Risto Volasen kotisivu

Terveisiä Washingtonista. Kävin siellä paikallisen Atlantic Councilin järjestämässä seminaarissa Naton tulevaisuudesta. Samalla oli mahdollisuus tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin.

Nato perustettiin toisen maailmansodan jälkeen käymään Yhdysvaltojen johdolla kylmää sotaa. Heti sen voittamisen jälkeen 1990 –luvun alussa alkoi keskustelu, onko järjestö työnsä tehnyt. Voiton sai suuntaus, jonka mukaan entisten Varsovan liiton maiden demokratian turvaamiseksi ja Venäjän uuden nousun varalle Nato laajenee itäiseen Eurooppaan. Mukaan tulivat myös presidentti Clintonin ja presidentti Jeltisin 1997 sopimuksella Baltian maat, mihin liittyi myös Naton ja Venäjän suhteiden ”perustamisasiakirja”.

Alettiin myös pohtia Naton mahdollisuuksia toimia perinteisen alueensa ulkopuolella, yhdessä kumppanimaiden kanssa. Se realisoitui Afganistanissa. Samaan aikaan presidentti Putin piti 2007 Münchenissä tunnetun ”Jo riittää” –puheen, mitä seurasivat Viron ja Georgian kriisit – sitä taas Yhdysvaltojen ”reset” –politiikka ja pienten jäsenmaiden hermostuminen.

Jo viime vuoden Chicagon huippukokouksessa aloitettiin, mutta nyt jatketaan toden teolla pohdintaa, mitä Nato on ”Afganistanin jälkeen”. Chicagon päätökset jäsenmaiden resurssien jakamisesta ja yhteistyöstä eivät ole erikoisesti innostaneet, kun eurooppalaiset jäsenmaat jatkavat säästöjään ja haluavat pitää kaiken varalta itsellään kriittiset resurssit.

Pontta Washingtonin seminaarille antoi viime viikolla julkistettu päätös pitää ensi vuonna Naton seuraava huippukokous. Sen yhtenä teemana on Naton jäsenmaiden tuki Afganistanille mutta jälleen myös, mitä muuta Nato jatkossa tekee.

Kun Nato on täysin riippuvainen Yhdysvalloista, oli ymmärrettävää, että Washingtonissa lähtökohtana Naton tulevaisuuden pohdinnalle oli Yhdysvaltojen arvio turvallisuusympäristön kehityksestä. Sellaisen tarjoaa hiljakkoin julkaistu maan kansallisen ”Tiedusteluneuvoston” raportti ”GLOBAL TRENDS 2030: ALTERNATIVE WORLDS”. Sitä voi suositella kaikille maailman menosta kiinnostuneille: http://publicintelligence.net/global-trends-2030/.

Kysymys siis kuului: Tällainen on maailma jatkossa. Miten Nato Yhdysvaltojen kannalta vastaa sen tarpeisiin?

Globaalit trendit raportin mukaan jatkossa läpi maapallon tavallisten ihmisten toimintakyky kasvaa, väestö lisääntyy ja valta hajautuu. Ruuasta, vedestä ja energiasta tulee ihmiskunnan keskeisiä ongelmia. ”Yhteislaitumista” (global commons) - kuten ilmakehästä, meristä, lähiavaruudesta, viestintäverkoista  – tulee yhä enemmän yhteisiä huolenaiheita. Kiina ja muut uudet voimat nousevat, vanha länsi suhteellisesti heikkenee erityisesti Eurooppa.

Taloudelliset kriisit lisääntyvät, teknologia ja asioiden hallinta monimutkaistuu, sekä valtioiden sisäiset mutta myös keskeiset konfliktit maapallolla lisääntyvät. Erilaistuvat alueelliset epävakaudet heijastuvat globaaliin turvallisuuteen.

Raportti kysyy, pystyykö Yhdysvalat toimimaan kumppaneiden kanssa uuden kansainvälisen järjestelmän kehittämiseksi tähän maailmaan? Sen äärivastaukset ovat, kyllä yhdessä Kiinan kanssa - sekä, ei pysty vaan Yhdysvallat kääntyy sisään ja globalisaatio sekaantuu.

