Risto Volasen kotisivu

Jürgen Habermas puhui viime viikolla Ateenassa Kansainvälisessä filosofien konferenssissa, Platonin ja Eurokriisin kotimaassa. On komeata, että 84 –vuotias filosofi luo jatkuvasti tieteellistä tekstiä ja soveltaa sitä ajan, erityisesti Euroopan kysymyksiin. Hän on modernin rationalistisen siiven Immanuel Kantin perillinen ohjelmanaan Euroopan liittovaltio Kantin ”Ikuiseen rauhaan” -ohjelman hengessä.

Mutta tästä seuraa, että Euroopan Unionin ja Euron kriisi on myös sen luoneen modernin ajan ja Habermasin ajattelun kriisi. Hänen kollektiivinen rationalisminsa edustaa toista äärilaitaa siinä uuden ajan henkisessä jakautumisessa, jonka toinen äärimmäisyys on Jyrki Kataisen viime viikon puheessaan ihailema yksilön hedonistinen narsismi. Poliittisesti Habermasin ajattelu johtaa sosialismin apatiaan ja Kataisen kapitalismin hillittömyyteen.

Ranskan vallankumouksesta alkaneiden modernin ajan suuren voittojen ja takaiskujen jälkeen nykyisen Euroopan Unionin rakentajilla oli mielissään eurooppalaisen valtion sotasyyllisyys sekä modernin ajan pääaatteet rationaalista hallinnosta ja vapaista markkinoista.

Uudessa Euroopassa vapaat sisämarkkinat ja yhteinen hallinto kehittyisivät rationaalin komission johdolla funktio funktiolta alkaen hiilestä, teräksestä ja maataloudesta. Komissiosta tulisi Euroopan hallitus ja se saisi lopulta legitimiteettinsä Euroopan parlamentilta – samalla kun jäsenvaltiot jäisivät neuvostonsa kautta vähitellen taka-alalle. Sama ajattelu toistuu vielä aivan tuoreessa maanosan ”parhaiden voimien” – Tony Blairista ja Jacques Delorsista Anthony Giddensiin – ”Berggruenin raportissa” (Foreign Affairs July/August 2013).

Euroopan Unionin finalité.

Jean Monnet tiivisti tulevan Euroopan Unioninsa finalitén ytimekkäästi: ”Nous ne coalissons pas des Etats, nous unissons des hommes”. Emme kokoa yhteen valtioita, me yhdistämme ihmisiä. Samassa hengessä Rooman sopimuksen ensimmäisessä kohdassa tavoitteeksi asetetaan jatkuvasti yhä läheisempi (sans cesse plus étroite, ever-closer) Euroopan kansojen unioni.

Euroopan nykyisessä kriisissä pohditaan nyt juuri tämän kriisiin joutuneen EU:n finalitén sisäistä ja ulkoista kestävyyttä puolen vuosisadan kokemuksen jälkeen ja globalisaation aikana.

Itse globalisaation haasteiden osalta ei nykyään liene suuria mielipide-eroja. Vajaan puolen vuosituhannen hegemonian jälkeen eurooppalaisuus ja Euroopan puolen miljardin väestö kohtaavat yhteensä runsaan kuuden miljardin ihmisen sivilisaatiot, joilla on yhä enemmän käytettävissään sama teknologia ja runsaasti pienemmät työkustannukset kuin täällä.

Mutta EU:n kriisin ratkaisuja etsittäessä tarjotaan jatkuvasti vain alkuperäiset eli keskitetyn rationaalin hallinnon ja vapaiden markkinoiden ideat.

Järjetön tunne vai tunteeton järki?

Anglosaksisen valistuksen eli Adam Smithin ja David Ricardon vapauden ja markkinoiden näköalan argumentoi ehkä selkeimmin Englannin pääministeri David Cameron. Hänen mukaansa globalisaation maailmassa unionin jatkuvasti lisääntyvä yhdenmukaistava ja keskitytetty rationaali hallinto ei enää toteuta unionin alkuperäistä rauhan ja hyvinvoinnin projektia vaan kääntyy itseään vastaan. Funktioittain etenevä globalisaatio edellyttää hänen mukaansa nimenomaan joustavuutta eikä keskittämistä, ja perimmiltään EU:lle riittävät vapaat sisämarkkinat.

Mannermaisen valistuksen eli rationaalin hallinnon osalta profiloituu selvästi Jürgen Habermasin argumentointi. Hänen mukaansa globalisaatio toteutuu sosioekonomisin funktioittain – kuten edellisessä vaiheessa Euroopan sisälläkin - ja se repii nyt hajalle niin funktioiden koordinaatiosta vastanneita hyvinvointivaltiota kuin koko Euroopan Unionia. Ratkaisuksi hän esittää Immanuel Kantin rationaalin Ikuiseen rauhaan -ohjelman viemistä loppuun lujana, valtioista irtoavin säännöin johdettuna liittovaltiona Euroopassa ja saman ohjelman laajentamista globaalille tasolle.

