Risto Volasen kotisivu

Olen jo aikaa sitten kantanut korteni kekoon Jussi Halla-ahon ihmiskuvan arvioinnissa, joten lienee luvallista tarkastella hänen vappupuhettaan.

Halla-ahon mielestä on ongelmallista, että melkein kaikki puolueet voivat Suomessa liittoutua melkein kaikkien muiden kanssa tai irtisanoutua yhteistyöstä yhden puolueen kanssa. Seurauksena on, ettei vaalien tulos juuri vaikuta sitä seuraavan politiikan sisältöön. Nykyjärjestelmässä hyvin kaukana toisistaan olevat puolueet liittoutuvat, eikä kompromissina luotu hallitusohjelma ole kenenkään mielestä hyvä. Tilkkeeksi otetaan vielä pieniä, yhden asian puolueita, kuten rkp, jotka näin saavat kannatukseensa nähden suhteettoman vaikutusvallan.

Kuitenkin demokratiassa vaalien tuloksen pitäisi heijastua käytännön päätöksenteossa. Halla-aho pohtii myös vaihtoehtoja. Yksi malli olisi kolmen suurimman hallitus. Tällä tavoin ainakin suurimpien äänestäjäryhmien näkemykset tulisivat aina edustetuiksi. Toinen vaihtoehto olisi Ruotsin kaltaiseen blokkipolitiikkaan, jossa äänestäjille on etukäteen selvää, minkä puolueiden kanssa heidän oma puolueensa aikoo vaalien jälkeen tehdä yhteistyötä. Kolmas on Tanskan mallin, jossa eniten ääniä saanut puolue muodostaa vähemmistöhallituksen.

Halla-ahon puheessa tätä seurasi matemaattinen tarkastelu nyt käytettävissä olevista vaihtoehdoista.  Hänen mukaansa Rinnettä ei käy tällä hetkellä kateeksi. Muut puolueet toki haluavat hallitukseen, mutta ne ovat esittäneet pitkän listan kynnyskysymyksiä ja vaatimuksia, joita on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta sovittaa toisiinsa tai Rinteen omiin vaalilupauksiin. Joku joutuu vielä syömään sanansa ja kääntämään takkinsa, ja samaan aikaan kaikkien pitäisi kampanjoida toukokuun eurovaaleihin.

Tämän voi havaita myös kansalaisena, kun hallituksen muodostaja on vaalien jälkeenkin suuntautunut lähinnä eurovaaleihin sekä seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Suomen poliittisen järjestelmän hajaantumisen taustalla ovat samat liberaalin demokratian ongelmat kuin kaikissa muissakin länsimaissa, mutta meillä on myös omat piirteemme. Suuren muutoksen nykysuuntaan toi perustuslakiuudistuksen jälkeinen sopimus, että suurin puolue aloittaa hallitusneuvottelut – ja kokoaa Halla-ahon kuvaamalla tavalla hallituksen kokoonpanoon ja hintaan mihin hyvänsä.

Käytännön seurauksena on ollut suurimpien puolueiden strategioissa etsiä erityisryhmiä, joilla voisi saavuttaa muutaman prosentin kymmenyksen etumatkan muihin. Merkittävimpiä esimerkkejä ovat olleet kokoomuksen Sari sairaanhoitaja vuoden 2007 vaaleissa sekä SDP:n vappusatanen näissä vaaleissa. Suurimmissa vaalipiireissä tämä on myös johtanut jugurttien tapaan segmentoituihin ehdokasasetteluihin pienillekin erityisryhmille ja vastaavasti näiden kokoaan suurempaan valtaan erityisesti viestinnässä. Kun enemmistöjä kootaan vähemmistöistä, laajan kansan arkinen enemmistö häviää näkyvistä.

Toinen seuraus ovat Halla-ahon mainitsemat yhden asian puolueet, joilla voi päästä hallituksen enemmistön muodostavaan asemaan ja ulospäin näkyvää paljon suurempaan vaikutukseen koalitiohallituksen sisällä. Tietysti Halla-ahon omakin puolue kuuluu näihin, Suomen historian dramaattisena esimerkkinä nykyisen hallituksen ulko- ja puolustusministerin paikkojen täyttäminen.

Käytännön tilanne Suomen koalitiohallitusten työskentelyssä on hallitusryhmien jatkuva omien asioiden kiristäminen pääministeriltä, myönteisillä asioilla paistattelu ja vastuun jättäminen pääministerille – puolueista riippumatta. Tuorein esimerkki on nykyinen hallitus. Mutta kun esimerkiksi Jyrki Katainen jätti kesken ja sanoi, että on tullut neuvoteltua, hän tiesi mistä puhui. Taustalla on rakenteellinen kiristämismahdollisuus muodolliselta ja poliittiselta asemaltaan vähävoimaiselta pääministeriltä sekä hallitusryhmien etäisyys toisistaan. RKP edustaa tässä tunnetusti korkeinta perinteistä ammattitaitoa. Omien havaintojeni kukkanen oli, kun ministeri asetti keskellä kriisiä tsunamin hoidon ehdoksi oman pikku asiansa hoitamisen.

Kuten sanottu suomalaisenkin päätöksenteon vaikeutumisen taustalla ovat länsimaisen yhteiskunnan ja demokratian kaikkialla näkyvät ongelmat, ja ne näkyvät moni tavoin myös Suomessa. Kuitenkin yhden suomalaisen erityisongelman ratkaisemiseen yksi malli on se, ettei pienellä marginaalilla suurimmaksi puolueeksi tulevasta välttämättä tule pääministeripuolue.  

Yleiskuva