Risto Volasen kotisivu

Blogi

Uutisissa on kuultu, että Mannerheim suvun viimeinen edustaja Suomessa Gustav Mannerheim on kuollut. Kunnioittavan muistamisen lisäksi jokaisella tulee mieleen marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheim, jonka isoveljen pojanpojan poika hän oli. Mutta samalla on paikallaan muistaa kunnioittavasti myös Mannerheimien suomalaisen sukuhaaran ensimmäistä edustajaa Carl Erik Mannerheimia.

Heinäkuussa 1808 eteläisen Suomen vallanneen Venäjän armeijan komentaja kenraali Buxheuvden lähetti neljän vallatun läänin maaherroille käskyn valita jäsenet Pietariin lähtevään lähetyskuntaan, jonka tehtävänä on esittää maan tarpeet keisari Aleksanteri I:lle. Kolmessa läänissä valinta toteutui toiveiden mukaisesti, mutta Turun ja Porin läänissä etenkin aatelisto asettui vastahankaan.

Erityisen hankalaksi osoittautui Louhisaaren kartanon Carl Erik Mannerheim. Ruotsissa teollisuutta harjoittavaan aatelissukuun syntynyt Mannerheim oli  opiskellut Upsalassa oikeustiedettä, mutta siirtynyt upseeriuralle.

Mannerheim oli nuorena majurina nimitetty vuonna 1787 Turun rykmenttiin, joka vuonna 1788 oli komennettu mukaan Kustaan sotaan. Hän oli Helsingissä ja Anjalassa mukana, kun upseeristo protestoi henkilökohtaisesti maahan tulleelle Kustaa III:lle perustuslain vastaista hyökkäystä.

Mannerheim itse kiersi joukko-osastoissa keräämässä nimiä protestiin ja lopulta sen allekirjoitti 113 upseeria. Siitä vielä oikeudessakin uhmakkaasti esiintynyt Mannerheim sai kuolemantuomion.

Mannerheim jopa kuului pieneen ryhmään Anjalan liittoon kuuluneita, joiden armahtamista Kustaa III siirsi, kunnes valitsi Mannerheimin tuttavan Turun rykmentin Johan Henrik Hästeskogin hirtettäväksi Tukholman torilla.

Muistelmissaan Mannerheim toteaa, ettei Hästeskog mitenkään kuulunut pääsyyllisiin, mutta oli niin vaatimatonta sukua, että Kustaa III:n valinta osui häneen. Kustaan sodan alun provosoinnista vastannut eversti Berendt Hartfehr taas oli kahden kesken kertonut Mannerheimille, miten hän kuninkaan käskystä oli puettanut Tukholmasta tuodut venäläiset univormut omien sotilaiden päälle ja määrännyt hyökkäämään ruotsalaiseen rajavartioon - ja siinä yhteydessä oli ammuttu puolin ja toisin "med löst krut".

Anjalan liitto ja tuomio päättivät myös Mannerheimin sotilasuran. Suuren perintönsä turvin hän tuli sitten yhdeksi maan vauraimmista henkilöistä, avioitui maaherra Ernst Willebrandin tyttären kanssa ja osti suuren Fleming suvun Louhisaaren barokkikartanon Turun lähellä Askaisissa. Se oli oleva myös tulevan Carl Gustav Emil Mannerheimin syntymäkoti, missä marsalkan isoisän isän työhuone on vieläkin nähtävissä.

Kesällä 1808 ensimmäisessä Buxhoevdenin vaatimassa läänin aatelisten kokouksessa Mannerheim toi esiin ja sai kannatusta kritiikilleen lähetyskunnasta Pietariin. Suunniteltu lähetyskunta ei voi laillisesti edustaa maanmiehiään. Valintaan pitäisi osallistua kaikkien aateliston edustajien. Valintaa ei voisi laillisesti tehdä sodan aikana eli niin kauan kuin rauhaa ei ole solmittu.

Tämä kokouksen kannaksi tullut mielipide ei sopinut  Buxheuvdenille, ja oltuaan yhteydessä Pietariin hän esitti elokuun lopulla toisen jyrkkäsävyisemmän kutsun - vaiheessa, jossa vieläkin taisteltiin rannikolla Turun lähistöllä eikä päävoimienkaan ratkaisutaistelua Oravaisissa oltu vielä käyty.

Nyt Buxhoevden kuitenkin vakuutti, ettei ole kyse valtiopäivien korvaamisesta vaan sen informoimisesta keisarille, mitä maan hyödyksi ja hyvinvoinnin hyväksi voidaan tehdä. "Tätä valtapuhetta vastaan ei ollut enää mitään enempää saavutettavissa" toteaa Mannerheim muistelmissaan.

Buxhoevedenin ehdokas Turun ja Porin läänin aatelisten edustajaksi oli kuitenkin joustavaksi yhteistoimintamieheksi osoittautunut Mannerheimin appi ja Willebrand, joka oli aloittanut liiketoiminnan Venäjän joukkojen huollon hoitamisessa.

