Blogi
FM Lauri Kalliolla oli eilen väitöstilaisuus aiheenaan J. V. Snellmanin persoonallisuusfilosofia, tarkemmin sanoen Snellmanin filosofinen pääteos ”Persoonallisuuden idea” (”Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit”).
Suomessa ei ole käytettävissä nykyaikaista esitystä Snellmanin ajattelun perusteista, ja siksi olisi toivottavaa, että Kallion väitöskirja käännetään suomeksi. Sen asianmukainen kommentointi ja arviointi on vaativa hanke asian harrastajallekin. Aivan tuoreeltaan voi kiinnittää huomiota joihinkin ajankohtaisiin yksityiskohtiin, joihin Kallion huomiot antavat mahdollisuuden.
Väitöskirja tulee sopivaan aikaan keskelle Suomen itsenäisyyden juhlavuotta, jonka virallinen ohjelma ujostelee kansallisuutta ja pyrkii unohtamaan sen pitemmän syntyhistorian. Mutta se on myös yllättävän ajankohtainen maailmassa, jossa ”valistusliberalismi” ja ”liberaali maailmanjärjestys” näyttävät kipuilevan.
Kesällä 1839 Helsingin yliopiton dosentti sai Turun hovioikeudelta sakot, "koska maisteri Snellman ilmeisesti oli vastustanut esimiestensä käskyjä ja määräyksiä.” Sen jälkeen hän matkusti Ruotsiin, sieltä Tübingeniin Saksaan ja takaisin Tukholmaan. Hän palasi Suomeen 1842 ja sai työpaikan Kuopiosta. Matkansa aikana Snellman kirjoitti filosofiset pääteoksensa.
Snellmanin tuollaisia tunnelmia kuvaa kirje Fredrik Cygnaukselle heinäkuussa 1840: "Käy päinsä kaatua kansakunnan mukana, mutta sen kanssa sortuminen orjan tautikuolemaan ei sovi ihmiselle".
Tûbingenissä kirjoitetun Persoonallisuuden idean ongelmanasettelu on filosofis-uskonnollinen, mutta se päätyy ajankohdan hegeliläisen keskustelun tavoin valtiollis-yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Teos muodostaa myös perusteet Valtio-oppiin (Läran on staten), jonka Snellman kirjoitti heti sen jälkeen palattuaan Tukholmaan syksyllä 1841.
Persoonallisuuden idea esittää, miten ihminen ja ihmiskunta luonnon antamista lähtökohdista kehittyy vapaaksi ja eettiseksi persoonallisuudeksi. Osaltani liityn Snellmanin oppilaan Yrjö Koskisen seuraan ja ajattelen, että tälle filosofiselle hahmotukselle antoivat historiallisesti sisällön klassinen ja kristillinen ”humanitas” eli ihmisyys. Snellmanin Valtio-oppi kertoo, miten tällaiset ihmiset elävät yhdessä ja kehittävät valtion, jossa he muodostavat yhteisen käsityksen siitä oikeasta, jota yhteiskunnassa seurataan.
Snellman aloittaa Valtio-oppinsa Jean-Jacques Rousseaun sopimusteoriasta, eikä kiistä sen merkitystä. Selkeästi myös Suomen tuolloiseen tilanteeseen liittyen hän kuitenkin jatkaa, ettei sopimus riitä, koska sen voi sanoa irti – kuten Aleksanteri III tekikin vuonna 1889. Siksi suomalaisten – kuten muidenkin – valtion on oltava vahvemmalla sivistyspohjalla.
Persoonallisuuden idean ajatus, että ihminen luontaisesti haluaa sivistyä eli täydellistää itseään ja ympäristöään jää suhteellisen abstraktiksi. Valtio-opissa Snellman nimeää yhteiskuntaan suuntautuvan kehittämis- ja täydellistämishalun isänmaallisuudeksi:
"Jos sanomme kansallisuudeksi sitä määrättyä tietämystä ja tapaa, mikä kunakin ajankohtana on luonteenomaista kansakunnalle, niin isänmaallisuus on se tahto, joka panee kansallisuuden vireille ja ylläpitää sitä määrättyä yleisinhimillisen sivistyksen muotona."
”Isänmaallisuus ei ole silloin mikään erityinen mieltymys vallitsevaan sivistysmuotoon, määrättyyn tapaan ja tottumukseen, vaan - vastakohtana vieraan tavan jäljittelylle - kansallisen kehityksen ja kotimaiselle pohjalle perustuvan jalostustyön ihailua."
"Kansallishengeksi taas sanomme isänmaallisuutta ja kansallisuutta yhtyneinä."
Snellman ei hyväksy eikä vaadi maailmanhistoriassa millekään kansakunnalle tai valtiolle suurempaa arvoa kuin muille. Ihmiskunta on Snellmanille olemassa monina eri kansakuntina ja valtioina, joilla jokaisella on oma arvokas tehtävänsä ja oikeutensa täydellistää itseään ja sitä kautta koko ihmiskuntaa. Aleksis Kiven Jukolan Eeron tavoin, pyrkiä ”kohti maamme onnea ja parasta”.