Habermasilla on myös Euro -politiikka, jonka liittovaltio-ohjelman hän esitti hiljakkoin Der Spiegelissä: ”Euroopan rahaliiton puutteelliset toimintaedellytykset ovat seurausta siitä suunnitellusta virheestä, ettei poliittista unionia viety loppuun. Siksi ongelmien siirtäminen kriisimaiden harteille velkarahalla ei ole vastaus. Säästöohjelmat eivät voi korjata euroalueen epätasapainottomuuksia. Erilaisten tuottavuuksien tasoittaminen keskipitkällä aikavälillä voidaan saada aikaan vain yhteisellä tai ainakin tiiviisti koordinoidulla budjetti- talous- ja sosiaalipolitiikalla…” – ja ottamalla yhteinen vastuu kaikista veloista. Juuri tämä ohjelma etenee nyt käytännössä askel askelelta ja salaa kansalaisilta, koska muita ohjelmia ei ole esitetty. Paradoksaalisesti Habermas on viime aikoina yhä voimakkaammin kritisoinut poliitikkoja juuri liittovaltiokehityksen edistämisestä liian vähin äänin eli ilman riittävää poliittista keskustelua.

Rooman sopimuksen, Euroopan rahaliiton ja Eurokriisin liittovaltioratkaisun Monnet-Habermas rationalismin ydin on ajatus, että korvaamalla demokraattiset jäsenvaltiot liittovaltiolla voitaisiin keskitetysti ylhäältä päin riittävästi samanlaistaa 2000 vuoden kehityksen tuloksena syntyneet erilaiset ihmiset ja yhteiskunnat. Näin puolta miljardia eurooppalaista voitaisi johtaa keskitetysti ja ”järkevästi” samoilla säännöillä.

Eurooppalaisen valtion tulevaisuus?

Habermas seuraajineen tai toisella laidalla hillittömän kapitalismin seuraajat eivät ota huomioon, että me eurooppalaiset perustimme valtion ensin torjuaksemme keisarin ja paavin keskitetyn vallan. Sitten demokratisoimme valtiomme vapautuaksemme monarkista rakentaaksemme oikeudenmukaisen hyvinvoinnin kansoillemme. Euroopan uuden ajan sotien syynä eivät ole olleet demokraattiset valtiomme, vaan diktaattorit, jotka ovat taantumukseen vedoten kaapanneet ne ottaakseen valtaansa koko Euroopan.

Näiden vuosisatojen jälkeen haluamme puolustaa demokraattista valtioitamme rakentaaksemme niiden avulla hyvinvointia ja yhteistyön Eurooppaa yhdessä muiden valtioiden kanssa - emmekä halua antaa demokraattisia valtioitamme uudelleen tuntemattomiin ja tulevien vuosikymmenien ja satojen mittaan sattumanvaraisiin käsiin. Euroopan Unionin ohjelmaan tulisi kuulua jäsenvaltion kansantaloutta mobilisoivan toimintakyvyn voimaannuttaminen eikä sen vähentäminen.

Eurooppa on enemmän kuin David Cameronin sisämarkkinat, mutta toteuttamalla salaa ja puoliväkisin jäsenvaltiot alas ajava liittovaltio saadaan lopulta vastareaktiona taantumus johonkin modernia edeltäneeseen aikaan.

Modernin rationalismin sosialistisella apatialla ei voi ratkaista vapaiden markkinoiden kapitalistista hillittömyyttä. Niiden sijaan Euroopan seuraava kehitysvaiheen tulisi olla modernin reformaatio yhdistämällä valistus sekä reformaation ja renessanssin sosiaalinen humanismi eli ihmisyysaate. Näin vahvistuvien vastuullisesti vapaiden kansalaisten voimin voidaan Euroopalle rakentaa uusi käytännölliseen järkeen perustuva desentralistinen arkkitehtuuri. Siinä kunta, maakunta, demokraattinen valtio, Euroopan Unioni ja globaali taso saavat tehtävät ja hallinnon, jotka niille kuuluvat.

Näin sekä demokraattinen eurooppalainen valtio että Euroopan Unoni voivat olla erityisiä muotoja yleisinhimillisen ihmisyyden kehitystarpeen toteuttajina. Konkreettisesti tämä merkitsisi aluksi monien EU:lle jo koottujen tehtävien palauttamista jäsenvaltioille, mistä jopa Saksassa on jo aloitettu ylimmän poliittisen tason keskustelu.

xxxxxxxxxxxxxx

Mainattakoon vielä, että vaikka Habermas varmaan jatkaa aina Eurooppa -projektiaan, hän filosofina näyttää myöntävän, että puhtaan rationaali poliittinen diskurssi ei näytä käytännössä toimivan. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että hallinnon rationalisoituminen, viestinnän kaupallistuminen sekä maallistunut yhteiskunta ja kulttuuri eivät tuo diskurssiin eettisiä argumentteja.

Yleiskuva