Risto Volasen kotisivu

Blogi

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime päivien poliittisia tapahtumia on seurannut keskustelu, jossa on voinut tunnistaa muiden ohella kaksi erityistä ryhmää, ääriliikkeiden ymmärtäjien ja sinisilmäisten.

 

Asian ydin on kuitenkin se, että Suomessa pääsi etenemään varsin pitkälle sosio-kulttuurista taantumista ajava ryhmittymä, jonka ideologia tiivistyy Jussi Halla-ahon muotoiluun: ”Yksi nykyajan aksioomista on, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, ja että tuo ihmisarvo on kaikilla ihmisillä samansuuruinen…. Itse asiassa mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio ja julistus, samanlainen kuin menneiden aikojen aksioomat: "aurinko kiertää maata", "paavi on erehtymätön", "naisella ei ole sielua", "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä" Tämä merkitsee länsimaisen sivistyksen - eli klassisen humanismin, kristillisyyden ja valistuksen - tärkeimpien saavutusten kieltämistä.

 

Martin Heideggerilla tämä lähtökohta johti natsipuolueeseen, joka Führerin johdolla veisi Euroopan autenttiseen olemiseen eli klassista Kreikkaa edeltäneeseen aikaan. Euroopassa ja Yhdysvalloissa käytiin 1980 –luvulla mm. ”post-modernismin”, ”deconstruktion” ja ”post-strukturalismin” nimellä keskustelu, johon Heideggerin lisäksi antoivat panoksensa mm. Michael Foucault, Jacques Lacan. Se ei juuri ehtinyt vaikuttaa organisoivasti politiikkaan kahdesta syystä. Ranskassa ”uudet filosofit” kuten Bernard-Henri Levy, Andre Glucksman ja Alain Mincin nousivat puolustamaan demokratiaa, ja Yhdysvalloissa neokonservatiivit valtasivat ilmatilan. Toiseksi, vuonna 1987 Victor Fariaksen teos Heidegger et le nazisme osoitti, ettei Heideggerin jäsenyys natsipuolueessa ollut lyhytaikainen hairahdus vaan aatteellinen ratkaisu. Jürgen Habermas tuki tätä teesiä Saksasta.

 

Suomen post-marxilaisen hegemonian katveessa paljolti ohitettiin syvempi ja laajempi eurooppalainen ja amerikkalainen keskustelu. Siksi uudella akateemisella ja toimittajien ikäluokalla on ollut vaikeuksia analysoida syvemmin uusien äärisuuntausten rantautumista Suomeen. Sama on koskenut myös uuden polven poliitikkojen argumentointia suomalaisen demokratiaperinteen puolesta. Perussuomalaisten sisällä ja suojassa uudet ääriliikkeet ovat nyt päässeet varsin pitkälle. Timo Soinilla on ollut käytettävissään pieni ja terävä katollinen lukeneisto mm. Opus Deissa, mutta hän antoi tietoisesti ääriryhmien ryhmittyä omaksi tuekseen kohti ulkoministerin paikkaa. Hänen ja Perussuomalaisten nyt kokema ei ole mitenkään harvinainen ilmiö. Historiassa on runsaasti esimerkkejä siitä, miten pienen häikäilemättömän joukon, myötäilijöiden ja sinisilmäisten yhdistelmä voi saada ihmeitä aikaan.

 

Suomessa tunnetuin tapaus on tammikuun lopulla 1918. Varsin pieni häikäilemätön joukko kotimaisia bolsevikkeja valtasi Sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunnan ja aloitti vallankumousyrityksen. Suurempi historiallinen ilmiö oli 1930 –luvulla Euroopan demokraattisten maiden rauhoittamispolitiikka, joka ei tunnistanut, että silloinen totalitäärinen liike pysähtyy vasta kun tulee seinä vastaan. Oman sukupolveni osalta pienempi koettu esimerkki oli nuorten uusstalinistien marssi 1960-1970 lukujen vaiheessa. Suomen poliittinen kenttä sai uuden hahmon kun liian monet nuoret sosialidemokraatit tekivät jälleen väärän arvion vasemmiston äärisuunnasta ja keskustassa käytiin päättäväisesti kamppailuun demokratian puolesta.

 

Kun uudet suomalaiset ääriliikkeet nyt yrittivät tehdä ratkaisevan puoluekaappauksen kohti hallitusvaltaa Suomessa, oli myös myöhäinen hetki torjua se. Siksi torjunnan tehneille on syytä antaa kaikki tuki, siis Juha Sipilälle ja Petteri Orvolle.

 

Jatkuvasti on kuitenkin kaksi kysymystä. Ottaen huomioon tähän asti toteutuneen tietoisen työnjaon Perussuomalaisten sisällä, kuinka paljon nykyisten Uuden vaihtoehdon ja Perussuomalaisten jakautumisen taustalla on sovittua työnjakoa?  Hallitusveneen keikuttamisen välttäminen oli sinänsä ymmärrettävää, mutta miten erityisesti jo entuudestaan vinoutunut maan ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdon järjestely vastaa kansalaisten, eduskunnan ja keskustan arvoja ja linjaa? 

 

----------------

 

Lisää viime vuosikymmenien keskustelusta Euroopassa ja Yhdysvalloissa: TÄSSÄ

 

 

 

15. kesä, 2017