Risto Volasen kotisivu

Tänään tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun Talleyrand luovutti Pariisin avaimen Napoleonin voittaneelle Aleksanteri I:lle. Päivää aikaisemmin alkanut Pariisin taistelu oli käytännössä Venäjän keisarin marssi kaupunkiin.

Heinäkuussa 1945 amerikkalainen toimittaja kysyi Stalinilta Potsdamissa, tuntuuko komealta tulla voittajana Berliiniin. Stalin vastasi, että enpä tiedä Aleksanteri sentään pääsi Pariisiin.

Eilen Venäjän aloitteesta sen ulkoministeri Lavrov ja Yhdysvaltojen ulkoministeri Kerry neuvottelivat Pariisissa Ukrainasta Aleksanterin marssin vuosipäivänä. On vaikea sanoa, tunnistivatko amerikkalaiset ajan ja paikan merkityksen, sen sijaan Venäjän ja Ranskan johto varmasti.

Monta ympyrää tuli liputettua umpeen. Pienin kehä on lännen kylmän sodan voitosta tähän päivään.

Muistan, kuinka tammikuussa 1980 Ranskan hallintokoulun ENA:n ensimmäisellä tunnilla koulun johtaja Louis Blanc sanoi juuri tapahtuneen Venäjän hyökkäyksen Afganistaniin romuttavan toisen maailmansodan jälkeisen Jaltan sopimuksen – ja Euroopan saavan uuden mahdollisuuden. Kymmenen vuotta myöhemmin sortuivatkin sekä Berliinin muuri että Neuvostoliitto. Lännen eli Euroopan ja Yhdysvaltojen kaikki järjestelmät alkoivat edetä kaikkiin ilmansuuntiin.

Euroopasta itään laajeneminen tapahtui aluksi sopimuksin Venäjän kanssa. Viimeinen niistä oli presidentti Clintonin ja presidentti Jeltsinin tapaamisessa Helsingissä helmikuussa 1997. Tästä alkoi prosessi, joka johti samana keväänä “NATO:n ja Venäjän väliseen perustamisasiakirjaan (Founding Act) keskinäisistä suhteista, yhteistyöstä ja turvallisuudesta.”. Se allekirjoitettiin – Pariisissa.

Senkin jälkeen meidän läntinen maailmamme on jatkanut voittokulkua tavallisesti kansainvälisen yhteisön nimellä, suomalaisessa keskustelussa mm. arvoyhteisönä, keskinäisriippuvuutena, yhteistyönvaraisena tai verkostoperusteisena turvallisuutena, uutena maailmana - tosiasiallisena geopoliittisena sisältönään EU:n ja Naton reviirin laajeneminen.

Jaltan malliin

Vielä Ukrainan kriisin alettua liittokansleri Merkel korosti, että oikeus vapauteen ja demokratiaan ”koskee myös Moldovan, Georgian, Valkovenäjän, Armenian ja Azerbaidzanin kansaa.” Tuolla suunnalla tulisi lopulta vastaan Keski-Aasiaan edennyt Kiinan vaikutus. Mutta tuossa vaiheessa asiat Euroopassa olivat jo saaneet uuden käänteen.

Ensin kylmän sodan jälkeisen ajan Euroopan kultainen hetki ottaa oma historia ja Venäjä –suhde hallintaan oli Saksan, Ranskan ja Puolan ulkoministereiden neuvottelema sopimus presidentti Janukovitsin ja Maidanin liikkeiden välillä. Toinen hetki oli presidentti Putinin ja liittokansleri Merkelin puhelinkeskustelu kriisin huipentuessa. Kumpikin hetki liukui käsistä ja tämänkin Euroopan historian vaiheen neuvottelu ja sopiminen siirtyi Yhdysvaltojen ja Venäjän väliseksi, siis Jaltan malliin.

Tutkija selvittävät joskus, mitä tapahtui. Työhypoteesina sopimuksen epäonnistumisesta voi esittää, etteivät sopijat syystä tai toisesta kyenneet vaikuttamaan vastakkaisten osapuolten taustalla olleisiin lännen ja idän agentteihin. Saksan ja Venäjän yhteyden epäonnistumisen todennäköisimpänä syynä taas voi arvioida olleen, ettei liittokansleri Merkel hirvinnyt ryhtyä kaupankäyntiin presidentti Putinin kanssa. Saksalaiselle ja itäsaksalaiselle historiallinen viitekehys oli mahdoton.

Kun jonkun oli asiaan ryhdyttävä, jäljelle jäi lännestä vain Yhdysvallat. Nyt voi sanoa, ettemme missään tapauksessa tiedä, mitä ja mistä Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken on jo sovittu ja tullaan sopimaan. Tällaisten keskustelujen luonteesta pääsee selville lukemalla historiasta, miten ne on ennen käyty, kuten Teheranissa 1943 tai Helsingissä 1997. Suomen on nyt tärkeätä korostaa, että Ukraina itse on heti sitä koskevien neuvotteluiden osapuoli.

