Risto Volasen kotisivu

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta G.H. von Wrightin syntymästä. Sitä muistetaan monin tavoin, tänään Thomas Wallgrenin ja Ilkka Niiniluodon luennoin.

Vuonna 1970 G.H. von Wright piti Suomen filosofisessa yhdistyksessä esitelmänsä ”Tieteen filosofian kahdesta perinteestä” ja vaati humanistiselle tutkimukselle tasavertaista asemaa luonnontieteen menetelmän rinnalla. Sitä seurasi yksi hänen pääteoksistaan Explanation and Understanding ”Ymmärtäminen ja selittäminen”.

Satuin käytännöllisen filosofian opiskelijoiden ikäluokkaan, jolle nuo von Wrightin työt tulivat kiintopisteiksi. Kirjoitin pro gradun, lisensiaattityön ja väitöskirjan niiden lähtökohdista. Jatkoin samojen teemojen käsittelyä, ja se johti kriittiseen sivullisuuteen sukupolveni naturalistisesta ja marxilaisesta valtavirrasta.

Sovelsin von Wrightiä ja Ludwig Wittgensteinia seurannutta sosiaalifilosofian uutta humanistista aaltoa erityisesti suurten ikäluokkien aatteellis-poliittisessa kamppailussa 1960-1970 –lukujen vaihteessa ja Yleisradion ohjelmapoliittisessa keskustelussa 1980 –luvun lopulla.

Vasta von Wrightin omaelämänkerrasta  havaitsee, miten voimakkaasti kansainvälinen politiikka vaikutti hänen filosofiaansa juuri 1960-1970 –lukujen vaihteessa. Sitä edeltävää kauttaan hän luonnehti ”rationalistiseksi humanismiksi” tai ”uskoksi edistykseen”, joka perustui varauksettomaan luottamukseen ”eksaktien, loogis-matemaattisten metodien soveltamiseen empiiriseen todellisuuteen”. 

Sitten von Wrightin mukaan ”Vietnamin sota oli se katalysaattori, joka auttoi minua ymmärtämään omaa tilannettani.”  Vuonna 1967 hän kirjoitti tunnetun Kriget mot Vietnam –artikkelinsa.  ”Silmäni avautuivat näkemään yksipuolisuudet loogis-analyyttisessä filosofiassa, jota minun itseni voitiin katsoa edustavan ja joka hallitsi Suomen filosofista näyttämöä.”

Osaltani päädyin von Wrightin esittämään komplementarismiin, jossa empiiris-kausaalinen metodi ja toimijan käytännöllistä päättelyä ymmärtävä metodi ovat kumpikin tarpeellisia ja täydentävät toisiaan. Siihen perustuvan sivistyshumanismin tunnistin suomalaisista poliittisista perinteistä lähinnä nuorsuomalaisessa Santeri Alkiossa. Olkoonkin että hänen perustamassaan liikkeessä on paljon eletty aatteellisesti laiskotellen hänen perinnöillään.

Helsingin yliopistossa oli kuitenkin vanhastaan vahvana perinteenä juuri von Wrightin kritisoima filosofia, jonka perusideoita on loogis-empiirisen luonnontieteellisen metodin yksinvalta kaikessa tieteessä ja perimmiltään koko kulttuurissa. Käytännössä se ei myöskään ole jättänyt paljoa todellista tilaa von Wrightin työn jatkamiselle.

von Wrightin suurelle yleisölle tarkoitettu modernin tieteellis-teknologisen yhteiskunnan kriittinen arviointi 1980 –luvulla edusti erityisen hyvin argumentoitua kansainvälistä kärkeä. Mutta jo alun perin Suomessa myöhässä olleen positivistis-empiristisen suuntauksen taustalta von Wrightiä vastaan tehtiin vuoden 1987 Tieteen päivillä Erik Allardtin johdolla voimakas, erityisesti sosialidemokraattisen lehdistön kiittämä hyökkäys. Se varmisti yhteiskunnallisen ja kulttuurisen yksipuolisuuden vahvistumisen naturalistisessa ja post-marxilaisessa hengessä, joka ei tee eroa fysiikan, koneen, eläimen ja ihmisen välillä.

Ludwig Wittgensteinin sanoin: ”Filosofit näkevät jatkuvasti tieteen metodit silmiensä edessä. Tämä tendenssi on metafysiikan todellinen lähde ja johtaa filosofin todelliseen pimeyteen.” G.H. von Wright toi valaistusta, mutta tuon koko kulttuuriin levinneen hämärän voittaminen odottaa hänen työnsä jatkamista. 

Yleiskuva