Risto Volasen kotisivu

Venäjän vastapakotteita ei tullut (20.9., muutoin 14.9) ja aseet eivät ole kokonaan vaienneet, mutta kokonaiskuva Ukrainan kriisin yhdestä vaiheesta alkaa hahmottua. Pitkään valmistellut ratkaisevat päätökset tehtiin Naton Walesin kokouksen yhteydessä ja useat niistä ovat nyt julkistuneet. Myös Ukrainan presidentti Poroshenko oli mukana Walesissa ja historia kertoo, millä mielellä hän osansa otti.

Läpikotaisin korruptoituneen Ukrainan kriisi johti siihen, että maan länsi- ja venäjämieliset törmäsivät. Kun kansa jakautuu ja ulkoiset osapuolet pääsevä sekaantumaan siihen, ne myös lopulta sanelevat lopputuloksen. Suomessakin sama kehitys alkoi talvella 1918, mutta onneksemme silloin sekä Venäjä että Saksa hävisivät maailmansodan eivätkä päässeet jaolle.

Tässä Ukrainan tapauksessa oli alun perin selvää, ettei länsi halua sen vuoksi sotaa Venäjän kanssa. Maaliskuun 14. ulkoministeri Kerry sanoi Yhdysvaltojen ymmärtävän Venäjän legitiimit intressit. Viisi päivää myöhemmin presidentti Obama sanoi, ettei Yhdysvallat aio joutua sotilaalliseen toimintaan Ukrainassa. Se tarkoitti myös pidättymistä aseiden lähettämisestä Ukrainan armeijalle.

Näiden linjausten jälkeen oli ilmeistä, että tultuaan ensin innostetuksi Ukraina jäisi omalla alueellaan yksin venäläistensä ja Venäjän kanssa – joita viesti myös rohkaisi. On vaikea sanoa, uskottiinko lännen johdossa päästävän reaalisiin tuloksiin vastaamalla pakotteilla Venäjän ja Ukrainan venäjämielisten toimintaan niiden maantieteellisellä, sotilaallisella, taloudellisella ja etnisellä ylivoima-alueella.

Joka tapauksessa Venäjä on nyt lähestymässä monia tavoitteitaan.

Naton huippukokouksessa kirjattiin Ukrainan osalta linjaus, joka ei sisällä Nato -jäsenyyttä - minkä ulkoministeri Lavrov eilen luonnehti ”peruskysymykseksi”. Samoin Naton huippukokouksen linja oli selkeä, että kevään 1997 Venäjä-Nato –sopimuksesta pidetään kiinni eli uusia tukikohtia ei perusteta itäiseen Eurooppaan.

Sisäisen korruption ja muutoshalun rinnalla koko kriisin alku liittyi ulkoisesti EU:n ja Ukrainan vapaakauppasopimukseen. Siinäkin perjantaina tapahtui liikahdus Venäjän toivomaan suuntaan, kun osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen, että sopimuksen solmimista lykätään ensi vuoden loppuun. Ajatuksena on sovittaa tämä EU-Ukraina –sopimus yhteensopivaksi Ukraina-Venäjä kauppasuhteiden kanssa.

Kolmas suomalaisen median ohittama asia on Minskin tulitaukosopimuksen Ukrainan venäläismielisille ja Venäjälle varsin edullinen sisältö. Viitaten Donetskin ja Luganskin alueisiin Ukrainan hallituksen, alueiden edustajien, Venäjän ja Etyjin sopimus lupaa toteuttaa vallan desentralisaation ja väliaikaisen itsehallinnon, aiennetut paikallisvaalit sekä syytesuojan alueilla toimineille.

Tuleva historiankirjoitus kertoo, oliko Minskin sopimus pääasiallisesti presidenttien Poroshenkon ja Putiin johtopäätös puolen vuoden kokemuksista, vai Poroshenkon yli neuvoteltu ja hänelle annettu. Joka tapauksessa se näyttää suuntaavan kehitystä kivikkoista tietä kohti rauhaa ja jäätynyttä konfliktia. Se tarkoittaa, että Krimin ja itäisten maakuntien osalta poliittinen asetelma seuraisi pitkään tämän päivän reaalista etnistä ja sotilaallista jakoa.

Viime viikolla puhuttiin runsaasti tulitaukoa edistävästä EU:n uusista pakotteista, jotka sitten toteutuivatkin samaan aikaan Yhdysvaltojen pakotteiden kanssa. Nyt voi pitää ilmeisenä, että kummankin pakotteet aikatauluineen sovittiin suurvaltojen kesken Naton Walesin huippukokouksen yhteydessä viikkoa aikaisemmin – tietämättä tuolloin mitään samaan aikaan Minskissä sovitun tulitauon pitävyydestä.

Olipa viime viikon pakotepakettien tavoite mikä tahansa, se ei ainakaan ollut Minskin sopimuksen tulitauon edistäminen. Toisaalta käytännöllinen järki ei suosittele sopimista ja provosoimista yhtä aikaa. Toisaalta kuinka loogista on sanoa pakottavansa toista osapuolta pitämään kiinni itselleen monin osin edullisesta sopimuksesta?

On mahdollista, että sisäiset ja ulkoiset ristiriidat, parlamenttivaalien vaalitaistelu tai tulokset tai pakotekierroksista provosoituminen johtavat vielä laajempiinkin uusiin aseellisiin yhteenottoihin. Venäjän kannalta on kuitenkin ilmeisen edullista vakiinnuttaa nyt lähellä olevia tavoitteita, ja presidentti Poroshenko puolestaankäy omaa sisäistä kamppailuaan Minskin sopimuksen puolesta. Ukrainan johdon kannalta uusi sotiminen merkitsisi suuria riskejä, kun se tietää ettei lännestä tule edes materiaalista aseellista apua.

Kun nyt arvioi EU:n ja Yhdysvaltojen pakotteita, niissä näkyy toisaalta pitemmän tähtäyksen ohjelma heikentää Venäjää jo näköpiirissä olevia Ukrainaa vastaavia konflikteja silmällä pitäen – sekä ajankohtaisempi katve kattamaan tämän päivän ukrainalaisten yksinäisyyttä Ukrainassa sekä lännen joustamista maata koskevissa tavoitteissaan.

Yleiskuva