Risto Volasen kotisivu

Nyt kun Suomessa käydään "arvokeskustelua", on paikallaan katsoa, millaisen iden pohjalta Suomi syntyi eli miten isänmaa, Eurooppa ja yleisinhimillinen yhdistyvät J.V. Snellmanin ajattelussa.

Snellmanin kansallisuusaatteessa isänmaallisuuden tulee saada järkevä sisältö ymmärtäen, että jokainen kansakunta on yksi erityinen muoto yleisinhimillistä kehitystä. Siksi pientenkin kansakuntien elämä nousee vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja kietoutuu aina koko ihmiskunnan kohtaloihin.

Myöhemmin Aleksis Kivi kirjoitti Snellmanin ohjelman romaaniksi, joka ymmärsi sekä ihmisen kaipuun Impivaaraan että sen, miten Viertolan härjät ja pakkanen tuovat lopulta yhteiskuntaan eli aikansa kylään elämään nuorisoseurahenkisenä jahtivoutina tai körttiläisenä.

Suomalaistenkin osallisuus yleisinhimilliseen toteutui jo varhaisimpina aikoina, ja tuhat vuotta sitten liittyminen länteen oli Rooman ja Bysantin kilpailua pohjoisilla perukoilla.

Sen jälkeen jokainen eurooppalainen sydämenlyönti tuntui sen suomalaisena muotona myös täällä. Modernisaation myötä aikaväli on tosin nopeutunut. Lutherin Wittenbergin teeseistä Ruotsin Västeråsin valtiopäiviin meni vielä kymmenen vuotta, mutta nykyään finanssikriisi tuntuu heti.

Euroopan valinta ja Snellmanin

Johan Vilhelmin syntymän aikoihin Eurooppa oli yhdessä suurista valinnan paikoistaan. Juuri toukokuussa 1806 oli alkamassa ratkaiseva törmäys Napoleonin Ranskan ja muun Euroopan välillä. Siitä tapahtumat johtivat myös heinäkuun 1807 Tilsitin sopimukseen ja autonomisen Suomen syntyyn.  

Noina Snellmanin nuoruuden ja Ranskan vallankumouksen jälkeisinä vuosina Eurooppa etsi tietään kohti nykyaikaa, ja tuolloin syntyneet aatteet tuntuvat nytkin keskusteluissa Suomen, Euroopan tai globalisaation suunnasta.

Yhdysvaltojen ja Englannin pääaatteiksi olivat 1800 -luvun alussa vakiintumassa vapaus ja hyöty. Manner-Euroopan henki taas on meidän päiviimme asti vaihdellut valistuksen ja romantiikan välillä.

Snellmanin työn tuloksena kaikista eurooppalaisista suuntauksista sivistysaatteet vaikuttivat kuitenkin eniten nykyaikaisen Suomen syntyyn ja varttumiseen. Sen hän kiteytti tunnetusti ajatukseen, että sivistyksessä on pienen kansan turva.

Snellmanin sivistys

Snellmanilla oli oma tulkintansa Hegelin die Bildung -käsitteestä, jonka Reinhold von Becker suomensi sanalla ”sivistys”. Tuo sanavalinta kokosi suomalaisille yhteen aikakauden suuret sivistysaatteet.

Snellmanin sivistysideaan kuuluivat vaatimukset elinkeinovapaudesta, tiedollisesta kansanvalistuksesta ja kansallisuudesta, mutta siihen kuului myös muuta. Snellmanille aineellinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli vakaalla pohjalla vain, jos tiedollinen valistus ja tunteet yhdistyvät sivistyksenä toiminnaksi kohti maamme onnea ja parasta.

Näin syntyvä ja sivistyvä kansakunta oli Snellmanille alusta alkaen osa tai erityinen muoto koko Euroopan ja ihmiskunnan yleisinhimillistä kehitystä eli sivistymistä, joka elää vuorovaikutuksessa muiden kansakuntien kanssa. Sivistyminen oli hänelle ihmiskunnan ja kansakuntien kunkin ihmisen kehitystä tietäväksi, eettiseksi ja vapaaksi persoonaksi.

Snellman kehitti oppi-isänsä aatteita niin, että Hegelin katsoessa yhden kansan ja valtion kerrallaan johtavan maailmanhistoriaa, Snellman mukaan jokainen pienikin kansa, Suomi ja muut, on arvokas yhtenä yleisinhimillisen sivistyksen muotona.

