Risto Volasen kotisivu

Joitakin vuosia sitten tapasin Lontoossa 1970 –luvun kotibrittini. Hän kertoi sen jälkeisistä seikkailuistaan kaapattujen pelastajana, huumekaupan torjunnassa, terroristeja vastaan, rahanpesun selvittelyssä ja muussakin. Onnittelin, että olet sentään hengissä. Hän vastasi, että eihän se teilläkään helppoa ollut. ”Me lännen agentit ajattelimme, että kylmän sodan etulinja kulkee Suomen nuorison sielujen läpi.” Vastasin, että hyvin sanottu.

Yksi tuon kylmän sodan etulinjan unohdetuista sankareista on Pentti Jussila. Ennen joulua 50 vuotta sitten hän, Olli Saarela, Tapio Rajavuori, Seppo Niemelä ja minä sovimme, että valtaamme alkiolaisille Keskustan Opiskelijaliiton KOL:n johdon uusstalinisteihin yhä enemmän sitoutuneilta k-linjalaisilta yleisdemokraateilta. Juuri näihin aikoihin 50 vuotta sitten meihin liittyivät keskustan nuorisojärjestöstä Pertti Kuopila, Tuula Puustinen, Kyösti Kangas ja pian Olavi Martikainen, ja otimme yhdessä saman tavoitteen myös NKL:ssä. Aatteellisen vuorenvarmuuden antoivat uudelleen löydetty Santeri Alkion ihmisyysaatteen sekä ekologisen maahengen yhteys sivistyshumanistiseen suomalaisuuteen yleisinhimillisen ja eurooppalaisen erityisenä muotona sekä mielestämme k-linjalaisia parempi käsitys Urho Kekkosen ulkopolitiikan perustan olevasta Snellmanin ja Paasikiven historiallisesta realismista.

Tuota aikaa muistaen lähetin jokin aika sitten Pentille postissa kunnioittavalla ja kiittävällä omistuksella ”Nuori Suomi” –kirjani. Viime viikolla Pentti soitti saaneensa ilmoituksen paketin tulosta, mutta mennessään heti hakemaan sitä hänelle oli kerrottu, että se oli jo palautettu. Paria päivää myöhemmin sain Järvenpäähän ”saapumisilmoituksen” samasta paketista. Kun eilen menin hakemaan sitä Järvenpään K-marketista, siellä kerrottiin palautetun paketin saapuvan huomenna 13. tammikuuta. Silloin minun tulee maksaa siitä palautuksen postimaksu 11,80 euroa. Jos taas haluan paketin yhä menevän Pentille, minun tulee maksaa uudestaan myös postimaksu. Selostin paketin seikkailun ja pyysin katsomaan Postin tiedostosta, mitä on tapahtunut. Ystävällinen nuori nainen vastasi olevansa työssä K-marketissa, eikä sieltä ole pääsyä postin tiedostoon. Hän antoi Postin painetun kortin ja kehotti soittamaan siinä olevaan palvelunumeroon.

Soitin Pentille, ja kerroin tilanteen. Sovimme, että kun on sentään pärjätty 50 vuotta sitten, kyllä tämän päivän Postistakin selvitään. Tarvittaessa lunastan Nuoren Suomen paketin ja etsin jonkun toisen yhtiön, joka vie sen perille Kemiin.

Pentti ansaitsee Nuoren Suomen kunnioittavalla ja kiittävällä omistuksella.

Päätettyämme kamppailla alkiolais-aitokekkoslaisen keskustan puolesta talvella 1969-1970 me ystäviemme kanssa ensiksi erotimme Helsingin opiskelevien keskustanuorten, HOKN:n, KOL:n yleisdemokraattiset liittokokousedustajat pyytämällä Jukka Vihriälää tuomaan kevätkokoukseen Latokartanosta bussilastillisen tulevia agronomeja ja metsänhoitajia. Sen jälkeen erotimme kevään KOL:n liittokokouksessa järjestön yleisdemokraattisen johtokunnan ja nimitimme Kauko Juhantalon johdolla uuden. Sitä ennen aamun kriittisinä hetkinä Kielo Karioja ja Armi Kyynäräinen katsoivat minua silmiin ja sanoivat, ”Risto älä anna periksi”. Muistan vieläkin, miten rystyset valkoisena puristin puheenjohtajan nuijaa vannottaen itseäni, etten luovuta sitä ennen kuin KOL on turvassa. Erotetuista yleidemokraateista yksi liittyi pian SKP:een. Toinen muisteli vuosia myöhemmin kokeneensa edustaneensa "sirpistä ja vasarasta sitä sirppiä." 

