Blogi
Aamun lehdessä oli uutinen filosofi Erkka Maulasta. Osaltani kunnioitan hänen muistoaan. Hän oli yksi opettajistani filosofian opiskelun tärkeässä alkuvaiheessa. Lukuvuotena 1965-1966 hän johti pienen opiskelijajoukkomme proseminaarin.
Syksy oli omistettu tieteenfilosofialle, ja tein esitelmän Arthur Papin artikkelista, Onko tieteellä metafyysisiä olettamuksia? Siihen aikaan kuten nytkin Helsingin yliopiston pääteema oli analyyttinen filosofia, mutta me uudet opiskelijat aloimme osaltamme etsiä yhteyksiä positivismin kritiikkiin. Se sopi Maulalle, hän kannusti meitä itsenäiseen ajatteluun.
Tulin esitelmässäni siihen tulokseen, että luonnontieteelliseen metodiin sisältyy metafyysisiä olettamuksia, jotka estävät sitä näkemästä ja käsittelemästä todellisuuden kaikkia puolia. Siitä lähtien olen ollut sitä mieltä. Olin tuolloin Teiniliiton hallituksessa, ja juuri silloin nousi esiin keskustelu uskonnon opetuksesta koulussa. Kirjoitin Teinilehteen artikkelin uskonnonopetuksen puolesta ja perustelin sitä juuri tuon proseminaari esitelmäni johtopäätöksillä.
Kevään aiheena oli Ernst Cassirerin teos Symbolisten muotojen filosofia. Se oli aloittelijalle vaikea, mutta Maulan myhäilevän sympaattisella tuella siitä jotenkin selvittiin. Teoksen ajatus maailman näkemisestä ei suoraan vaan kehittyvän kielen ja muuttuvien symbolisten muotojen kautta pohjusti jatkossa suuntautumistani voisi sanoa analyyttiseen hermeneutiikkaan. Tuolla suunnalla Reijo Wilenius ja G.H. von Wright sitten antoivat jatkossa virikkeitä ja tukea löytää Peter Winch, William Dray ja G.E.M Anscombe.
Tuolloin filosofia ei ollut muotiaine ja seminaarijoukkomme oli vain puolenkymmentä aktiivista kävijää. Mutta juuri tuo pieni joukko tarjosi sekä opettajalle että oppilaille mahdollisuuden aitoon keskinäiseen pohdintaan. Tuon vuosikymmenen positivismin ja nousevan marxilaisuuden keskellä Erkka Maula auttoi osaltaan nuorta opiskelijaa etsimään tietään vastavirtaan tuossa ympäristössä. Siitä olen hänelle kiitollinen.
26. elo, 2013
