Risto Volasen kotisivu

Tänään on Ranskan kansallispäivä, siis onnea Ranskalle. Suomen synty ja kuohuva Eurooppa kirjan kannessa toinen kuva on Pariisin Bastiljista 14.7.1789. Ylempi kuva on 4.12.1917 Suomen senaatista, jolloin se hyväksyi itsenäisyysjulistuksen: ”Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.” Eduskunta hyväksyi julistuksen kaksi päivää myöhemmin 6.12.1917, mistä tuli Suomen itsenäisyyspäivä.

Kansi kertoo tiiviisti, miten Ranskan vallankumous avasi Euroopassa kuohuvan tien, joka teki suomalaisille mahdolliseksi kehittää myönteisen isänmaallisuuden ja sivistyksen voimin oman itsenäisen valtion.

Suomen itsenäisyyden 100 -vuotisjuhlavuoden ollessa nyt puolivälissä ihmetyttää kuitenkin yksi asia. Ranskassa kuten muissakin Euroopan maissa oman maan historia on rohkaiseva ja yhdistävä osa kansallista identiteettiä ja kulttuuria rohkaisemassa tiellä eteenpäin. Mutta Suomen virallinen juhlavuosi on rakennettu kansallista historiaa ja identiteettiä sekä kansallisia tunnuksia häpeilevälle hulahula –pohjalle.

Toivon, että Suomen synty ja kuohuva Eurooppa omalta yhdeltä osaltaan tarjoaa nyt juhlavuotena sen virallisesta ohjelmasta puuttuvaa mahdollisuutta muistaa ja tiedostaa, miten osana Euroopan historiaa mm. Maamme-laulun, Jukolan Eeron ja Suomen taiteen kultakauden ilmentämä myönteinen isänmaallisuus syntyivät ja synnyttivät kansalaisten mielissä itsenäisen kansakunnan. Demokraattisen kansallisvaltion, joka jatkuvasti toteutuu Snellmanin sanoin yhtenä yleisinhimillisen arvokkaana erityisenä muotona eli kykynä ja tahtona toimia kohti maamme onnea ja parasta.

Yleiskuva