Risto Volasen kotisivu

Stubbin hallituksen sekavuus Venäjän pakotteissa sai selityksen eilen iltapäivällä, kun kuultiin ulkoministeri Tuomiojan eriävästä mielipiteestä EU –ministerivaliokunnassa. Päätökseksi oli tullut, että Suomi sitoutuu jo nyt uusiin Venäjä –pakotteisiin riippumatta Minskin tulitaukosopimuksen pitävyydestä.

Ulkoministeri Tuomiojan kanta pöytäkirjaan oli ollut, että jos tulitauko jatkuu Suomen tulisi voida vastustaa uusia pakotteita.

Ulkoministerin kanta on normaalin järjen mukainen, sillä Minskin sopimus on saanut alkuun edes jonkin verran toiveita herättävän rauhanprosessin, jota uudet pakotteet sanovat tavoittelevansa mutta käytännössä vaarantavat.

Aikataulu onkin venynyt, mutta nyt sekä Eurooppa-neuvoson puhenjohtaja Van Rompuyn että pääministeri Stubbin mukaan pakotteet pannaan täytäntöön muutaman päivän kuluessa – vaikka kummallakaan ei ole jumalallista kykyä nähdä, pitääkö tulitauko.

Tämä näyttää omituiselta, mutta sitä selittää, että aivan ilmeisesti Van Rompuy ja Stubb tietävät ja Tuomioja joko tietää tai tunnistaa jotakin muuta. Nimittäin sen strategisen valinnan, jonka lännen johtajat ovat Naton Walesin kokouksen yhteydessä joko tunnistaneet tai tehneet.

EU:n pakotteiden valmistelu lähti liikkeelle elokuun lopussa. Komission osalta ehdotus oli valmiina tehtäväksi viime viikon lopulla. Väliin tulivat kuitenkin presidentti Putinin aloite, Naton huippukokous, presidentti Poroshenkon vierailu kokouksessa, Minskin sopimus ja Naton reaaliset Ukrainaa koskevat päätökset.

Reaalisesti katsoen Minskin sopimus on varsin lähellä presidentti Putinin esitettyjä tavoitteita ja presidentti Poroshenko hyväksyi sen keskusteltuaan lännen johtajien kanssa. Samaan kokonaisuuteen kuuluivat sekä Natojäsenyyden että konkreettisen sotilasavun kieltäminen Ukrainalta. Poroshenkolle ei jätetty vaihtoehtoja.

Sellaisenaan Naton huippukokouksen jälkeen hahmottunut kokonaisuus jatkaa lännen jo kriisin alkuvaiheessa ottamaa linjaa. Ilman ideologisia tai arvoarvostelmia voi sanoa, että länsi ensin ukrainalaisia innostaen pehmeällä kärjellä haastoi Venäjän sotilaallisesti sen ylivoima-alueella ja sitten Venäjän laittomien toimien edessä perääntyi paikalta ja jätti Kiovan yksin omien venäläistensä ja Venäjän kanssa.

Yhdysvallat tai Eurooppa eivät halua itselleen sotaa tai sodan riskiä Ukrainan vuoksi monesta syystä. Suurvallan tai pienemmänkään kansalaisten turvallisuutta ei koskaan ole vaarannettu pelkästään toisen vuoksi. Nykyisellä varustuksella Venäjä pärjäisi paikallisissa lännen tukemissa konflikteissa eikä lännellä ole rahaa tai järkeä aloittaa uutta Euroopan jälleenvarustautumista. Sotilaallisen kierteen riskin ottaminen voisi johtaa tilanteeseen, jolloin ydinaseiden käytön uhka tai uhkailu nousisi näköpiiriin ja tekisi Venäjästä aivan toisenlaisen pakettiratkaisun vaatijan.

Sen sijaan länsi on joko valinnut tai valitsemaisillaan tien jättää Ukraina tarkemmin määrittelemättömään aikaan asti hoitamaan itse suhteensa venäläisiinsä ja Venäjään ja mobilisoitua muilla kuin sotilaallisilla keinoilla voimavarojen kuluttamissotaan Venäjää vastaan. Kuten Van Rompuyn ja Stubb ennakoivat, on myös mahdollista, että tämä tapahtuisi riippumatta siitä, mitä Ukrainan tulitauossa tapahtuu. Suomen kannalta on nyt oleellista, että pääministeri Stubb ja hänen hallituksensa enemmistö ovat tässä vaihtoehdossa mukana ehdoitta ja innolla.

Sekin tiedetään, ettei Venäjä omilla vahvuusalueillaan jäisi pitkässä, moniaineksisessa voimavarojen kuluttamissodassa kovinkaan passiiviseksi.

Yllättäen jopa Unto Hämäläinen nyt sanoo, että ”Suomi on nyt tilanteessa, jossa se on 70 vuotta yrittänyt välttää konfliktia Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa - ja onnistunut siinä hämmästyttävän hyvin. Nyt Suomi on äkisti Venäjän vastapuolella.” Hänen mukaansa ”Ukrainan sotaan liittyvä pakotepolitiikka on vasta alkamassa eikä seurauksista ole tietoa.”

Rohkenen muistella, että tätä ongelmaa yritettiin pohtia ennen EU –jäsenyyttä.

Myönnettäköön, että on vaikeata ymmärtää, miten parlamentaarisessa järjestelmässä ulkoministeri voi antaa itsensä tulla jyrätyksi näin keskeisessä ulkopoliittisessa kysymyksessä.

Tässä vaiheessa olisi tärkeätä saada maan hallitukseen johto, joka ymmärtää edes ongelman - ja myös Suomen kannalta.

P.S. klo 15.15

Tämä alkaa näyttää aika erikoiselta (Yle): "Tuomioja sanoo, että hallitus saavutti pitkän keskustelun jälkeen yksimielisyyden. Tuomioja sanoo jättäneensä eriävän mielipiteen historiankirjoja varten."

Perustuslaki 60 §:
Valtioneuvosto
"Valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Ministerit ovat virkatoimistaan vastuunalaisia eduskunnalle.

Jokainen asian käsittelyyn valtioneuvostossa osallistunut ministeri vastaa päätöksestä, jollei hän ole ilmoittanut eriävää mielipidettään pöytäkirjaan merkittäväksi."

Yleiskuva