerin maanpuolustusmyönteisiin puheisiin. 

 

Suomessa äärioikeistolaiset hankkeet olivat konkretisoituneet jo vuonna 1930 talvella Vaasan vasemmistolaisen kirjapainon särkemisenä, kesän talonpoikasmarssina ja syksyn Ståhlbergin kyydityksenä. Sen jälkeen Svinhufud valittiin presidentiksi tammikuussa 1931 yhden äänen enemmistöllä maalaisliiton ratkaistessa. Lapuan liike kuitenkin pettyi heti alkuunsa, kun valittiin maalaisliiton Juho Sunilan toinen hallitus, jonka kokoonpano otti korostetusti etäisyyttä äärioikeistoon.

 

 

Hetken ihmeteltyään Lapuan liikke radikalisoi keväällä 1931 edelleen äänenpainojaan sekä palasi kyydityksiin ja jopa pommin heittoon samaan Vaasan kirjapainoon kuin edellisenä talvena. Taustaa ja voimaakin antoi maaseudun äärimmäinen ahdistus jatkuvine pakkohuutokauppoineen ja pulaliikkeineen. Paine oikealta oli vahva, kokoomuksen helluntain 1931 puoluekokouksessa keskeiset puheenvuorot joustivat äärioikeiston ymmärtämiseen. Seuraavat kohokohdat olivat presidentti Svinhufvudin johdolla torjuttu Mäntsälän kapina helmi-maliskuussa 1932 sekä J.K. Paasikiven johdolla toteutettu kokoomuksen irtisanoutumiseen IKL:stä vuoden 1933 raskaasti tappiollisten vaalien jälkeen.

 

Tässä poliittisessa ympäristössä Mannerheim puolestaan oli yllättänyt monet perinteiset kannattajansa pitämällä puolitoista kuukautta ennen vuoden 1933 eduskuntavaaleja toukokuun 16. päivän suuren 15 –vuotisparaatin juhlassa Kansallisteatterissa puheen sovinnon ja vuoden 1918 arpien unohtamisen puolesta. Hän ei voinut olla tietämätön, että se puhe taklasi tuolloisessa kotimaisessa ja kansainvälisessä ilmapiirissä suurin toivein vaalikampanjoinutta oikeistoa ja äärioikeistoa. Teksti uutisoitiin monissa lehdissä, mutta sille löytynyt palstatilaa esimerkiksi Suojeluskuntien Hakkapeliitassa. Presidentti Svinhufvud ja Kivimäen hallitus eivät kuitenkaan panneet pahakseen, sillä kenraalin ylennys sotamarsalkaksi tuli kolme päivää myöhemmin 19. toukokuuta 1933.

 

 

Vaikea tarkalleen sanoa, miten Mannerheimin ajattelu oli kehittynyt, mutta ainakin vierailu Lützenin taistelun 300 vuotisjuhlassa 16. marraskuuta 1932 oli antanut tarkempaa tietoa, mihin suuntaan Saksa ja Eurooppa olivat menossa. Matkan jälkeen hän mm. kirjoitti presidentti Svinhufvudille raportin, jossa hän sanoi Saksan ja Neuvostoliiton olleen ainakin kevään 1922 Rapallon sopimuksesta lähtien yhteistyössä, jossa Saksan roolina oli suomalaisten rauhoittelu. Nyt tuo asetelma olisi muuttumassa.

 

 

Huolestuttavan kansainvälisen tilanteen, sovun ja puolustustahdon jälkeen Mannerheim jatkoi puheessaan toukouussa 1933: "Sodan jaloissa elämä tuhotaan ja aineellisia arvoja hävitetään. Nykyaikaisten aseiden kaikki murskaava voima antaa sodalle sen kaamean suuruuden leiman... Missä ritarillisuus ja jalomielisyys puuttuvat ja viha ohjaa miekkaa, siellä ei pysyväistä rauhaa luoda... Mutta aikamme on levotonta ja uhanalaista... Ojentakaamme sentähden alttiisti veljenkäsi jokaiselle, joka tahtoo tehdä työtä ja on valmis täyttämään velvollisuutensa maansa puolesta. Puolustustahtona ilmenevä isänmaallinen henki ja alttius täyttää rivimiehen velvollisuuden silloin kun maata on puolustettava, se on ainoa mitä vaadimme, eikä meidän ole tarvis kysellä, missä hän oli 15 vuotta sitten."

