Risto Volasen kotisivu

Poikkeuksellisesti julkaisen tässä ystäväni Timo Hellenbergin Kiovan Maidanin vuosipäivän blogitekstin.

Syy on varsin henkilökohtainen. Timo on pitkään asunut Kiovassa aivan Maidanin tuntumassa. Juuri vuosi sitten hän kertoi e-maililla, mitä oli tapahtumassa ja sen jälkeen olimme jatkuvassa yhteydessä, vaikeimpina hetkinä lähes reaaliaikaisessa.

Timo tutustui Maidanilla moniin aktivisteihin henkilökohtaisesti ja kertoi heidän ajatuksistaan ja tunnelmistaan. Minä keskityin kansainvälisen tilanteen seuraamiseen ja koetin analysoida sitä hänelle ja joillekin yhteisille tuttavillemme ja lopulta tämän sivun blogiin.

Kun Timo kertoi tavanneensa ulkomaalaisia Maidanilla, muistelin kokemuksia kylmän sodan ajan nuorison Helsingistä ja varoitin, ettei hän koskaan voi olla varma, minkä maan agentteja he olivat. Kun Timo kertoi pahimpina päivinä, että ulkona ammutaan ja hän menee katsomaan, varoitin että pidä huolta hengestäsi ja sen jälkeen jännitin myöhään Timon paluuta kertomaan, kuinka monta menehtynyttä hän oli nähnyt.

Timolla on koko ajan korostunut huoli sotimisen laajenemisesta koko maahan. Minulla on ollut lähtökohtana, että suurvallat toimivat tässä kuten ennenkin. Houkuttelevat pientä maata leiriinsä ja usuttavat vihollistaan vastaan, jättävät yksin, ja lopulta jakavat keskenään. Tänään voi sanoa, että tähän tapaan on kuljettu, emmekä vielä tiedä kaikkea, mitä suurvaltojen kesken on myös salaa sovittu.

Itse asiassa kevään 1976 opettajani Harvardin Kennedy Schoolissa Graham D. Allison sanoi saman yleisen historian kulun pari viikkoa sitten Kylmän sodan seminaarissa Washingtonissa. Olin sinne myös yhteydessä viime talvena mm. tuttavaani, johon olin tutustunut viime vuosikymmenen alussa hänen ollessaan virassa Pentagonissa. Hänkin oli hyvin huolissaan, miten pahaa jälkeä syntyisi, jos asiat karkaavat käsistä.

Kirjoitinkin pari kuukautta myöhemmin ensimmäiseen Ukraina –blogiini 26.1.2014: mm.: ”Yhdysvallat, Saksa, EU tai Nato eivät menisi sotilaallisesti sekaan 45 miljoonan ihmisen keskinäiseen taisteluun, eivät myöskään siitä syystä että rajan ylittäminen lännestä johtaisi samaan myös itärajalla. Jos taas Venäjä sekaantuisi ensin, länsi ei ottaisi sen kanssa sotaa Ukrainan vuoksi.

Yhteydenpito Timon kanssa on tehnyt läheiseksi Maidanin nuoret ja koen niin, että he ovat jakamassa samoja historiallisia kokemuksia kuin me suomalaiset nuorina sukupolvien ajan.

-----------

Tässä siis Timo Hellenbergin blogi Maidanin vuosipäivän ja sen nuorten ja nuorten uhrien muistoksi.

EuroMaidan - vuosi jälkeenpäin.

Joskus ihmiselle tekee hyvää elää siinä, mistä kirjoittaa. Olen viimeiset parikymmentä vuotta elänyt kirjoittamalla erilaisista kriiseistä. Viimeisen vuoden ajan olemme katselleen kotimme lähellä Euromaidanin kansannousua Kiovassa. Tämä akateemisestikin tarkastellen ainutlaatuisen yhtenäinen kansannousu alkoi 21.11.2013, kun presidentti Janukovitsh teki U-käännöksen ja päätti olla allekirjoittamatta EU:n ja Ukrainan välistä assosiaatiosopimusta päinvastaisesta retoriikasta huolimatta. Mielenosoituksia kesti kolme kuukautta ja yhteenotot päätyivät presidentti Janukovitshin pakoon Kiovasta 21.3.2014.