”Ihmisen täydellisyys ei ole siinä, että hän on saavuttanut jonkin määräasteen tietoa ja siveellisyyttä, vaan hänen täydellisyytensä on yhä toimiva kyky täydellistyä. Jokainen maailmanhistorian tarkoitusperä, joka siirretään sen itsensä ulkopuolelle sen päätekohdaksi, on tyhjän ilman haparointia”, sanoi Snellman.

Tämä vaarattoman näköisen muotoilun radikalismi piilee sen irtiotossa Hegelin yhden päämäärän tai teloksen filosofiasta, eli siitä että ihmiskunnalla olisi vain yksi päämäärä, johon sitä vie kulloinkin yksi johtava valtio.

Näin Snellman myös avasi kansallisen sivistyshankeen tietä kohti demokratiaa. Niinpä Suomessa ei jatkossa lopulta innostuttu liikaa muistakaan yhden ainoan päämäärän aatteista kuten Marxin ihmisen lajiolemusta toteuttavasta kommunismista tai Heideggerin autenttista olemista toteuttavasta Führeristä.

Suomen sana sivistys

Snellmanin aate liittyi myös aikakauden muihin sivistysvirtauksiin.

Saksankielen sanan die Bildung oli ottanut 1200 -luvulla käyttöön teologi Meister Eckhart tulkitsemaan kristillistä ajatusta ihmisen kolmiyhteisen psyyken kehittymistä Luojan kuvanmukaiseksi. Ajan myötä sana myös maallistui filosofian, romantiikan ja kasvatustieteiden käyttöön.

Kangasniemen murteessa sana ”sivistys” oli aiemmin tarkoittanut siistimistä tai pellavien harjaamista eli siivistämistä. Sen käyttöön otto uuteen kulttuuritehtävään oli siis oivaltavasti lähellä saksalaisen romantiikan virtauksia. Niissähän pohdittiin paljon Aristoteleen runousopin mukaisesti draaman katharsisken eli puhdistumisen – ja koko humanistisen kulttuurin - mahdollisuuksia ihmisen henkisessä kehityksessä.

Nykyään näkee sivistystä käytettävän englannin civilisation sanan käännöksenä. Myös anglosaksisessa liberaalissa perinteessä onkin J.S. Millin ja T.H. Greenin juonne, joka luottaa ihmisen sivistymiseen vapaassa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Se taas vaikutti osaltaan pohjoismaiseen kansansivistysaatteeseen ja näin myös Suomeen.

J.V. Snellmanin sivistysaatteeseen liittyneenä nämä aikakauden sivistysihanteet vaikuttivat yhdessä siihen, että Suomessa saavutettiin lyhyessä ajassa valistuneeseen, eettiseen ja vastuullisesti vapaaseen kansalaiseen nojaava nykyaikainen kansanvalta.

Euroopan käännekohta

Mitä siis sanoa snellmanilaisittain tästä päivästä?

Pieni kansa elää sivistyksestä ja tosiasioista.

Kuluneet kaksi vuosisataa vuotta ovat merkinneet länsimaissa mullistavaa modernin voittoa takaiskuineen. Ne ovat merkinneet myös teknologiaan perustuvaa euro-amerikkalaista ylivaltaa maailmassa, joka on nyt päättymässä.

Globalisaation voi sanoa olleen läntisen modernin läpimurtoa kaikissa kulttuureissa. Mutta nyt myös muut ovat oppineet meidän tieteemme.

Jo Max Weber analysoi, ettei konfutselaisten perinteiden sisältä voi nousta kapitalismia, mutta ne voivat omaksua ja hallita modernissa maailmassa alulle pannun teknologian. Niinpä Aasian talouksilla on tänään edistynyt teknologia, mutta meihin verrattuna murto-osan työvoimakustannukset.

Englannin lyhytaikainen pääministeri Gordon Brown aloittaa muistelmansa, että hänen aikanaan vanha länsi tuotti ja investoi 50% mutta kulutti 60% maapallon tuotannosta. Näin muodostuvan ylijäämän Kiina ja öljymaat lainasivat länteen, jotta voimme ostaa heidän tuotteitaan elintasomme ylläpitämiseksi. Sen jälkeen sama sopeutumisen ja voimavarojen muuttumisen mullistus on jatkunut.

