Risto Volasen kotisivu

Vaalien analyyseistä suurimman huomion on saanut näyttelijä Krista Kososen omakuva: "Ehkä sitä elää itse sellaisessa helsinkiläisessä kulttuurikuplassa, en tunne ketään joka olisi äänestänyt perussuomalaisia...."  Voiko vaalituloksesta nähdä Suomen henkisen tilan? "Herranjumala, toivottavasti ei. Tätä on vaikea analysoida.... Tulos ei edusta minun Suomeani."

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Timo Airaksisen saman asenteen filosofinen esitys Yleisradion haastattelussa.

Aluksi Airaksinen sanoo, että "Meillä on pian monikulttuurinen yhteiskunta"  mutta suvaitsevaisuuteen ei kuulu juuri näiden puheenjohtajien vaalivoitto: "Tällaista vanhaa ateistia se kyllä vähän hirvittää."

Airaksinen jatkaa: "Kaupunki on liberaali, urbaani, kansainvälinen ja eteenpäin katsova. Maaseutu jää sen vastakohdaksi: taaksepäin katsovaksi, uskonnolliseksi ja perinteiseksi. Vaikka tietysti sitä eroa yritetään naamioida mahdollisimman paljon, ettei se olisi vastakkainasettelua."

"Keskusta on edelleen maaseudun puolue, vaikkei agraaripuolue olekaan. Se, että muualla Euroopassa ei vastaavaa ilmiötä ole kertoo siitä, että me ollaan tänne takametsiin jääty takametsien miehinemme ja naisinemme. Maaseutu hallitsee nyt kaupunkia tästä lähtien sitten."

Kuulin näitä tarinoita siihen aikaan Timo Airaksisen ja minun ikäluokkani tuli opiskelemaan. Meidän sukupolvemme kasvoi sodan jälkeen kulttuurissa, jonka juuret olivat kristillisessä, klassisessa ja kansallisessa sivistyshumanismissa. Kun tulimme yliopistoon 1960 -luvulla, kohtasimme kylmän sodan ajan maailman, jossa meistä kilpailivat Erik Allardtin ja Ilkka Niiniluodon positivistinen tiedeusko sekä Antti Eskolan ja Otto Ville Kuusisen marxismi. Ne veivät mukanaan nuoren vasemmiston ja oikeisto näivettyi aatteellisesti vuosikymmeniksi.

Keskustan alkiolainen sivistyshumanismi pystyi kuitenkin uudistumaan keskeisenä voimanaan G.H. von Wrightin ajatus, että tarvitaan sekä humanistista kulttuuria että luonnontieteitä ja ne täydentävät toisiaan.

Airaksinen on oikeassa, ettei muualla Euroopassa ole suomalaisen keskustan kaltaista poliittista liikettä. Mutta hän ei tunnista keskustaa länsimaisen sivistyshumanismin suomalaisena muotoa. Myös muualla käytännöllistä viisautta ja eettisiä tavoitteita välittävät ja muodostavat sivistyshumanismin perinteet ovat voimissaan, mutta missään muualla niitä ei ole murennettu niin systemaattisesti kuin Suomessa. Jos tänään halutaan etsiä syytä suomalaisen yhteiskunnan tavoitteettomaan apatiaan, se on tässä.

Meillä kävi niin, että sosialismi romahdettua senkin kannattajat menettivät aatteensa tavoitteellisen osan, ja siitä tuli osa positivistisen tiedeuskon etujoukkoa.

Politiikan alueella alkiolainen keskusta voitti suurten ikäluokkien kisan, ja sen seurauksia Airaksinen nyt ihmettelee.

Positivistit ja postmarxilaiset taas saivat hegemonian koulutuksen, taiteen ja median instituutioissa. Sitä mukaa kuin ne ovat onnistuneet murentamaan kristillistä, klassista ja kansallista sivistyshumanismia, alaa ovat vallanneet toisaalla Airaksisen valistunut kyynisyys ja toisaalla mediakapitalismin narsismi sekä inhimillisesti taantuvat vihakulttuurit.

Airaksisen yllättäen kohtaama eurooppalaisen sivistyshumanismin nuorsuomalainen muoto elää laajan - itse poliittista keskustaa laajemman - suomalaisen keskikansan arjen kulttuurissa. Se kannattelee yhä suomalaista yhteiskuntaa, mutta poliittisen keskustan rinnalla sitä kannattelevat yhä harvemmat kulttuurin yhteisöt.

Kysymys ei ole vain puna-vihreästä kuplasta; Airaksinenhan puhuu kansainvälisyydestä ja eteenpäin katsomisesta yläviistosta tänne maan pinnalle. Kun vain yksillä sallituilla käsitteillä katsotaan läpi koko maapallon, sallitut erilaisuudet ihmisten ja kansakuntien välillä häviävät - ja syntyy universalismina tunnettu asenne kansainväliseen politiikkaan.

Suomi syntyi sivistysprojektina läntisen arvoyhteisön erityiseksi muodoksi, joka ihmiskunnan ja Euroopan arvokkaana osana kantaa vastuuta itsestään. Suomen ideaan kuuluu myös, että kukin kansakunta yhteistyössä muiden kanssa antaa panoksensa yleisinhimilliseen kehitykseen maailmassa ja maanosassa. Samaa sukua oleva ajatus löytyy monien muidenkin sivistyskansojen identiteetistä.

Suurten ikäluokkien murroksessa keskustan nuorsuomalainen, alkiolainen sivistyshumanismi onnistuttiin uudistamaan vastaamaan modernin maailman haasteisiin. Vasemmisto kulki silloin omaa tietään, mutta oikeiston nuoriso ajautui aatteelliseen tyhjiöön. Siksi se kylmän sodan jälkeen niin helposti menetti kansallisen kokoomuksen identiteettinsä.

Kokoomus syntyi aikoinaan suomalaiseksi puolueeksi, mutta se on uuden polven johdon voimin tullut universalistiseksi liikkeeksi, joka katsoo Suomea alas päin Brysselistä väärin ymmärretystä EU:n ja Naton "arvoyhteisöstä".  Tähän suomalaiset esittivät protestin näissä vaaleissa.

Voi vain toivoa, ettei vielä ehtinyt syntyä suurta vahinkoa siitä, että lopettavan hallituksen aikana esimerkiksi menetettiin kyky tunnistaa oman maan ja alueen turvallisuuspoliittiset tarpeet ja mahdollisuudet - sekä samalla kyky auttaa kaikkia muitakin jännityksen liennyttämisessä ja vakauden vahvistamisessa pohjoisessa Euroopassa.

Toivottavasti se ei vielä ole liian myöhäistä. Ainakin seuraavan hallituksen on syytä tehdä parhaansa.

...................................

Lisää pohdintaa näistä kysymyksistä tämän kotisivun lohkoissa sekä Academia.edu sivulla: https://independent.academia.edu/RistoVolanen 

Yleiskuva