Risto Volasen kotisivu

Ainakin tähän asti maan päämedioiden uutisointi ja kommentointi presidentti Niinistön puheesta suurlähettiläskokouksessa on ollut niukkaa. Kuitenkin hän muotoili asioita, jotka aikaisemmin ovat ehkä jättäneet mahdollisuutta tulkintaan. Lisäksi presidentin linjaukset Euroopan Unionista ovat radikaalimpia kuin ehkä ensi lukemalta näyttää.

EU

Presidentti Niinistö sanoi mm.: ”Mikään määrä EU-integraatiota ei voi velkojamme tyhjäksi tehdä tai alkaa meitä – tai heitä - elättää. Nämä ratkaisut on tehtävä ja vastuut kannettava itse. Ja jos vastuun haluaisi siirtää, olisi annettava valtakin. Se ei ole Suomen tulevaisuus.”

Juuri nyt keskeisin argumentti liittovaltiokehityksen puolesta on velkavastuiden jakaminen erityisesti ”heillä” mutta siis myös meillä, ja siitä johtopäätöksenä on myös vastuun ja vallan siirtäminen EU-liittovaltion suuntaan. ”Se ei ole Suomen tulevaisuus”, on paljon sanottu ja hyvin. 

Presidentti jatkoi: ”Euroopassa esitetään kovaa vauhtia kysymyksiä, mistä kaikesta unionin tulee säätää? Onko kaikesta siitä todellista hyötyä – vai myös haittaa? EU ei varmaankaan palaa vapaakauppa-alueeksi, mutta tiivistymisen hyödyn rajatkin alkavat olla yhä useammalle näkyvissä. Ei ole helppoja vastauksia edes paikasta, saati sitten suunnasta.”

Näitä presidentin mainitsemia kysymyksiä ovat esittäneet pääministeri Cameron, Hollannin hallitus ja varovaisemmin myös liittokansleri Merkel. Heidän ja nyt presidentti Niinistön kysymykset ovat radikaaleja siinä, että ne haastavat suoraan Rooman sopimuksen ensimmäisen kohdan ”luoda perusteet jatkuvasti yhä läheisemmälle Euroopan kansojen liitolle”. Näihin aikoihin asti tätä on tulkittu EU:n komission koneiston jatkuvana aloitteellisuutena samanlaistaa kaikkea mahdollista jäsenvaltioiden toimintaa. Tälle jatkuvalle samanlaistamiselle olisi varmaan jossakin vaiheessa muutoinkin tullut raja vastaan. Nyt Euron kriisi on antanut virikkeen tuon kysymyksen aientamiseen.

Presidentti Niinistön johtopäätös: ”Suomalaisten EU-mielipide on paikoin kriittinen, mutta edustaa samalla tervettä järkeä ja malttia. Suomen kansallinen etu ei ole tukea mitä integraatiota hyvänsä, mutta disintegraatiokaan ei lupaisi hyvää.”  Siihenkin voi liittyä, että koko Eurooppa elää murrosvaihetta. Nyt tarvitaan sitoutunutta, realistista ja tämän ajan haasteisiin vastaavaa Euroopan arkkitehtuuria.

NATO

Kieltämättä aikaisempien tulkintamahdollisuuksia antaneiden muotoilujen jälkeen, presidentti Niinistö argumentoi tänään Natosta selkeästi ja paljolti samaan tapaan kuin viime vuosikymmenellä tehtiin Lipposen II hallituksen jälkeen.

Presidentin mukaan yksi ajatuskuplista on, että ”Nato-jäsenyys korvaisi kansallisen puolustuksen vahvana pitämisen. Eli että jos omat rahat ja tahto eivät riitä, niin liitytään – joku sitten hoitaa. Turvallisuutta ei kuitenkaan voi laskea vapaamatkustamisen doktriinin varaan…. On siis pidettävä itse huolta, oli sitten liitossa tai ei.”

Presidentti jatkoi: ”Nykyinen asemamme palvelee etujamme tässä ajassa hyvin, kun niitä kokonaisvaltaisesti punnitsee. Meillä on toimintavapautta, valinnanmahdollisuuksia sekä tilaa nähdä ja toimia eri suuntiin. Ei ole automatiikkaa mihinkään suuntaan…. Suomi päättää paikkansa ja suuntansa, niin kuin sille hyväksi on, siinä asetelmassa, jonka historia kulloinkin ympärillemme asettaa.”

Lähiympäristömme osalta presidentti Niinistö on perinyt viime vuosilta sekavan vyyhden, ja hänen tämän päivän muotoilunsa voi ymmärtää antavan tilannetta selkeyttävää tulkintaa, vaikka ei esimerkiksi juuri Islannin ilmavalvonnassa mukana seuraisikaan: ”Nato-yhteistyömme on monipuolista ja palvelee suoraan myös oman puolustuskykymme kehittämistä. Ensi vuonna käynnistyvä Naton hoitamaan Islannin ilmavalvontaan osallistuminen on esimerkki tästä”.

