Risto Volasen kotisivu

Blogi

 

 

 

 

 

 

 

 

Jörn Donneria muistan sukupolven merkittävänä yhden suunnan näyttäjänä. Kävin ensimmäisen aatteellisen väittelyn Porin Jazzin aloittaneen Tapani Kontulan kanssa teinijohtajakurssilla elokuussa 1961 kannattamalla varusmiespalvelua ja vastustamalla Donnerin "Terveenä sairaalassa" -kirjan pasifismia. Matkan varrella tapasimme monissa yhteyksissä. Ensimmäinen tapaaminen oli, kun hain häneltä kirjoja täynnä olevasta komeasta kodista allekirjoituksen vetoomukaseen Etelä-Afrikan apartheid -oikeudenkäyntien puolustusasianajajien työn rahoittamiseksi. Viimeksi tavatessamme hän kommentoi "Suomen syntyä" Helsingin kirjamessuilla.

Vasta "Nuori Suomi" -kirjaa kirjoittaessani käsitin kunnolla, että Jörnin isä oli oikeistoaktivisti Kai Donner, joka mm. kesällä 1919 esitti Mannerheimille vallankaappausta tukemaan hyökkäystä Pietariin. Saman siirtymän ensimmäisen aallon oikeistolaisista kodeista vasemmalle saatoin tunnistaa monissa opiskelijoissa tullessani 1960 -luvun puolivälissä opiskelemaan Helsinkiin.

 

 

Tässä yhden aikakauden vaikuttajan koskettava muistelu hänen isästään toisen aikakauden vaikuttajasta: Poika ja isä

30. tammi, 2020