Paneeleissa ja keskusteluissa kuultiin miten painopiste on jo nyt Tyynellämerellä ja ettei Yhdysvallat voi enää kantaa eurooppalaisten turvallisuustaakkoja kun itse vain säästävät niissä. Kuultiin myös, ettei Yhdysvaltojen turvallisuushallinnon huipulla enää paljoakaan keskustella Natosta tai Euroopasta, huolet ovat muualla.

Mutta oli myös vahvoja muotoiluja Yhdysvaltojen sitoumusten pitävyydestä. Seminaarissa pohdittiin myös uutta Libyan tai Malin kriisien mallista alueellista toimintatapaa. Siinä Naton yhteensopivasta arsenaalista kootaan muidenkin johtamia ja Yhdysvaltojen tukemia hankkeita tilanteen mukaan. Kuitenkin etäällä olevat sodat on nyt Irakin ja Afganistanin jälkeen tältä erää sodittu.

Usein toistunut teema oli ”post-Westfalenin” maailma, jossa sekä valtiolliset ja mitä erilaisimmat ei-valtiolliset tekijät kietoutuvat sekavasti ja yllättäen kriiseiksi – ja kysyttiin yllättävän suorasukaisesti, pystyykö Nato tai yleensä sotilasorganisaatio sellaisia hoitamaan. Vastapainoksi sanottiin, että Natolle riittää kyllä töitä kun se etsii roolinsa alueelliselta pohjalta, mutta ei globaalissa mittakaavassa kuten viime aikoina jälleen on ehdotettu.

Suomalaisittain saattoi havaita, ettei Venäjä paljoakaan tullut esiin keskusteluissa, viittaukset liittyivät Syyriaan ja ohjuskilpeen - sekä Venäjän kykyyn monien alojen koordinointiin mikä lännessä on vaikeata. Venäjällä on merkittävät luonnonvarat, mutta amerikkalainen liuskekaasu ja öljyn hintakehitys ovat vaikeuttamassa sen tilannetta. Toisaalta Venäjä on ainakin toistaiseksi ainoa ydinasemahti, joka pystyy uhkaamaan Yhdysvaltoja.

Mutta kun Venäjä tuli esiin, asenteiden kirjo oli laidasta laitaan. Toisaalla seminaarin paneelissa kuultiin amerikkalainen kommentti aivan kylmän sodan hengessä. Mieleen tuli runsas viikko sitten Moskovassa pidetty turvallisuuskonferenssi, jossa oli puhuttu Natosta ja ohjuskilvestä myös varsin vahvoin sanamuodoin.

Toisaalta Washington seminaarissa eurooppalainen, tarkemmin sanoen norjalainen, puhui kuin Paasikivi asioiden ymmärtämisestä myös Venäjän kannalta. Ja samassa sävyssä puhuivat keskusteluissa jotkut hallinnossa olevat henkilöt. Naton eurooppalaisista jäsenistä useimmille Venäjä on nyt yhteistyömahdollisuus ja joissakin pienemmissä maissa on taas jatkuvasti russofobiaa.

Naton osalta on siis alkanut valmistautuminen seuraavaan peruskysymyksiä käsittelevään huippukokoukseen.

Suomen kannalta pohjoinen Eurooppa on paikallisten hallitusten ja sotilashallintojen voimin kuin huomaamatta kehittymässä eräänlaiseksi kylmän sodan ulkomuseoksi. Joitakin merkkejä oli näkyvissä, että täkäläinen kaikille haitallinen kehitys ollaan havaitsemassa myös Washingtonissa.

Pohjoisen Euroopan kehitys näytti vakaalta vuoden 1997 Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien sopimuksen ja saman kevään Naton ja Venäjän suhteen perustamisasiakirjan jälkeen. Tämän alueen turvallisuudella on maailman yleisen kehityskulun mukaisesti omat erityispiirteensä, mutta siitä on parasta huolehtia alueen saavutettua vakautta uudelleen vahvistamalla eikä etsimällä ratkaisuja toisen maailmansodan lähtökohdista.

PS.

Runsaan vuoden sisään Washingtonissa on suljettu kaksi suurinta ja parasta kirjakauppaa. Suurimmiltakin lentokentiltä on nyt vaikeata ostaa lehtiä matkalukemiseksi. Ei siis ihme, jos printtimedialla ja paperiteollisuudella menee vähän kehnosti.

Yleiskuva