Pitkä kaari

Sen voi jo sanoa, että kaari syksystä 1989 kevääseen 2014 kertaa aikaisempia. Ruotsalaisille 1600 –luvun lopulla, ranskalaisille 1800 –luvin alussa ja saksalaisille 1930 –luvulla menestys nousi päähän ja ne kaikki halusivat tehdä selvää Venäjästä kiusankappaleena. Kaikki etenivät pitkälle itään. Asian toinen puoli oli kunakin aikana Venäjän nousu ja laajeneminen itäisen Rooman imperiaalisena perillisenä, Pietari Suuren ja Leninin Venäjänä. Venäjä oli mobilisoinut tai mobilisoi voimavaransa. Kun läntinen eteneminen oli tullut syvälle Venäjän omalle ylivoima-alueelle, se ryhtyi vastaliikkeeseen.

Kylmän sodan voiton jälkeen toimittiin saman ikihistoriallisen mallin mukaisesti. Innostuneesti julistettiin historian loppuneen ja koko ihmiskunnan varsin pian omaksuvan kaiken, mitä länsi on. Ensimmäinen vastaisku tuli islamilaiselta suunnalta ja Kiinakin alkoi nousta.

Yhdysvalloissa Euroopan ja Venäjän politiikka jäi ylimmässä johdossa vähälle huomiolle ja siihen pääsivät vaikuttamaan Baltian maiden, Puolan ja Ruotsin sekä niiden emigranttijärjestöjen lobbyt. Myös EU:n heikko ulkoasiainhallinto joutui saman vaikutuksen piiriin. Läntisten järjestelmien laajenemisesta itään piti tulla byrokraattinen kevätretki, josta Moskovan menneen maailman miesten oli määrä pysyä sivussa. Kunnes tuli todistettua J.K. Paasikiven kirjoittama, ettei Kreml ei ole mikään kihlakunnan oikeus. Kansainvälisen oikeuden kannalta suomalainen kanta tällaiseen asiaan on ollut aina selvä.

Tammikuu 2014

Jos olisi ollut valtion tehtävissä, olisin kriisin puhjettua kirjoittanut esimiehelle seuraavan muistion.

”Nyt menossa oleva törmäys Ukrainassa on osa kylmän sodan päättymisen jälkeisen ajan sen vaiheen kulminoitumista, missä läntinen maailma ja sen EU sekä Nato etenivät pitkään itään ilman ongelmia ja idän Venäjä alkoi noin vuodesta 2007 puskea takaisin.

Ensimmäiset tilanteet tulivat Viron pronssisoturikiistassa ja Georgiassa. Sama kehitys on heijastunut myös jatkuvasti lisääntyneenä molemminpuolisena sapelinkalisteluna Itämeren alueella. Viime vuonna oli tultu siihen, ettei Iranin ydinaseongelmaa tai Syyrian kriisiä voitu ratkaista ilman Venäjää – ja nyt Ukraina antoi Venäjän vaikutuksesta rukkaset Euroopan Unionille.

Ukrainan kriisin kärjistyminen sisällissodaksi ja maan sisäiseksi jakautumiseksi olisi paikallisten kärsimysten lisäksi vaarallinen myös siksi, että se vaarantaisi koko kylmän sodan jälkeistä turvallisuusjärjestelmää.

Yhdysvallat, Saksa, EU tai Nato eivät menisi sotilaallisesti sekaan 45 miljoonan ihmisen keskinäiseen taisteluun, eivät myöskään siitä syystä että rajan ylittäminen lännestä johtaisi samaan myös itärajalla. Jos taas Venäjä sekaantuisi ensin, länsi ei ottaisi sen kanssa sotaa Ukrainan vuoksi. Kumpikin vaihtoehto tai ukrainalaisten tragedian sivusta katsominen nostaisivat kysymyksen sotilaallisesti itseään heikentäneen lännen muodollisista sitoumuksista, myös Itämeren alueella missä maantiedekin on lännestä katsoen erityisen vaikea.

Ratkaisun löytyminen ja sotilaallisen kriisiin mukaan kietoutumisen välttäminen on myös monien ongelmiensa kanssa kamppailevan Venäjän etu. Siellä myös muistetaan, miten vuoden 1980 alussa Afganistanin sisäiseen kriisiin mukaan meneminen merkitsi Neuvostoliiton lopun alkua.”

Mutta kun en ollut julkisessa tehtävässä, kirjoitin sen kotisivulle tammikuun 26. päivänä.

Yleiskuva