Seuraavaksi kamppailu jatkui nuorisojärjestössä, ja tulin valittua NKL:n puheenjohtajaksi Naantalissa kesäkuussa noin 20 äänen enemmistöllä. Se työ jatkui kesään 1974, jolloin Esko Aho valittiin NKL:n puheenjohtajaksi. Syksyllä 1970 yleisdemokraattiset keskustaopiskelijat asettivat oman listan HYY:n vaaleihin. Pentti ja Seppo Niemelä kävivät sovintoneuvotteluja, jotka tapahtuivat pääministeri Ahti Karjalaisen johdolla Kesärannassa. He joustivat kaikessa muussa, mutta eivät vastapuolen vaatimuksessa tehdä vaaliliitto kommunistien kanssa. Pian ilmeni, että yleisdemokraattien listalla oli runsaasti rahaa vaalikampanjaan, ja pyysin Johannes Virolaista takaamaan minulle lainan Pentin ja Sepon johtaman kampanjan rahoittamiseksi.

Vääntö jatkui nuorisojärjestössä ja olimme vielä pitkään alakynnessä k-linjalaisille. Ensimmäisten puolta vaihtaneiden joukossa Matti Piuhola tuli tapaamaan minua ja sanoi haluavansa lähteä maakuntiin taivuttelemaan keskustalaisia teinaktiiveja. Pitäisi vain saada rahaa linja-automatkoihin. Minulla oli varaa lippuun Jyväskylään ja soitin sinne Vesaisten toimistoon Kyösti Kankaalle ja Ossi Kanaselle, että auttavat sieltä eteenpäin. Jatkossa vaaka alkoi kallistua lisää, kun eteläpohjalaiset Lasse Kangas, paikallinen Mauno Koivisto ja Veikko Seppälä siirsivät tukensa maakunnan k-linjalaisen Juhani Tuomaalan takaa minulle.

Kesällä 1971 pääministeri Ahti Karjalainen oli mies voimissaan, ja keskustan tulevassa presidenttiehdokkuudessa monet kannattajanikin alkoivat liikkua siinä asiassa hänen suuntaansa. NKL:n johtokunnan k-linjalaiset sopivat hänen kutsumisestaan Punkaharjun liittokokouksen puhujaksi sekä neuvottelivat Matti Kekkosta myöten julkilausuman, jossa esitettiin presidenttiehdokkaan asettamista puolueelle mainitsematta Karjalaista nimeltä – ja kertomatta asiasta ennalta liiton puheenjohtajalle eli minulle. Sen jälkeen tein elokuussa pro gradua Laajasalossa, ja eräänä päivänä tuore Keski-Suomen läänin maaherra Artturi Jämsen ajoi virka-autollaan pihaan. Hän kertoi tulleensa suoraan Kesärannasta Jaakko Pajulan johtamasta kokouksesta, jossa oli sovittu Alkon johtajaksi nimitetyn Nestori Kaasalaisen seuraavana sunnuntaina ehdottavan Ahti Karjalaista keskustan presidenttiehdokkaaksi. Jos hän ehtisi ennen minua, menisi nuorisojärjestö k-linjalaisille seuraavan vuoden liittokokouksessa. Päätin koukata ohi, ja soitin Aapo Pihlille Uuraisille, että järjestää osaston kokouksen torstaina. Valmistelin tekstin Olavi Martikaisen kanssa, ja tein esityksen Karjalaisen ehdokkuudesta Aapon rantasaunan terassilla.

Jaakko Pajula piti suuttuneen puhuttelun minulle. Urho Kekkonen teki saman Ahti Karjalaiselle. Presidentin päiväkirjamerkinnästä 4.8.1971 näkee kummankin hurskastelleen tietämätöntä tilanteen taustasta. Osaltani tiesin luottamukseni menneen sekä Karjalaisen että Virolaisen joukoissa, mutta pelastaneeni nuorisojärjestön uuden nousun sen ”Vihreän aallon vuosikymmenellä”.

