Blogi
Portugalin entinen pääministeri ja YK:n pakolaisjärjestön, UNHCR:n nykyinen pääsihteeri António Manuel de Oliveira Guterres on tulossa YK:n pääsihteeriksi.
Onnittelen Guterresia, ja siihen on omakohtaisiakin syitä. Se tuo myös mieleen maan nimeltä Portugali.
Guterres on nykyisessä tehtävässään vakuuttanut YK:n jäsenvaltiot asiantuntemuksestaan, osaamisestaan ja asenteestaan ihmiskunnan nykyisiin ongelmiin ja haasteisiin. Mutta luulen myös, että hänen persoonansa on tehnyt moniin muihin saman inhimillisesti koskettavan vaikutuksen kuin minuun. Keskustellessa tuntui kuin hän olisi aidosti ottanut hienoimpiin yksityskohtiin asti huolekseen sekä asiasi että sinut.
Ensimmäisen kerran tapasin Guterresin Euroopan tuottajien ja osuuskuntien järjestön COPA-COGECA:n pääsihteerinä vuonna 1998 maatalousnäyttelyssä lähellä Portoa. Pääministeri kiersi näyttelyä runsaat neljä tuntia ja kätteli sekä haastatteli osasto osastolta mahdollisimman monia. Yhtenä tuottajajärjestön vieraista kiersin perässä ja satunnaisten kohteliaisuuksien jälkeen aloimme myös jutella.
Sitten helikopteri kaarsi näyttelykentälle, pääministeri kätteli isännät ja nousi koneeseen. Koneen ovella hän kääntyi ja huusi: herra Volanen haluatteko lennon Lissaboniin. Se oli tietenkin tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Koneen melun vuoksi keskustelu käytiin lujasti huutamalla, ja pääkaupungin yläpuolella tehtiin muutamia kierroksia. Guterres esitteli erityisesti maailmannäyttelyn aluetta.
Erotessamme Guterres pyysi käymään, kun vierailen Lissabonissa. Sen teinkin noin kerran vuodessa. Isäntä halusi kuulla aina kaiken mahdollisen Brysselistä ja Euroopan maataloudesta sekä kertoa Euroopan ja maailman politiikasta – jokaisessa teemassa myös persoonallisia arvioita persoonista.
Mieleen jäi vuonna 2000 illallinen, jonka Euroopan puheenjohtajamaan pääministeri tarjosi COPA-COGECA:n puheenjohtajistolle ja pääsihteerille. Kuulimme illan Portugalin historiasta, paavi Johannes Paavali II:n käynnistä Fátiman luona, jälleen tarkkaa ja syvää analyysiä hänen tapaamistaan valtioiden päämiehistä sekä EU:n ja maailman politiikasta.
Samaan portugalilaiseen kulttuuriin ja ilmapiiriin liittyi myös illallisen jälkeinen aamu, joka tulkoon samaa portugalilaiseen tunnelmaan.
Lissabonin vierailua seurasi parin päivän tutustuminen Portugalin maatalouteen ja osuustoimintaan. Samana iltana ajettiin vajaa runsaat 50 kilometriä majoituspaikkaan, joka oli suuresta vanhasta luostarista modernisoitu hotelli. Huone oli ehkä kolmesta munkin kammiosta yhdistetty ja nyt parasta tasoa. Kun tuli ajatelleeksi, että tässä on satoja vuosia asunut kymmeniä munkkeja, se ei heti lähtenyt mielestä.
Aamulla heräsin liian aikaisin ja ajattelin käydä kävelyllä. Aurinko oli noussut, ja aivan kirkkaalla ilmalla näki heti, että luostari oli yksin laajassa vihreyttä tulvivassa laaksossa. Noin kilometrin päässä kukkulalla näytti olevan vanhan linnan rauniot, ja päätin kiivetä sinne. Perillä huomasin olevani mäellä nykyisen Kajaanin linnan raunion tapaisessa paikassa, ja hetken etsittyäni löysin portaat vallien harjalle. Näin laakson, jonka keskellä luostari kirkkoineen kohosi.
Laakson niityt ja pellot päilyivät etelän kirkkaan sinisen taivaan alla kirkkaimpien vihreiden sävyissä. Joillakin alueilla oli jäljellä aamun kastetta niin, että aurinko taittui niissä kimaltelemaan. Mykistymisen jälkeen ensimmäinen ajatus oli, olenko koskaan missään nähnyt näin lumoavaa maisemaa. Mieleen pulpahti pienenä poikana nousu isän ja Matti veljen kanssa Päijänteen rannalla Rappukalliolle, mistä näimme Ristinselän. Mutta sitten jotenkin sulin maisemaan.
Alkoi kuulua vienoa kellon kilinää, joka vähitellen voimistui. Sitten muurin kulman takaa tuli esiin valkoinen lammas, toinen ja lopulta parikymmentä. Ja hetken kuluttua tuli paimen, kuin pyhäkoulun kiiltokuvassa. Keski-iässä, ahavoitunut, puoliparta, kädessä pitkä sauva, päästä käyrä, lopusta pienessä koukussa.
Tuntui kuin paikan lisäksi olisi sulanut myös aikaan. Lopulta sain puhtaan olemisen lisäksi ensimmäisen ajatuksen. Olen sittenkin Guterresin Portugalissa ja vuosi on 2000.
6. loka, 2016
