Blogi
Vuosi 2014 on Johannes Virolaisen juhlavuosi. Hän syntyi Viipurin maalaiskunnassa 31. tammikuuta 1914. Suurella valtiomiehellä on monia puolia. Omissa kokemuksissani korostuu hänen aatteellinen hahmotuksensa nykyaikaisen yhteiskunnan ja demokratian kehityksestä.
”Suoraan Alkion ihmisyysajatukseen liittyy Virolaisen puolueen aatteellista linjaa vetävä vaatimus vuodelta 1949:
Meillä on vielä mahdollisuuksia kehittää sellainen pitkän tähtäimen sosiaali ja teollisuuspolitiikka, joka tosiaan tekee tekniikan palvelijaksemme eikä herraksemme.”
Toinen puoli Virolaisen aatteellisesta hahmotuksesta oli hänen luottamuksensa siihen, että demokratia lopulta voittaa. Keskellä vahvinta kylmää sotaa ja Neuvostoliiton nousevaa voimaa hän oli ainoa, jonka muistan hämmästyttäneen puolueensa nuorisojärjestön puheenjohtajan sanomalla, ettei vallankumouksen jälkeinen sukupolvi Venäjällä tule hyväksymään neuvostokomentoa. Jouko Tyyri kyllä ennakoi samaan tapaan, mutta vasta pari vuotta ennen Neuvostoliiton romahtamista. Virolaisen yksi suuri idea näyttää olleen olla varmistamassa, että suomalainen demokratia kestää tuohon muutokseen saakka ja sen yli.
Paljon ihmetellään Virolaisen toimintaa opetusministerinä, mutta hän antoi ratkaisevan tuen ensin opiskelijaliikkeen ja sitten nuorisoliikkeen uudelle nousulle. Olin liittynyt puolueeseen syksyllä 1967. Alkuaikoina tulokas ei tietenkään asioinut puolueen puheenjohtajan kanssa. Olin Reijo Wileniuksen oppilas filosofiassa, ja keväällä 1968 Olli Saarela pyysi minua puhumaan keskustalaisena Jyväskylän ylioppilaskunnan ideologiafoorumiin. Sen järjestäjien ilmeisenä tarkoituksena oli tuoda sen kevään Pariisin, Berliinin ja Prahan kuohuntaa myös Suomeen. Rudi Dutschke oli lupautunut puhumaan, mutta häntä ammuttiin Berliinissä vähän ennen Suomeen tuloa.
Maaliskuussa Johannes Virolainen oli tullut Koiviston hallitukseen opetusministeriksi ja hän liitti Keski-Suomen matkaansa myös opetusministerin tervehdyksen yliopiston täydelle juhlasalille. Sattumoisin hän istui saliin juuri eteeni. Istuutuessaan hän tunnisti ja sanoi: ”Mie luin siun puheesi” ja jatkoi jotakin rohkaisevaa. Se oli ensimmäinen omakohtainen repliikki.
Siitä tilaisuudesta alkoi tai ehkä varmistui prosessi, jota kuvataan kotisivun artikkelissa Nuoren keskustan kylmä sota. Olli Saarela oli tullut Jyväskylästä Helsinkiin Keskustan opiskelijaliiton pääsihteeriksi ja hänestä tuli pian maan ensimmäiseksi ministerin eli opetusministeri Virolaisen poliittinen sihteeri. Jaakko Numminen kutsui meidät useamman kerran kotiinsa keskustelemaan ydinjoukkona lisäksi Tapio Rajavuori ja Arvo Jäppinen. Ymmärsimme niin ja oikein, että taustalla tukemassa oli Johannes Virolainen. Sana tietenkin levisi Keskustan sisällä kaikkine vaikutuksineen.
Kun nyt lukee Jyväskylän puhetekstiä, huomaa, että siinä uusalkiolainen ihmisyysaate haastoi silloin voitonvarmat marxilaiset, ja siinä tuotiin esiin muutkin tulevat nuorisoliikkeen teemat Vihreä aalto ja desentralisaatio. Se kertoo, mistä aatteellisista lähtökohdista oma sukupolveni käsitti omakseen ja sovelsi nykyaikaan Johannes Virolaisen ja Santeri Alkion aatteellisen perinnön. Julkaisen sen tässä kotisivulla liittyäkseni oman ikäluokkani osalta kunnioittamaan Johannes Virolaisen työtä eurooppalaisen humanismin suomalaisen muodon eli alkiolaisen ihmisyysaatteen vaalijana, uudistajana ja toteuttajana.
Johannes Virolaisen Santeri Alkion linja:
1. tammi, 2014