Seuraavana kesänä 1972 käytiin Pälkäneellä vielä sama kamppailu kuin Naantalissa. Keskustanuoret parveilivat suviyössä teltalta toiselle, ja tulos oli sama kuin Naantalissa kaksi vuotta aikaisemmin. Itse istuin aamuyön volkkarin etupenkillä kuuntelemassa toisen ehdokkaan kannattajalta, millaisia turvallisuusuhkia Suomelle aiheutuisi valinnastani. Pälkäneen jälkeen suunta oli kuitenkin selvä. Kesällä 1973 hyväksyimme ”Vihreämpään yhteiskuntaan” –ohjelman. Nuorin koululaisaktiivien ikäluokka kohtasi Teiniliitossa ja Ammattikoululaisten liitossa samat törmäykset demareihin ja stalinisteihin kuin me uusalkiolaiset olimme kohdanneet opiskelijapolitiikassa vuodesta 1968 alkaen – ja johtopäätöskin kehittyi samaan suuntaan.

Nuorimmasta ikäluokasta erottuivat esiin Esa Härmälä, Lauri Kontro, Esko Aho ja Martti Pura. Olimme alkiolaisine ystävinemme Pentin kanssa siinä vaiheessa jo varsin vahvoilla nuorisojärjestössä ja seurasimme näiden nuorimpien ansiokasta toimintaansa Teiniliitossa ja Ammattikoululaisten liitossa. Loppujen lopuksi Pentti Jussilan hyvä käsitys Esko Ahosta painoi minunkin vaakani Eskon kannalle seuraavaksi NKL:n puheenjohtajaksi. Samaan aikaan myös jo selkeään vähemmistöön jääneet k-linjalaiset Sauli Pyyluoman johdolla olivat päätyneet samaan kantaan. Eräässä keskustanuorten tilaisuudessa hain Erja Tikan tanssimaan, ja totesimme sekä sovimme olevamme samaa mieltä. Tilanteesta tietämätön, Mikko Immosen puoluetoimistoon rekrytoima Seppo Kääriäinen pyrki vielä tehtävään kompromissiehdokkaana, mutta kesäkuussa 1974 Asko Aho valittiin keskustanuorten puheenjohtajaksi yksimielisesti.

Pentti Jussila oli Paavo Väyrysen hyvä kaveri Pohjois-Pohjalaisesta osakunnasta. Mutta noina vuosina hän oli yhdessä suhteessa erilainen. Pentti ei pahimmissakaan paikoissa koskaan antanut periksi tai jättänyt etulinjaa. Jätettyään Helsingin opiskelijoiden vaalikampanjan vedon minulle Paavo menestyi jo 1970 eduskuntavaaleissa. Sen jälkeen hänen toimintatavakseen vakiintui tiukan paikan tullen vetäytyminen taaemmalle, kuten sitten myös erotessaan puheenjohtajan ja ulkoministerin paikalta ja lopulta koko puolueesta – tullakseen sitten jatkossa aina paikalle kuten nyt taas näyttää yritettävän. Yksi ratkaiseva poikkeus Paavon osalta oli kuitenkin se, miten hän johti nuorisoliikkeessä mukaan saadun uuden sukupolven esiin puolueessa ohi ja yli keskustan silloisten linjojen. Siinä häntä on arvioitu ja arvosteltu epäoikeudenmukaisesti sekä oikeistosta että sosialidemokraateista, jotka Kalevi Sorsan ja hänen nuorten seuraajiensa toimesta yrittivät kaikkien ohi sekä vasemmalta että idästä – tullakseen sitten torjutuksi mm. Lasse Lehtisen linjan mukaisesti ensin Mauno Koiviston ja sitten Martti Ahtisaaren toimesta.

On siis kaikki syy pitää huolta, että Pentti Jussila saa Nuoren Suomen kunnioittavin ja kiittävin omistuksin. Haen palautetun paketin huomenna Järvenpään K-marketin postista, ja jos on pakko maksan palautuksen postikulun. Sitten lähetän kirjan Matkahuollon kautta Pentille Kemiin. Siellä hän voi lukea myös siitä, miten keskustan ensimmäisen sukupolven tuntemattomat sankarit ensimmäisen maailmansodan aikana kamppailivat voitokkaasti itsenäisen Suomen tasavallan puolesta sekä bolsevistista vallankumousta että monarkistista vallankaappausta vastaan. Samassa alkiolaisessa hengessä kuin Pentti 50 vuotta myöhemmin.

Yleiskuva