Presidentin mukaan myös ”EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ja pohjoismainen puolustusyhteistyö…. ovat osa yhteistyövaraisen turvallisuutemme pakettia. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on lisäksi tänä vuonna ottamassa toivoakseni uusia askeleita. Meillä ei ole mitään syytä tätä prosessia väheksyä, vaan tukea kehitystä ja ottaa siihen kaikin mahdollisin tavoin osaa. Myös tiiviimpi Weimar-yhteistyö olisi kannaltamme mielenkiintoinen mahdollisuus.”

Kaikkinainen yhteistyö monipuolistaa ja palvelee tietenkin myös Suomea osapuolena, mutta ilman selkeää linjausta sama yhteistyö epäselvine odotuksineen ja sitoumuksineen on voinut johtaa jopa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan sanomaan, ettei näin muodostuvassa ”keskinäisriippuvuuksien maailmassa” sotilaallinen liittoutumattomuus aina ole mahdollista.

Nyt presidentti Niinistö linjaa ensin turvallisuuden kovan ytimen oman uskottavan puolustuksen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuden osalta, ja sitten sanoo erilaisten yhteistyömuotojen olevan ”yhteistyönvaraisen turvallisuutemme pakettia”. Sen voi ehkä ymmärtää niin, että ensin on turvallisuuden luja perusta uskottavan puolustuksen ja sotilaallisen liittoutumattomuuden osalta ja sitä täydentää ja tukee tällainen yhteistyön ”paketti”. Jos näin on, niin hyvä näin. Tämä täsmentäisi viime talven puheen yleisempää muotoilua yhteistyön ensisijaisuudesta turvallisuuspolitiikan kantavana ajatuksena.

Uudelta näyttää presidentti Niinistön muotoilu Weimar –yhteistyöstä, siis Puolan, Saksan ja Ranskan suuntaan. Tätä ei osaa kovin pitkälle arvioida ilman tietoa, miten presidentti muutoin arvioi lähiympäristömme epämukavasti lisääntyvän jännityksen. Tästä kokonaisuudesta vain tämä uutuus nousi esiin.

Hiljakkoin koko keski- ja pohjoisen Euroopan kuvion omalta taholtaan tunteva ZbigniewBrzezinski yhdisti eteläisen Itämeren suunnan Visegrad turvallisuusyhteistyön suoraan pohjoiseen:”Baltian alueella on tunne yhteisestä edusta ja turvallisuus Nordefco Skandinaviassa on lähde lisääntyvälle turvallisuusyhteistyölle, joka on tärkeä Keski-Euroopalle.”

Puolan poikkeuksellisen vahvat panostukset puolustukseen ja pyrkimys roolinsa vahvistamiseen ovat tunnettuja. Ilmeinen yllätys on kuitenkin, että paljon keskusteltuun Naton vastaukseen Venäjän Zapad harjoitukseen, eli Steadfast Jazz harjoitukseen ja sen 5000 sotilaaseen kuuluu 70% Puolasta, 1000 Ranskasta ja Yhdysvalloista vain 200 sotilasta. Ensimmäiset tulkinnat ovat olleet, että Yhdysvallat haluaa osaltaan rauhoittaa tilannetta näillä nurkilla. Reunavaltiopolitiikan loputtua vuonna 1935 Suomen politiikka on ollut välttää sekaantumista epävarmempaan eteläiseen suuntaan ja keskittyä välittömästi tuntuvan lähialueen vakauden vahvistamiseen.

Koko pohjoisen Euroopan turvallisuuspoliittinen paradoksi on, että vuoden 1997 presidenttien Clinton ja Jeltsin Baltian maiden Nato -jäsenyyttä koskevan sopimuksen jälkeen, astuisipa Yhdysvallat ja Nato turvallisuuspoliittisesti askelen kohti Venäjää tai poispäin siitä, 1997 sovittu vakaus vastavaikutusten vuoksi heikkenisi.

Tukholma

Presidentti Niinistön puhe sattuu ajankohtaan, jolloin Valkoisessa talossa tai Yhdysvaltojen ulkoministeriössä joku virkamies valmistelee presidentti Obaman Baltian sekä Pohjoismaiden päämiesten kokouksia ja hän voi tarkistaa muistioonsa, miten asiat Suomesta nähdään.

Oma mielenkiintonsa onkin myös presidentin muotoilulla Tukholman tapaamisesta: ”Keskustelumme presidentti Obaman kanssa tulee käsittelemään laajasti ulkopoliittisia aiheita, taloutta, energiaa ja ilmastoa unohtamatta. Me esitämme yhdessä kysymyksiä ja haemme niihin yhdessä vastauksia - myös yhteisiä vastauksia. Tapaaminen tulee vahvistamaan Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain välistä kumppanuutta.” Muut mukana olevat tosin ovat julkisuudessa korostaneet enemmän muita kuin ulkopoliittisia aiheita.

Kansalaisena voi vain toivottaa hyvää matkaa.

Yleiskuva