Risto Volasen kotisivu

Kansalaisen on kaikki syy kannattaa maan ulkopoliittisen johdon eilistä kannanottoa Ukrainan tilanteesta. Kun raja ylitetään ilman lupaa, on jokaisen maan tärkeätä korostaa kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita ja valtioiden itsemääräämisoikeutta.

Hallituksen lausunto tai sitä seurannut ministeri Haglundin muotoilu ministeritapaamisen peruuntumisesta eivät kuitenkaan välttämättä kerro, että hallitus lukisi tilanteen kehitystä. Suomen pitkän osaamisen ja pitkän linjan kertominen jäi Ylen keskustelussa suurlähettiläs Heikki Talvitien huoleksi, kun hän korosti asian geopoliittista puolta. Sen vastakohtana UPI:n Mika Aaltola edusti sitä monissa maissa yhtenä juonteena säilynyttä perinnettä, että Euroopan rauha turvataan parhaiten saamalla Venäjä polvilleen.

Kaikki vallankumoukselliset ja sotilaalliset prosessit kuitenkin päättyvät jossakin vaiheessa johonkin sopimukseen, ja tässäkin tapauksessa kustannukset ovat sitä suuremmat mitä myhäisemmässä vaiheessa se tapahtuu. Tämän tietää hyvin liittokansleri Merkel varmaankin presidentti Hollanden tukemana, kun kummallakin on hyvät syyt suhtautua epäilevästi Aaltolan ohjelmaan.

Eilisen illan puhelinsoitto liittokansleri Merkelin ja presidentti Putinin välillä merkitsi sitä, että lännen puolelta Saksa otti aloitteen käsiinsä ja myös pitää sen. Eri tahojen parin viikon ajan pyöreiden ja ristiriitaisten lausuntojen ja kokousten jälkeen Saksan liittokanslerin viraston tiedottaja kertoi, että ”presidentti Putin hyväksyi kanslerin ehdotuksen perustaa välittömästi tutkimuskomissio sekä kontaktiryhmä, mahdollisesti Etyjn johdossa poliittisen dialogin avaamiseksi.”

Julkisuuteen on myös annettu, että kansleri Merkel keskusteli presidentti Obaman kanssa sen jälkeen kun hän oli puhunut presidentti Putinin kanssa. Presidentti Obaman aloitteenottoa on vaikeuttanut se, että hän on keskellä monia globaaleja ongelmia ja myös monien itäisestä Euroopasta tulevien ristiriitaisten paineiden alaisena.

Kuvaan kuuluu myös se, että Saksan ulkoministeri Steinmeier torjui ajatuksen Venäjän sulkemisesta G8 ryhmän ulkopuolelle. Steinmeier oli kansleri Schröderin valtiosihteeri ja jo tuohon aikaan saattoi havaita hänellä olevan hyvät yhteydet presidentti Putinin lähipiiriin.

Eilisen illan viesteihin kuuluu myös perinnetietoa heijasteleva pääministeri Medvedevin arvio Ukrainan vallankumouksen ajautumisesta sisäiseen kriisiin ja sitä kautta uuteen hallintoon – siis Venäjän lisää puuttumatta.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisella linjallaan perinnesyistä varovainen Saksa tuli myöhässä mukaan Ukrainan prosessiin, mistä kertoo kolmen ulkoministerin lähetystön epäonnistuminen Kiovassa. Nyt on ilmeistä, että Saksa on saanut tarpeekseen siitä, että Euroopan ulkosuhteet jäävät Brysselin rakenteeltaan ja miehitykseltään heikon ulkoasiainhallinnon vastuulle.

Saksan kuten Ranskan ja muidenkin Euroopan maiden kannalta on tärkeätä, etteivät Brysselin byrokratian tai Yhdysvaltojen monien muiden huolten seassa Eurooppa ja Venäjä ajaudu vuosikymmeneksi törmäykseen. Kummallakin puolella Atlanttia on myös niitä, jotka tietävät koko Euroopan turvallisuusjärjestelmän olevan koetuksella jos sitä todella koetellaan. Omat ja yhteiset suuret riskit ovat tiedossa myös Moskovassa menemisestä pitkälle sekaan toisen maan vallankumoukselliseen prosessiin. Suomellakin on hyvät syyt tukea nyt avautuvaa väylää kriisin saamiseksi neuvotteluin hallintaan ja olla siinä läheisesti mukana.

Yleiskuva