Voi sanoa, että maapallolla on tilaus eräänlaiseen yhtyvien astioiden lakiin, jossa suhteellisesti euro-amerikkalainen taso laskee ja muiden nousee. Se haastaa meidät kaikki, ja ensimmäisenä sen kokivat Kreikka ja Portugali. Niissä kärjistyi ensin koko vanhan läntisen maailman yritys kattaa velkarahalla perinteinen elintaso ja globalisaation myötä hiipuva kilpailukyky. Sen jälkeen on noussut populismiksi nimetty ilmiö. Tuo nimi kuvaa jotakin todellista, mutta ei selitä mitään. 

Hätätilassa Euroopan ensimmäiset kriisimaat oli pakko pelastaa itsemmekin vuoksi. Mutta jatkossa niitä, muita ja myös meitä täällä Suomessa auttaa kestävästi vain kulttuurin ja yhteiskunnan uudistuminen, ei ulkoinen kontrolli. Se tarkoittaa osaamiseen perustuvaa kilpailukykyä, vastuullisesti vapaiden demokratiaa, taakan jakamista vanhurskaasti ja elämäntavan sopeutumista kohtuullisuuteen.

Demokratia joutuu koville, ja sitä on puolustettava.

On myös tärkeätä seurata, mitä kriisin ensimmäisenä kohdanneessa EU:n eteläisessä kulttuurissa tapahtuu. Katolinen kirkko on ollut alun alkaen EU:n vankka tukija. Edellinen paavi Benedictus kävi kuitenkin kampanjaan reformaatiota sekä valistusta vastaan ja etsi ratkaisua hellenismiin suuntautuvasta platonistisesta teologiasta. Tämä taas vahvistaa omantunnon sitomisen teologiaa, josta uskonpuhdistus meidät vapautti. Nyt Suomen kirkkokin ujostelee uskonpuhdistuksen juhlavuotena omaa perinnettään. Samoin valtiollisena juhlavuotena on taipumusta ujostella omaa kansallisuutta ja sen historiaa.

Pieni kansa

Suomalaiset olivat kaksisataa vuotta sitten Euroopan köyhimpien joukossa. Siitä lähtökohdasta rakensimme demokratian ja hyvinvoinnin aloittamalla Snellmanin ohjelman mukaisesti laajasta kansansivistyksestä. Ehkäpä tämä testattu idea voisi tuoda uutta myös globalisaatiokeskusteluun.

Snellman tarkasteli kutakin kansallisuutta arvokkaana yleisinhimillisen sivistyksen muotona, joka vie osaltaan eteenpäin myös koko ihmiskunnan kehitystä. Siinä hengessä voi tänään sanoa, että pärjätäkseen ja saadakseen jotakin tässä Euroopassa ja tässä maailmassa on oltava myös jotakin omaa annettavaa kulttuurissa, politiikassa ja taloudessa.

Snellman ei kuitenkaan kuvitellut ruusutarhaa sen seurauksena, että kansakunnat vievät osaltaan eteenpäin omia kulttuureitaan, yhteiskuntiaan tai talouksiaan. Päinvastoin, hän ennakoi tästä seuraavan moninaisia kansakuntien ja sivilisaatioiden kamppailuja. Hänen idealistisen filosofiansa johtopäätös pienelle kansakunnalle oli luja historiallinen realismi.

Snellmanin dialektinen realismi on pienen kansan selviämisen filosofia, jonka J.K. Paasikivi muotoili tosiasioiden tunnustamiseksi kaiken politiikan perustana tai Urho Kekkonen vaatimukseksi kuhunkin uuteen maailmanjärjestykseen soveltuvasta suunnasta. Realisti Snellman kehotti suomalaisia luottamaan itseensä mutta ei sulkeutumaan itseensä.

Tänään voi samassa hengessä sanoa, että suomalaisten prosentti eurooppalaisista ja alle promille ihmiskunnasta ei voi sen enempää lähteä karkuun kuin uskoa siihen mitä toivoo. Parempi on tehdä omista lähtökohdista täysillä tulevaisuutta, rakentaa luottamusta sekä antaa ja saada jotakin. Kopiot eivät pärjää keskinäisessä kilpailussa.

Modernin uudistaminen

Samaan aikaan koko maapallon modernisaation kanssa sen alkulähteillä, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, sivistys on haastettuna. Se merkitsisi jo persoonaksi kasvaneen ihmisen uudenlaista pirstaleisuutta ja elämänhallinnan heikkenemistä. Syynä tähän olisi kulttuurin hegemonian siirtyminen sivistykseltä tieteestä väärin johdetulle positivistis-markkinaehtoiselle tiedolle ja tunteiden revitykselle.

