Risto Volasen kotisivu

Eilen tuli kuluneeksi 40 vuotta naapurimaan kuninkaan kruunauksesta. Meillä Suomessa kuuluu hyviin tapoihin näyttää vähän epäileväiseltä kuninkaallisten suhteen. Rohkenen nyt yhden kerran poiketa niistä tavoista.

Merkkivuotta 1809 muistettaessa myös Ruotsissa oli mittavia tapahtumia. Yksi niistä oli sodan viimeisten taisteluiden tilaisuudet Uumajan pohjoispuolella Sävarissa ja Pitsundissa. Ne olivat taistelunäytöksineen suuri tapahtumakokonaisuus, joihin osallistuivat kuningas Kaarle XVI Kustaa, kuningatar Silvia sekä kruununprinsessa Victoria. Suomen edustaja kutsuttiin mukaan, ja sain mahdollisuuden olla kaksi päivää matkalla, joka matka päätyi Tornioon.

Ennen isäntien tapaamista Uumajan kunniakonsuli Johan Björk, Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Olav Jern ja minä laskimme seppeleen everstiluutnantti Joachim Zachris Dunckerin haudalle. Hän kaatui viimeisten joukossa 5. heinäkuuta 1809 Hörneforsin taistelussa – mistä kertoo myös Vänrikki Stoolin tarinoiden runo "Heinäkuun viides päivä". Kävimme myös muistamassa paikkaa, jossa von Döbeln kiitti ja hyvästeli suomalaiset joukot 8. lokakuuta 1809.

Käynti Ratanissa, Sävarissa, Pitsundin Pitteåssa taistelunäytöksineen ja muistomerkkeineen oli oma mieleenpainuva kokonaisuus. Toinen oli seurata kuningasperheen matkaan liittyvää kansanjuhlaa. Kaikkialla teiden ja torien varrella oli tungos ja hyväntuulisia perheitä, jotka vilkuttivat ja huusivat tervehdyksiä erityisesti kruununprinsessa Victorialle. Saattoi seurata, miten hän kaksi päivää väsymättömästi vilkutti ja katsoi hymyillen suoraan silmien rivistöihin niin, että varmaan jokainen koki hänen katsoneen suoraan juuri häntä.

Kuningas ja kuningatar olivat laajan yleisön suuntaan enemmän taustalla, kuningatar hymyillen, kuningas koko ajan vakavana.

Ensimmäisen päivän illallinen Uumajassa oli muodollinen ja aivan ilmeisesti pohjoisen Ruotsin suuri tapahtuma. Lounaat syötiin kuitenkin runsaan 20 hengen seurueessa ja mieleen jäi erityisesti toinen. Ensin kuningatar Silvian pöytänaapurina oikeastaan Urho Kekkosen jälkeen en ole kokenut tilannetta, että vastaavassa asemassa oleva henkilö tuntuu pienimpiä vivahteita myöten syventyvän siihen, mitä toinen puhuu.

Kun aikaa oli, kerroin miten Suomen TV oli näyttänyt pienen välähdyksen Tukholman kaupungintalolta vastaavasta tilanteesta. Jyväskylän Tellervonkadulta talonmiehen poika, hyvä ystäväni Hytin Kalevi oli sitten yli 40 vuoden jälkeen kirjoittanut miten hän oli ollut ilahtunut näkemästään. Kuulemaansa taas kuningatar vastasi niin sydämellisesti, että ajattelin ymmärtäväni, mistä kruununprinsessan hyvä tuuli tulee.

Hetken perästä sitten kuningas Kaarle Kustaa kaikkien ilmeiseksi yllätykseksi kilisti lasiin ja puhui. Viikot olivat hänelle hankalia, media oli nostanut esiin metsästystä ja muita ajan asioita. Jotenkin sen oli ajatellut heijastuvan hänen olomuotoonsa matkan aikana. Mutta sitten. Lyhyillä ytimekkäillä lauseilla tuli uskomattoman hersyvää sarkasmia kaikista ajankohdan asioista. Merkkivuosi, Suomen sota, sodan viimeiset taistelut, metsästys ja julkisuus menivät kaikki halki, poikki ja pinoon.

Sitä kuunnellessa tuli mieleen puhujan esi-isä Jean-Baptiste Jules Bernadotte. Hän oli 1805 Napoleonin marsalkkana voittanut ruotsalaiset, jotka olivat olleet puolustamassa maan viimeistä suurvalta-ajan muistoa Pommeria. Ajan tavan mukaan voitetut odottivat huolestuneena kohteluaan, mutta Bernadotte kohteli kaikkia ystävällisesti ja tarjosi johdolle illallisen. Illallispuheessa hänen kerrotaan ehdottaneen, että Ruotsi voisi suosiolla luopua Suomesta ja ottaa mieluummin Norjan. Sarkasmiahan sekin kaikki oli ollut, mutta toi tunnetusti kuulijoiden arvostuksen.

Myönnettäköön, että naapurimaan monarkin arvostusta lisäsi toinenkin historiaan liittyvä tapahtuma. Elokuussa 2012 tuli kuluneeksi 200 vuotta Jean-Baptiste Bernadotten ja Aleksanteri I:n tapaamisesta Turussa, mikä loi sitten näihin aikoihin asti perusteet Ruotsin ulkopolitiikalle. Venäjän myötävaikutuksella Turkuun saatiin aikaan tapaamista muistanut patsas ja presidentti Niinistö hoiti tyylikkäästi Suomen roolin kunnioittamalla paljastustilaisuutta. Turun kaupunkikin hoiti hyvin tehtävänsä. Vain yksi oli joukosta poissa, Ruotsin edustus - ja Suomenkin hallitus ohitti asian.

Mutta sitten. Ikään kuin sattumalta Turussa oli heti syyskuusa partiolaisten kokous, jonka yhteydessä kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia kävivät tervehtimässä Jean-Baptistea ja Aleksanteria.

Yleiskuva