Koko tuon Suomen murrosvaiheen ratkaisevimpia päätöksiä oli se, että 5. syyskuuta pidetyssä lähetyskunnan Turun ja Porin lääniä edustavan aateliston jäsenen toisessa valintakokouksessa Mannerheim voitti Willebrandin yhdellä äänellä – 5-4 tyhjiä 3.

Lopulta Mannerheim sai lukea Buxhoevdenin nimityskirjasta olevansa koko suomalaisen lähetyskunnan puheenjohtaja tehtävänään valmistella sen puolesta Pietarissa pidettävä lähetyskunnan puhe keisarille. Mannerheim sanoo ottaneensa tehtävän vastahakoisesti. Buxhoevden vielä nimesi lähetyskuntaan myös Willebrandin, mutta puheenjohtaja Mannerheim hääti siitä pois kaikki ulkopuoliset.

Suomen lähetyskunnan matka Pietariin alkoi 22. lokakuuta ja se oli perillä 25. päivänä. Koko lähetyskunta kokoontui Pietarissa ensimmäistä kertaa 12. marraskuuta.

Pietariin matkustaneeseen lähetyskuntaan kuului 22 henkeä, neljä aatelista, neljä pappia, seitsemän porvaria ja viisi talonpoikaa sekä Turun yliopiston ja hovioikeuden edustajat. Ensimmäisessä kokouksessaan se alkoi valmistella keisarin tapaamista sekä esityksiä keisarille.

Mannerheim elämänkerran kirjoittaja Bruno Lesch siteeraa Mannerheimin puhetta ensimmäisessä lähetyskunnan kokouksessa: "Olkoon rakkaus yhteiseen isänmaahamme tavoitteemme ja  johtakoon meidän neuvottelujamme ilman pelkoa, hallitkoon yhtenäisyys ja yhteisymmärrys aina meitä, silloin omatuntomme vapautuu moitteista, vaikka tunteemme tässä tilanteessa eivät voikaan olla iloisia."

Päiviö Tommila on havainnut, että "yhteisen isänmaamme" ohella Mannerheim Pietarissa käytti lähetyskunnan edustamista Ruotsin suomalaisista maakunnista myös sanontoja "vapaa kansakunta", "kansakunnan ääni", "Suomen kansan valtuutetut" ja "vapaa mutta lakiin sidonnainen kansa".

Tuossa vaiheessa Venäjän joukot olivat Oravaisten taistelun jälkeen perääntyneet Pohjanmaalla Raahen korkeudelle ja Olkijoen aselepo oli tehtiin sitten 19. marraskuuta. Kuitenkin itse sota oli vielä kesken ja Ruotsin suomalaisten läänien siirtymistä Venäjälle merkitsevä Haminan rauha tehtiin vasta seuraavan vuoden syyskuussa.

Nyt kuitenkin edustava joukko - omalla päätöksellään entisiä - Ruotsin kuninkaan alamaisia suomalaisista maakunnistaan totesi Venäjän keisarille edustavansa suomalaisia maakuntia "yhteisenä isänmaana", "kansakuntana" ja "Suomena".

Mannerheim oli aluksi pidättyväinen, mutta käänne tapahtui ensimmäisessä Aleksanterin tapaamisessa. Tarjolla näytti olevan historiallinen mahdollisuus kansakunnalle ja lähetyskunnan puheenjohtaja Mannerheim ja hänen lähetyskuntansa tarttuivat siihen kaikin voimin.

Carl Erik Mannerheimin johtama lähetyskunta otti edustaakseen Suomen kansaa Venäjän keisari Aleksanterille ja se teki näin tosiasiallisen kansallisen revoluution eli kansan nousun suhteessa Suomen jättäneeseen Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolfiin. Osmo Jussilaa myötäillen voi sanoa, että Mannerheimin johtama lähetyskunta myös aloitti suomalaisten puolelta valtiollisen yhdistymisaktin autonomisen valtion muodostamiseksi Venäjän keisarikunnan yhteydessä - mikä sitten sinetöitiin seuraavana keväänä Porvoon valtiopäivillä.

Vuonna 1822 Keisarillinen Suomen Senaatti organisoitiin uudelleen ja se pääsi uusiin tiloihin nykyiseen valtioneuvoston linnaan. Silloin Senaatin talousosastolle valittiin sen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Carl Erik Mannerheim, joka siis käytännössä oli myös Suomen ensimmäinen pääministeri.

Piispa Jakob Tengströmin rinnalla tämän Turun realistin toiminnasta syntyi sitten uskomaton kertomus Suomesta ja sen elinehdoksi ulkopoliittinen linja, jota jatkoi hänen Louhisaaressa syntynyt pojanpojan poikansa Carl Gustav Emil Mannerheim sekä sitten taas hänen jälkeensä J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen.

 .

21. syys, 2015