Mikään ei siis Snellmanin kannalta ole vieraampaa kuin asettaa vastakkain kansakunta ja ihmiskunta: ihmiskunta muodostuu kansakunnista ja kehittäessään kansallishengelleen järkevää, sivistynyttä sisältöä kansakunnat vievät eteenpäin ihmiskunnan kehitystä. Kukin valtio, pienikin kuten Suomi, on yleisinhimillisen kehityksen erityinen arvokas muoto. Kansainvälinen oikeus tai valtioiden yhteinen organisaatio kuten Euroopan Unioni muodostuvat siis tällaisten omaa oikeuskäsitystään kehittävien valtioiden sopiessa yhdessä seurattavasta oikeasta.
Tämän päivän kannalta Lauri Kallion väitöskirja tuo tähän yhteyteen mielenkiintoisen ja tärkeän kommentin. Kallio sanoo hyvin, että kansakunnan rakentamiseen suuntautuneessa Snellmanissa meni hukkaan kansainvälisesti katsoen lupaava filosofi. Se on totta, mutta samalla Snellman osoitti, että hänen jo muodostamansa sivistysfilosofian perustalta pieni, köyhä ja takapajuinen kansakunta voi rakentaa oman valtion jopa aikansa suurvallan pääkaupungin viereen.
Kallion mukaan ”Snellman ei kyennyt ennakoimaan kriisiä, johon idealistinen filosofia ajautui 1840-luvulla. Tähän vaikutti osaltaan suomalaisen hegeliläisyyden yksipuolisuus: Snellman suhtautui esimerkiksi kritiikittömästi Hegelin esittämään Immanuel Kantin (1724-1804) filosofian arvosteluun.” Paradoksaalisesti, juuri tänään on yhä selvempää, että aikamme modernin, valistuksen ja liberalismin sille itselleen vaarallinen heikkous on kuitenkin kritiikitön suhtautuminen Immanuel Kantin filosofiaan. Ja juuri siihen Snellmanin lähtökohdista sivistysfilosofia ja -aatte voi tuoda apua.
Snellmanilainen, nykytermein sivistyshumanismin ja sivistysliberalismin, teesi on, että demokraattinen eli tietävä, eettinen ja vapaa ihminen on pitkän sivistyshistorian tulos – ja vastaavasti ihminen voi myös taantua kohti historiallista barbariaansa. Tämä ei tietenkään ole vain Snellmanin katsomus, mutta ilmiselvästi mm. poststrukturalistit ja neokonservatiivit ovat epäonnistuneet ratkaisuyrityksissään. Snellmanin rinnalla olisi nyt syytä etsiä uudelleen esille myös mm. John Stuart Millin ja T. H. Greenen tavallaan sivistysliberaaalit pohdinnat sivilisaation merkityksestä ihmisen eettiselle kehitykselle.
Kantin valistusliberalismin kestämätön teesi on, että ihminen on valmis kun vain kaadetaan tietoa sisään: ”… moraalinen periaate ei todellakaan ole muuta kuin usein käsittämättä jäävää metafysiikkaa, joka on synnynnäisesti jokaisen ihmisen rationaalissa henkisessä rakenteessa..." Tältä pohjalta ovat monet väittäneet jo Snellmanin aikoina ja erityisesti sen jälkeen, että jos jossakin maassa yksinvaltias saadaan nurin, demokratia kasvaa kuin sienet sateella. Juuri tämä ajattelu on nyt tiensä päässä, ja auttaakseen itseään länsimaisen valistusliberalismin on reformoitava itsensä länsimaisen sivistysaatteen pohjalta.
Kun itsenäisyyden juhlavuosi on nyt puolessa välissä, olisi paikallaan vaatimattomasti ja nöyrästi todeta, että snellmanilaisella Suomen sivistysidealla on nyt annettavaa kivuissaan kamppailevalle maalle ja maailmalle kantilaisen valistusliberalismin pelastamiseksi sivistysliberalismiksi. Siksi suomalaisten on hyvä itsekin palauttaa mieleensä vielä toistaiseksi – Jürgen Habermasin sanoin – arkielämän hermeneutiikassa eli kansalaisten luonnollisessa kielessä hengissä olevan oma ideansa syvimmät perusteet.
On siis hyviä syitä kiittää Lauri Kallioa tarttumisesta aiheeseen, joka ei ehkä monille ole näyttänyt ajankohtaiselta - mutta on sitä nyt kaikille.
-----------------
Seuraavassa artikkeleita, jotka sivuavat samaa teemaa.
Johdatus Snellmanin valtio-oppiin. (1982)
https://www.academia.edu/7171275/Johdatus_Snellmanin_valtio-oppiin._1982_
J.V. Snellmanin valtio-opin idealismi ja realismi. (1983)
https://www.academia.edu/7020774/J.V._Snellmanin_valtio-opin_idealismi_ja_realismi._1983_
Modernin psyyken nousu ja hajoaminen.
https://www.academia.edu/5108353/Modernin_psyyken_nousu_ja_hajoaminen
Ihmisyyden kehitys ja taantuminen poliittisessa teoriassa
https://www.academia.edu/4483496/Ihmisyyden_kehitys_ja_taantuminen_poliittisessa_teoriassa
HUMANISM AND ANTHROPOMORPHISM, Sir Anthony Kenny’s G. H. von Wright Memorial Lecture, a critical comment.
Risto Volanen: Ihmisyyden paluu, kohti modernin reformaatiota. Esipuhe ja toimitustyö Seppo Niemelä. Maahenki.
2. kesä, 2017
