Risto Volasen kotisivu

Kuunnellessani Jyrki Kataisen eroilmoitusta ensimmäiseksi tulivat mieleen hänen johtamansa puolueen loistava menestys sekä pääministerin työn sietämätön raskaus – ja sitten kurimus johon Suomi on joutunut. Iltaan konkretisoitui paljon yhden ikäluokan draamaa.

Kokoomuksen kannatus oli alimmillaan 2004 noin 17 prosentissa, alkoi nousta samoihin aikoihin kun Kataisesta tuli puheenjohtaja ja saavutti 25 prosenttia talvella 2009. Perimmiltään Katainen tunnisti laman jälkeen keskiluokkaan vaurastuneiden suomalaisten sielunmaiseman ja asettui sitä tulkitsemaan ja johtamaan. Samalla hän myös nykyaikaisti puolueensa ammattitaitoiseen markkina-analyysiin perustuvaksi.

Kataisen Kokoomus menestyi ajamalla uusvaurastuneiden veroja alas ja varmisti vuoden 2007 vaalien onnistumisen sairaanhoitajien palkkahankkeella. Keskusta varmisti paikkansa poliittisella kartalla vuoden 2006 puoluekokouksessa, mutta SDP putosi siltä lähes kokonaan.

Vanhasen I hallituksessa vaikeat väännöt oli käyty sisätiloissa, mutta ulospäin pidettiin yhtä. Kokoomuksen tultua hallitukseen sisällä oli hauskaa, mutta jos tulos oli vähänkin vaikea, kavereita ei näkynyt ulkona. Jos taas jotakin hyvää oli luvassa, aina löytyi jostakin joku kokoomuslainen, joka julkisti asian ensimmäisenä.

Eräs Kokoomuksen veteraani sanoi kerran, että heidän puoluetoimistonsa on opettajienhuoneessa. Kokoomuksen nopea kasvu alkoi taittua, kun sen julkisen sektorin keskituloiset kannattajat huomasivat veronalennuslinjan sahaavan heidän omaa oksaansa. Toiseksi puolueen kannatuksen ja sen puheenjohtajan jaksamisen ongelmaksi tuli lopulta se, että myös kokoomuslaisen pääministerin osaksi tuli sama kuin edeltäjän.

Suomessa tullaan pääministeriksi hyvin pienellä enemmistöllä ja pääministeri joutuu käyttämään tämän niukan poliittisen pääomansa hallituksen koossa pitämiseen. Muut hallitusryhmät oppivat nopeasti kiristämään ja omat alkavat moittia unohtamisesta. Kun Katainen eilen päällimmäisenä muisteli runsaita neuvotteluja, hän tiesi mistä puhui.

Mutta Katainen tunsi aiheensa myös viime kesänä, kun hän epäili voiko Suomea johtaa lainkaan. Päiviö Hetemäen kerrotaan varoittaneen presidentti Kekkosta, että nuoriso ottaa hänen puheensa vakavasti. Nyt meillä johdossa on Kataisen ikäluokan eliitti, joka on sisäisti omakseen EU:n Rooman sopimuksen ja finalitén opin Euroopan samanlaistamisesta, keskittämisestä ja laajenemisesta – loputtomiin. Se perustelee elävänsä arvoyhteisössä, keskinäisriippuvuuden, yhteistyönvaraisuuden, oppikirjakapitalismin uudessa maailmassa, jossa Suomeen jää vain pääkonttorin ohjeiden toteuttajan rooli.

Mari Kiviniemi luonnehti ikäluokkansa eliittiä myös peruskoulusukupolveksi. Koulumme on tuottanut loistavia tiedollisia suorituksia ja ansaitsee niistä suuren kiitoksen ja kunnian. Mutta samalla sen rakentajat hajottivat sisällöllisesti aikaisemman lyseon ja yhteiskoulun sekä kansakoulun kansallisen, klassisen ja kristillisen sivistyshumanismin.

Suomi kuten Eurooppakin syntyi kuitenkin sivistysprojektiksi, joka lopulta kehittyi demokraattiseksi valtioksi. Käytännössä meillä Suomessa kävi niin, että sodan jälkeen naturalistis-positivistiset professorit ja 1970 –luvun marxilaiset yhdessä amputoivat uudesta ikäluokasta sivistyshumanismia, joka läntisissä kulttuureissa luo ihmisille ja yhteisöille edellytykset luoda kestäviä tavoitteita sekä tahtoa ja toimintaa niiden toteuttamiseksi – eli myös edellytykset kansakunnan ja sen osien johtamiseen. Ilman sitä jäljelle jää vaihtoehdoksi pirstoutuvan kansakunnan ja sen yritysten jatkuva leikkaaminen, jakaminen sote-alueiden liittovaltioksi ja hakeutuminen kansainvälisiin tehtäviin.

Yleiskuva