 

 

Kaksi vuotta myöhemmin Vaasassa teksti oli vieläkin suorasukaisempi: "Älkää te vapaussodan miehet unohtako... Meidän täytyy löytää toinen toisemme. Meidän täytyy luottaa toisiimme."

 

 

Heinäkuun 1933 eduskuntavaaleissa IKL sai 14 paikkaa, mutta kokoomus menetti 24 paikkaa. J.K. Paasikivellä oli kaikki syy palata pankista politiikkaan paaluttamaan puoluettaan selkeästi demokraattiselle linjalle. Myös maalaisliiton linja on näyttänyt monista epäselvälta, sillä se hävisi kesän 1933 vaaleissa 6 paikkaa, kun taas sosialidemokraatit voittivat 12 paikkaa. Urho Kekkonen kirjoitti seuraavana vuonna ilmestyneen "Demokratian itsepuolustus", eikä hänet eduskuntaan vieneessä seuraavassa vaalikampanjassa tarvinnut arvailla, mitä mieltä hän oli yhtä hyvin IKL:stä kuin SKP:stä.

 

Mutta samaan aikaan, kun Suomessa 1930 –luvun alkuvuosina torjuttiin oikeiston ja vasemmiston äärisuuntauksia, Saksassa natsipuolue oli vasta nousussa ja tuli 1932 vaaleissa suurimmaksi puolueeksi. Hitler tuli valtakunnan kansleriksi tammikuussa 1933. Sen jälkeen 23. maaliskuuta hän ajoi valtiopäivillä läpi lainsäädännön, joka käytännössä merkitsi diktauuria. Oikealle radikalisoituminen jatkui sitten koko vuosikymmenen toiseen maailmansotaan asti Saksan lisäksi erityisesti Mussolinin Italiassa, Francon Espanjassa sekä useissa reunavaltioissa.

 

Erikoine asia.

 

”Suomen synty sodan ja rauhan Euroopassa 1918-1922” kertoo, miten valikoivaa on ollut noiden vuosien julkinen muistaminen valtamediassa ja oppikirjoissa. Mutta samaa voi sanoa myös niitä seuranneista vuosikymmenistä, joiden suuri asia oli Suomen laajaan demokraattiseen kansaan nojanneen demokratian kestävyys ja lopulta talouden nousu. Suuri osa muuta Eurooppaa meni silloin ojaan, mutta noiden vuosikymmenien aikana suomalainen demokratia torjui jo ennen Saksan ja Espanjan diktatuurien nousua laajalla rintamalla vaarat, pysyi tiellä ja vahvistui selviämään seuraavastakin suursodasta.

 

 

Suomen historian aikana maan johto ei koskaan ole tiennyt, mitä suurvaltojen suhteissa murrosvaiheissa on todella tapahtumassa ja miten se kohdentuisi Suomeen. Se ei kuitenkaan ole mitenkään erikoista, sillä tilanteen ollessa päällä noissa suurvalloissakin vain muutamat ovat tienneet mitä tehdään ja hekin usein vasta sitten kun on ollut pakko. Mannerheimin erikoisuus oli siinä, että palveltuaan viisikymmentävuotiaaksi yhden suurvallan ylimmän johdon läheisyyteen hänellä oli, ei aina kuten ei kesällä 1919, mutta useinmiten muita parempi tai ainakin aikaisempi näkemys ja ennakointi lopulta ratkaisevista suurvalloista - kuten maan säilyminen hengissä neljässä hänen johtamassaan sodassa kertoo.

 

 

4. kesä, 2021