Tältä kannalta Snellmanin kysymyksenasettelu on Euroopassa jälleen tuttu.

Hyvä esimerkki on Jürgen Habermas. Hän on ollut vuosikymmenet eurooppalaisen valistuksen kunnianarvoisa ensimmäinen edustaja. Yhdessä amerikkalaisen John Rawlsin kanssa hän on jatkanut perinnettä, jonka mukaan inhimillisen etiikan ja oikeuden perusteet löytyvät ihmisen järjestä ja järkevästi järjestetystä vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa.

Saman ajatuksen mukaisesti kerran saavutettu modernin ja valistuksen aika on tullut pysyäkseen. Kuitenkin valistus ja sivistys vaativat jokaiselta sukupolvelta uudelleen omaksi käsittämistä ja kohottamista. Jos sitä ei tapahdu, surauksena on taantuminen.

Viime vuosina myös aikamme valistuksen suuri hahmo Jürgen Habermas on alkanut esittää, että julkisuuteen ja kulttuuriin tulisi turvata mukaan myös eettisten ja uskonnollisten perinteidemme ainekset. Tämä valistuksen rajojen pohdinta huipentui pari vuotta sitten hänen jälkipuheessaan saksaksi ilmestyneeseen John Rawlsin nuoruuden teologiseen opinnäytteeseen. Itsensä kanssa ristiriitaisesti Habermas kuitenkin jatkaa suppeasti ymmärretyn jakautuneen valistuksen projektia Euroopan liittovaltiona.

Italialainen Gianni Vattimo taas on ollut tunnetuimpia modernin kriitikkoja "post-modernissa" hengessä. Hänen uusi tuotantonsa päätyy etsimään tieteellisen positivismin ja katolisen logos -teologian vaihtoehtoa kulttuurista, ehdottamalla huomion siirtämistä valtiosta kulttuuriin eurooppalaisen tien etsijänä. Näin suomalaiselle lukijalle tulee mieleen Snellmanin ajatus sivistyksestä.

Taantumus ja edistys

Snellman luotti sivistyksen nousuun ja voittoon, mutta ajatus jatkuvasti ihmismielissä elävästä sivistyksestä sisältää myös mahdollisuuden taantumiseen.

On ilmeistä, että maanosan nykyiset ongelmat ovat paremminkin maapallon jälkieurooppalaisen kauden alkua kuin satunnainen harmi. Meillä on edessä lisää ulkoisia taloudellis-poliittisia ja sisäisesti sivistyksellisiä ja taloudellisia haasteita. Eurooppa syntyi sisvistyshankkeena, joka loi vapaasti järkeileviä kansalaisia ja kansakuntia. Se ei voi loputtomiin kehittyä EU:n jatkuvasti saanlaistavan "finaliteen". Moderni ja EU edellyttävät toistensa reformaatiota.

Snellmania soveltaen voi sanoa, että Euroopalla on globaalien tosiasioiden vuoksi edessään taantuminen tai modernin reformaatio sivistyksen voimin.

Jos Euroopan kävisi huonosti, Suomen kävisi myös, kuten on ollut tuhat vuotta.

Siksi Suomen on parasta tässäkin historian vaiheessa toteuttaa omalta osaltaan sivistysaatteen ja historiallisen realismin mukaista politiikkaa ja olla kaikin voimin uudistamassa tämän vuosisadan Eurooppaa, joka muodostuu sekä itsensä ja taseensa hallitsevista demokraattisista sivistysvaltioista että niiden lähtökohdista uudistettavasta unionista. Siinä ei pidä jäädä odottelemaan muita vaan on syytä ottaa keskustelussa aloite omien historiallisten kokemustemme ja näyttöjemme pohjalta. 

Kun kukin kansakunta on yleisinhimillisen erityinen muoto, eivät kansakunta, Eurooppa ja ihmiskunta ole vastakohtia vaan tarvitsevat sellaista koko ihmiskuntaa koskevaa työnjakoa ja globaalia arkkitehtuuria, jossa kullakin on sille sopiva rooli. 

Suomalaisilla tulisi olla rohkeutta tunnistaa oman valtiomme synty, säilyminen ja nousun osoituksena sivistysaatteen voimasta sekä rohkaisuna itsellemme että panoksenamme eurooppalaiseen ja globaaliin keskusteluun Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. 

(Päivitetty 12.5.2017)

Yleiskuva