Tätä edelsi erittäin väkivaltainen ajanjakso, jonka tutkinta on edelleen käynnissä. Jos lasketaan kadonneet mukaan, voidaan todeta noin 300 ihmisen menettäneen henkensä. Se tekee lyseon matematiikalla noin 3 henkeä päivässä. On otettava huomioon, että tapahtumat rajoittuivat pienelle alueelle Maidanilla eli Itsenäisyysaukiolla, sitä ympäröiville kaduille sekä parlamenttia sivuavaan Marinskin puistoon. Tämä muutaman hehtaarin kokoinen läntti Kiovan keskustassa nousee tällä ihmisuhrien määrällä toisiin mittasuhteisiin. Aseettomien ja pääosin rauhanomaisten mielenosoittajien ampuminen tarkka-ampujien ja miliisien haulikkopatrollien toimesta ei ole kenenkään perusteltavissa.

Olimme eilen puolisoni kanssa katsomassa lähiaikoina julkistettavaa Euromaidanista kertovaa elokuvaa Pray for Ukraine, joka tulee myös kansainväliseen levitykseen ensi vuonna hieman pidempänä versiona. Maidanin nähneenä voi todeta sen olevan autenttinen. Mielenkiintoisena aspektina korostui torstaina (20.2.) tapahtunutta tarkka-ampujien käyttöä edeltänyt tapahtumaketju Institutska -kadulla. Dokumentin version mukaan vastoin aiempia spekulaatioita tilanne riistäytyi aseelliseksi yhteenotoksi mitä ilmeisimmin sattumien kautta.

Mielenosoittajat ja miliisin "berkut" -erikoisjoukot olivat tätä ennen melko rauhanomaisessa asetelmassa torin laidalla edellisenä iltana käytyjen rankkojen yhteenottojen jälkeen, joissa tuhoutui muun muassa ammattiliittojen talo ja kaksi panssaroitua btr -miehistönkuljetusvaunua. Kansainväliset spekulaatiot tästä torstaina jatkuneen "tappokentän" suunnitelmallisesta rakentamisesta Institutska -kadulla voisi tämän elokuvan esittämän aineiston perusteella siis kyseenalaistaa. Tilanne riistäytyi yllättäen mahdollisesti joko provokaation tai tahattoman sarjatulisaseen äänen laukaisemana.

Tähän on ainakin itseni helppoa yhtyä sen jälkeen kun todistin päivittäin, miten amatöörimäisesti sekä miliisien erikoisosastoja että mielenosoittajien kovan kärjen joukkoja johdettiin. Taktiikasta ja kokonaisvaltaisesta tilannekuvasta ei ollut puhettakaan.

Kiovassa vieraileva Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden kunnioittaa tänään Maidanin uhreja vierailemalla ampumapaikoilla. Presidentti Poroshenko ja pääministeri Jatsenjuk lausuvat sitä ennen kauniisti tekevänsä yhteistyötä. Maassa ei ole kuitenkaan uutta hallitusta, vaikka vaaleista on jo reilu tovi. Itäisissä maakunnissa sotatoimet laajenevat. Korruptio rehottaa ennallaan. Ovatko siis Maidanin raskaat uhrit saaneet johtajiensa lupauksiin vastinetta? Itselleni Maidan on jo takanapäin, mutta raskaat muistot nousevat joskus yllättäen esiin. Uhrien näkemiseen, jatkuvaan ampumiseen ja öiseen kranaattituleen tottui tuolloin päivittäin. Tänään aamulenkillä kohtaamani eläkeläismummon näkeminen Institutska -kadulla laskemassa kukkia poikansa kuolinpaikalle saa toki paatuneenkin kriisitutkijan ajatukset palaamaan tapahtuneeseen - ainakin näin juhlapäivänä.

Timo Hellenberg

Yleiskuva