Blogi
Olemme eri ikäluokkaa, ja siksi tutustuin Olli Ainolaan vasta tultuani pääministerin valtiosihteeriksi vuonna 2003.
Pääministeri Vanhanen järjesti viestintänsä niin, että hän oli aina avoin haastatteluille, ja muu viestintä hänen esikunnastaan tapahtui erityisavustaja Timo Laanisen kokoamana ja hänen kauttaan. Noudatimme Laanisen neuvoa olla kommentoimatta julkisesti tai toimittajille suoraan heidän juttujaan. Suomalaiseen journalismiin kuuluu taklaus erimielisille ja vieläkin todennäköisemmin jos kiittää.
Osaltani oli kuitenkin kaksi poikkeusta, Janne Virkkunen ja Olli Ainola. Virkkunen vaati tietää monia asioita, vaikka ei kirjoittanutkaan niistä, eikä koskaan pitänyt pahanaan, vaikka minäkin soitin pääkirjoituksesta moittien tai kiittäen.
Olli Ainolakaan ei antanut kysymyksineen periksi. Joskus hän soitti, miksei hänelle kerrottu edeltäpäin. Ensimmäiset vuodet hän tavallisesti epäili sanomaani ja toimitti sen mukaisesti. Osaltani vastasin puhelimitse samalla mitalla, ja vähitellen totuimme toisiimme. Hänen kysymyksistään saattoi päätellä, että hän tiesi monista tehtäviini kuuluvista ajankohtaisista asioista enemmän kuin minä.
Olli Ainola hankki intohimoisesti tietoa parhaista tutkimuslähteistä ja lähetti usein osoitteita minullekin. Hän kävi systemaattisesti lukemassa salaisina pidetyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan arkistot sitä mukaa kun ne tulivat julkisiksi. Sain usein kopioita, ja opin niistä paljon nykyhistoriaa. Hän sai tietoja maan ylimmän johdon ja Kaartinkorttelin alimpien kellareiden tasoilta ja väliltä. Hän ei käyttänyt sitä itsetehostukseen vaan osana uskomattoman laajan tietoaineistoaan, josta hän rakensi armottomasti totuutta etsivät juttunsa. Olin usein eri mieltä johtopäätöksistä, mutta myönsin, että käytettävän tiedon pohjalta niihinkin voi päätyä. Kuten geometrisen ongelman myös poliittisen voi ratkaista samoista annetuista osista monin eri tavoin.
Jatkoimme yhteydenpitoa päästyäni eläkkeelle, tai oikeastaan se tiivistyi. Monia vuosia analysoimme puhelinkeskustelulla useimmat suuremmat ajankohtaiset tilanteet. Pääteemoiksi tuli, miten Suomessa on mahdollista, että valtion johdon julkilausuttu doktriini ja reaalimaailman sotilaallinen kehitys erityisesti sotaharjoitusten osalta etääntyvät toisistaan yhä enemmän.
Onko kysymys tietoisesta kaksilla korteilla pelaamisesta? Vai onko Suomen uuden perustuslain sovellutus sellainen, että se on itse asiassa heikentänyt armeijan ohjattavuutta – etenkin tilanteessa, jolloin hallituksen avainpaikkojen miehitys on sellainen kuin se on ollut edellisen ja nykyisen hallituksen aikana? Mitä ihmettä amerikkalaisilla on mielessään? Koskaan ennen historian aikana Atlantin vallat eivät ole Suomen kautta edenneet Venäjän iholle.
Sitten kerran soittaessani, Olli sanoi, kuule Risto nyt on paha paikka, olen sairaalassa. Senkin jälkeen pidimme yhteyttä, mutta koetin miettiä kuinka paljon rasitan ja kuinka paljon autan. Puhuimme kyllä asioista, mutta koetin parhaani mukaan rohkaista ja kertoa myötäolosta.
Sitten Iltalehti uutisoi Ollin poismenon.
Jäin kunnioittamaan viisasta ihmistä, suurta suomalaista, sukupolvemme journalistia, josta toivon nuorten toimittajien ottavan oppia.
29. tammi, 2019
