Risto Volasen kotisivu

Kirjoitin eilen facebookiin lyhyesti: "Finlandia-voittaja Laura Lindstedt suomii kovasanaisesti hallitusta;" ”Jaa a, post-stalinistinen kulttuurieliitti luulee yhä, että Onnela toteutuu murskaamalla yritys yritykseltä Suomen kansantalous. Edessä on suuri kulttuurikamppailu sivistyksen puolesta menneen maailman kummituksia vastaan!”

Helsingin Sanomien kulttuuriosastokin sai parissa tunnissa aikaan pari aukeamaa otsikolla ”Missä sivistys?” Tänään kulttuuriosaston esimies Hanna Mahlamäki liputtaa vielä samaa teemaa ja muidenkin vastaavien ilmiöiden puolesta.

En facebookissa viitannut ainoastaan Lindstedtiin vaan koko post-stalinistiseen kulttuurieliitin osaan, jota Helsingin Sanomien kulttuuriosastokin on kannatellut. Siis siihen kulttuuriseen ilmiöön, jossa 1970 -luvulta peritty ajattelutapa uusilla termeillä on vuosikymmeniä hajottanut humanistis-klassista, kansallista ja kristillistä sivistystä.

Tuolloin suuressa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa murroksessa vasemmistolainen kulttuuriväki aloitti kampanjan ”porvarillista hegemoniaa” vastaan ja otti itse hegemonian näihin päiviin asti. Siinä hegemoniassa yhtyvät sekavasti positivismi ja naturalismi sekä marxilaisuus alitajuiseksi kulttuuria läpäiseväksi virraksi. Sen syvin merkitys on amputoida kulttuurista ja kielestä humanistis-klassisen, kansallisen ja kristillisen sivistyksen muodostama ihmisen persoonaa rakentava sekä tulevaisuuden tahtoa ja uskoa muodostava aines.

Sivistys merkitsee jatkuvaa humaniteetin eli ihmisyyden kehitystarpeen toteuttamista – ja samalla siis inhimillisen taantumisen kritiikkiä. Helsingin Sanomien kulttuuriosaston esimies ei näytä tietävän, mitä Reinhold von Beckerin die Bildung sanan käännöksenä käyttöön ottama suomen kielen sana sivistys tarkoittaa.

Humanistis-klassisen, kansallisen ja kristillisen sivistyksen murentamisesta on ollut seurauksena sosialistinen apatia ja kapitalistinen hillittömyys, joita tänään koemme. Post-stalinistisen ajan sivutuotteena on ollut jatkuva hyökkääminen maan ei-sosialistisia demokraattisia poliitikkoja ja maan työpaikat tekeviä yrittäjiä vastaan. Missään muussa Euroopan maassa ei enää ole tällaista kärryiltä pudonnutta kulttuurihegemoniaa.

Suomen kulttuurielämä on onneksemme jatkuvasti monipuolista, vaikka sen kellokkaina esiintyvät jatkuvasti samat. Maamme hegemonistinen suuntaus kuitenkin irtosi 1970 –luvulla läntisestä kulttuurista, ja on jäänyt kiertämään omaa kehäänsä. On siis aika jälleen avata ikkunat Eurooppaan, ja nostaa kulttuurissa ja viestinnässä kunniaan ihmisyys ja sen kehitystarve.

Kun nyt Hesa nosti jälleen asian puheeksi, pyydän Saska Saarikoskea pyytämään anteeksi omaa menettelyään jokin vuosi sitten. Kirjoitin aikoinaan samasta ilmiöstä lehteen jutun konkretisoiden mm. silloin Saksassa käytyyn keskusteluun samasta aiheesta. Luettuaan lähettämäni jutun Saarikoski itse pyysi lisäämään siihen viittauksen Smedsin Tuntemattomaan - ampuakseen sitten heti selkään, etten ole nähnyt näytelmää.

Tervehdys myös Tuomas Enbuskelle. Luotan siihen, että hänen ikäluokkansa puhdistaa henkiset pölyt tämän maan kulttuurielämän ja journalismin alitajunnasta.

PS. 28.11. klo 14.30.

Keskustelussa on kysytty, mihin viittaan ikkunoiden avaamisella. Tässä alkiolaista kansainvälisen keskustelun surantaa aikana, jolloin meillä vasemmistolainen kulttuurihegemonia on pitänyt ikkunat kiinni. "Ihmisyyden kehitys ja taantuminen poliittisessa teoriassa"

Yleiskuva